Keskustelut Luonto Ympäristöjärjestöt vailla faktoja?

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 298)
  • Ympäristöjärjestöt vailla faktoja?

    Merkitty: 

    Nalle väitti kirjansa julkistamis tilaisuudessa,että ”ympäristöjärjestöt” toimivat ilman faktoja! Mitähän nämä ”ympäristöjärjestöt” ovat?

    Kartelli epäilyn Nalle sivuutti parilla sanalla. Sattumalta Aamu TV  kertoi tänään Pentti Linkolasta. Linkola kertoi jo 60-luvulla tulevasta. Ilmastonmuutos ja luontokato on toteutunut vielä synkempänä,kuin Linkola arveli!

  • Scientist Scientist

    Kyllähän ihminen lämmittää ilmastoa, mutta eivät ne luontaiset syklit ole mihinkään kadonneet. Esim.  noin 60 vuoden syklit, ja lyhyet heilahtelut NAO, ENSO jne. Ilmastommuutoksen tarkastelussa on jostain syystä otettu lähtökohdaksi ns pieni jääkausi. Ehkä siksi et.mittausdataa löytyy 1600 luvulta (Pietari, Tukholma, Lontoo jne) alkaen.

    Leimaamisen sijasta pitäisi sanoa missä suhteessa tieto on väärä !

    Kysyin kerran eräältä geologilta, milloin seuraava jääkausi alkaa? Hän sanoi että oikeastaan olisi pitänyt jo alkaa. Lämpimät kaudet Suomessa ovat olleet runsaat 10000 vuotta ja jääkaudet noin 80000 vuotta. Suomen maaperästä löytyy jäljet noin 5 jääkaudesta ja lämpimästä kaudesta. 1960luvun alussa geologit olivat sitä mieltä että jääkauteen ollaan menossa kun keskilämpötila oli laskenut yli asteen 1930luvulta.

    Gla Gla

    Nyt nähdään, millaiset riskit eduskunnan päätöksillä on:

    Ympäristöjärjestöt valittavat hallituksen ilmastotoimista Suomen ensimmäisessä ilmasto-oikeudenkäynnissä

    Valituksella järjestöt hakevat tuomioistuimelta linjausta siitä, onko valtioneuvosto laiminlyönyt velvollisuuttaan arvioida lisätoimien tarvetta lakiin kirjattujen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

    https://yle.fi/a/74-20006258

     

    Fortuna

    Linkola oli myös sitä mieltä, että Hitler oli mainettaan parempi johtaja. Vähensi väestöä miljoonilla ekologisesti kuljettamalla uhrit junalla leireille ja ottamalta heiltä esimerkiksi hiukset talteen mattojen raaka-aineeksi. Edelleen Linkola oli sitä mieltä, että nykyaikana sodat ja nälänhädät ovat hyvä asia ja niissä pitäisi kuolla nimenomaan synnytysikäisiä naisia. Demokratia oli hänen mielestään haitallinen ilmiö.

    Linkolan avoin ja vastenmielinen fasismi unohdetaan vihreän liikkeen piirissä, sillä Linkola sanoi ”luonnonsuojelu”. Itse en koskisi tikullakaan esimerkiksi Linkolan perustamaan Luonnonperintösäätiöön, saati julistaisi Linkolaa suureksi ajattelijaksi.

    Visakallo Visakallo

    ”Ympäristöjärjestöt valittavat hallituksen ilmastotoimista Suomen ensimmäisessä ilmasto-oikeudenkäynnissä”

