Keskustelut Metsänhoito Ympäristöahdistuneet puuntuottajat

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 54)
  • Ympäristöahdistuneet puuntuottajat

    Mediatietojen mukaan jotkut koulutetut kaupunkilaisnuoret potevat ilmastoahdistusta. Tämän palstan perusteella ahdistusta esiintyy laajalti myös monessa puuntuottajassa. Vuosikymmenet kaikki ympäristöön liittyvät metsäasiat ovat olleet erinomaisessa kunnossa: ravinteet pysähtyy ojan penkkaan, monimuotoisuus lisääntyy, hiilet sitoutuu vaikka sun minne ja jos jonniinlaisia tinttejä on niin että sumentaa. Muutamia mainitakseni.

    Silti rivien välistä on havaittavissa joku pieni paniikin poikanen. Kova selittäminen on päällä, miten kaikki on jo tehty ja kaikki on ollut kunnossa jo pitkän aikaa. Liekö siilipuolustuksen taustalla huoli siitä, että entäs jos faktat ei sittenkään tue niitä omia havaintoja sen oman korven reunalta. Onkohan siinä ilmastonmuutoksessa sittenkin muka perää.

    Oli asia tai asian laita mikä hyvänsä, niin pikkupaniikkipuolustus herättää kysymyksiä. Liekö niin että ihan perusasiat: puron varret, jättöpuut, lahopuut, riistatiheiköt jne. on sittenkin liian vaikeita asioita ymmärrykselle, saati sitten toiminnan asteelle vietäväksi. Se nyt on kaikista pahinta, jos joku haluaa pitää metsiään peitteisenä. Ja kaikki kyseenalaistajat on tietenkin vegaanilepakkofillariviherkommareita. ☺

    Voisi luulla, että uusien mo-sukupolvien myötä asenteet muuttuisivat. (Tai sitten ei.) Ainakin tietoa on ollut saatavana kauan. Ei tarvitse kuin viimeisten linnakkeiden, MTK:n ja MHY:n, sivustoja selailla niin ympäristöarvot ja monitavoitteiset metsänhoitomenetelmät pomppaa silmille.

    Onhan tässä sekin uhka vielä, että jos/kun ei hyvällä oikein ympäristöasiat onnistuneet niin EU:n kautta sitten.

    Mukavaa viikonloppua!

    Pauli

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kirjailija Jari Tervo kirjoittaa kolumnissaan Koijärvestä ja Elokapinasta.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008268702.html

    Rane

    Tyylilleen uskollisesti Tervo kirjoittaa asian vierestä.Oikeasti Koijärvi sai sympatiaa ja hyväksyntää siksi että siinä kärsijöinä oli rajattu joukko maanomistajia ja maanviljelijöitä.Eli tapahtunut haitta ja vahinko tapahtui ”noille muille”  ja oli siten  hyväksyttävää ja jopa toivottavaa.

    Elokapinan mielenosoitukset taas aiheuttivat haittaa ja hankaluutta ”meille kaupunkilaisille” ja oli siten äärimmäisen paheksuttavaa.

    Teufelin Zumi

    Koijärvi tapauksesta voidaan n. 40 vuoden jälkeen todeta että Vihreät olivat oikeassa jälleen. Tästäkin asiasta kaikki muutkin ovat sitten samaa mieltä.

    Visakallo Visakallo

    Reva-Pauli: ”Aika harvoin onneksi enää näkeekään sitä oman pesän likaamista, missä käännytään koko asiaa vastaan ja karmeimmillaan vielä kehutaan sillä. Se kieltämättä vähän lapsellinen uho taisi jäädä onneksi jonnekin vuosikymmenten taakse. Se kielteinen imago.”

    Niin kuin Pauli totesi, metsänomistajin puolella ei ongelmaa juuri olekaan, mutta miten saataisiin sama sanoma suojelupuolen ihmisten mieliin? Lapsellinen uho, ylimielisyys ja siitä johtuva oman pesän likaaminen kun eivät todellakaan ole tätä päivää. Tämänkin keskustelupalstan asittomat viestit kun keskittyvät voittopuolisesti perinteisten metsänomistajien vastapuolelle.

    Petkeles Petkeles

    99% puuntuottajista pilaa lopun 1%:n maineen.

    Rane

    ”99% puuntuottajista pilaa lopun 1%:n maineen.”

    Toisaalta luonnonsuojelujärjestöt ovat pilanneet luonnonsuojelun maineen.

    Gla Gla

    Siinä taitaa prosentit olla käänteisenä puuntuottajiin verrattuna.

    Mikä muuten mahtaa olla tässä yhteiskunnassa hyvämaineista toimintaa?

    Visakallo Visakallo

    Petkeles: ”99% puuntuottajista pilaa lopun 1%:n maineen.”

    Tuo on jo sen luokan lausunto, että muualla kuin tällaisella keskustelupalstalla esitettynä se johtaisi esittäjänsä oikeuden eteen. Työelämässä esittäjällä olisi edessä irtisanominen.

    Petkeles Petkeles

    Jossain vielä syntymättömässä ajatuspoliisivaltiossa tuollainen voisi olla mahdollinen skenaario.

    Visakallo Visakallo

    Tuo on tulkittava niin, ettei Petkeles taida olla täysin perillä siitä, mitä on vastuullinen kommunikointi.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 54)