    Valittavat liian suurista hakkuista Suomessa. Lama hoitaa kyllä nyt sen puolen. Toivottavasti hakkuut eivät romahtaisi sentään alle puoleen nykyisestä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hallituskriisi. Päivän uutisista mm. Hesarissa saa sen käsityksen, että keskusta heiluttaa hallitusta pienen asian eli muutaman dyynin ja kivikon takia. Kun lukee Maaseudun Tulevaisuus -lehteä, niin asiasta saa toisenlaisen kuvan: että korvauksettoman suojelun piiriin voisi lipsahtaa jopa 2 miljoonaa hehtaaria alueita. Syynä se että alueilla olisi ”mahdollisesti” suojeltavia luontotyyppejä ja näin ollen puukauppaa ei pystyttäisi tekemään ainakaan ennen alueiden kartoituksia. Todellisuus on varmaan jossain näiden välissä, mutta kyseessä ei taida olla ihan myrsky vesilasissa kuitenkaan.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/84ccf478-1684-4bc6-8465-8bb115c05b78?

     

    Puuki

    Sanosin että ei ole myrsky vesilasissa, kun lukee taksonomian vaatimuksia.  Yhtiöt ei ostaisi varulta muualta  kuin älyttömät kritteerit täyttäviltä kohteilta puuta.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tämän päivän hallituskriisi johtui siis luonnonsuojelulaista, ei taksonomiasta. Siitä olen kyllä täysin samaa mieltä että potentiaali erittäin suuriin vahingollisiin vaikutuksiin on taksonomiassa ehkä vielä kertaluokkaa suurempi kuin ls-laissa.

    Puuki

    Eikös noilla liene molemmilla sama päämäärä museoida metsiä niin paljon kuin mahdollista ja vähän vielä lisää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eipä kelvannut Metka vihreille mutta tämä ei yllätä.

    https://verdelehti.fi/2022/11/21/kemera-muuttuu-metkaksi/

    Kommentoin:

    Metka-rahat ovat pieniä verrattuna siihen mitä ennallistamiseen tarvitaan. Rahaa pitäisi löytyä jostain toisilta momenteilta, jos toimintaa halutaan laajentaa uusiin työmuotoihin.

    Taimikonhoito on sellainen työmuoto, jonka hyöty metsänomistajalle on niin kaukana että sitä tehtäisiin tarpeeseen nähden vähemmän jos sitä ei tueta. Ruotsissa tosin ollaan selvitty ilman hoitotukea. Taimikkotuki palautuu verorahoina takaisin moninkertaisesti, kun metsässä kasvaa käyttöpuuta enemmän ja nopeammin.

    Taimikonhoidossa ja hakkuissa velvoitetaan pienten kohteiden eli säästöpuuryhmien jättäminen toimien ulkopuolelle jo nyt, mikäli alue on metsäsertifioinnin piirissä kuten suurin osa yksityismetsistä onkin.

    Suometsien hoidon suunnittelun tuki auttaa valitsemaan oikeat kohteet jatkuvapeitteiseen kasvatukseen, tuhkalannoitukseen ja korjaamaan vesiensuojelun rakenteet. Tuhkalannoituksesta soilla on olemassa pitkäaikaisia kokeita esimerkiksi Luken (Metlan) kokeet Muhoksella ja tulokset ovat olleet hyviä.

    Metsän kasvua parantavat panostukset ovat samalla apua hiilinielujen pelastamiseen. Pitäisi olla maallikollekin selvä asia, että ilmastotavoitteet ja puuntuotannon tavoitteet saavutetaan samoilla keinoilla.

    mehtäukko

    Euroopan Metsäinstituutin (EFI)Brusselin edustaja Harald Mauser toteaa MT 141:

    ” Metsäalan on erittäin vaikeaa tulla kuulluksi ja vaikuttaa eu:n komission päätöksien valmisteluun…tämän komission aikana valikoidaan niitä tieteellisiä tuloksia, mitkä sopivat jo valittuun linjaan…Vaikutusvalta onkin siirtynyt metsäasioissa ympäristöjärjestöille…”

    Ja

    ”…Mauserin mukaan ennallistamiskeskustelussa hallitsee romanttinen ajatus menneen maailman luonnosta. Pitäisi muistaa,että v. 1951 metsien hiilinielut Euroopassa olivat 93 milj.tn ja nyt 345 milj.tn !

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 298)