Käyttäjän 140ärrä kirjoittamat vastaukset
-
Taisi olla 15e stefa kun viimeksi ostin.
Ok, eli 246:ssa on sitten erilainen rakenne. Siinä kun stefa ja laakeri ovat samaa rakennetta, stefa on siis laakerin sisällä. Tavallaan epäonnistunut rakenne, sillä kyseinen 246 kuoli lopulta kiinnileikkaamiseen laihan seoksen takia. Oli vetänyt ilmaa kampiakselin ja laakerin välistä, josta akseli oli kiillottunut aavistuksen ohuemmaksi. Siinähän ei muuta tiivistettä ollut, kuin akselin ja laakerin välinen välys. Ei silti parane moittia sitä sahaa, oli todella runsaasti käytetty siinä vaiheessa, metsätöiden lisäksi pari hirsikehikkoa tehty yms.
140ärrä 24.8.2025, 16:09Oma metkakohde oli lähtökohdaltaan sellainen, että paikoin oli runsaasti kuollut istutuskuusia lehtipuiden ja heinän alle. Siinä kohteessa olisi pitänyt käydä taulukoiden kertomaa useammin raivaamassa alkuun. Kaikkialla oli runsaasti lehtipuuta, lähinnä raudusta, pajua, pihlajaa. Syöntijälkien perusteella kuviot olivat hirvien suosiossa. Jäljellä olevien istutettujen ja sopivien luonnontaimien ympäriltä otin reilusti tilaa vapaaksi, mutta niillä alueilla, joilla kasvoi vain luontaiset raudukset, jätin koskematta, paitsi tietysti pajut ja pihlajat sai lähteä. Ajatus oli, että jää syöntivaraa, ja, raudukset kuitenkin kestävät vielä kolmisen vuotta kasvaa niin ennenkuin tarvitsevat raivausta.
Kauempaa katsottuna ei ollut siistinnäköinen lopputulos, varsinkaan niiltä osin, missä raudusta oli pitänyt jättää enemmän. Tiedä sitten, miltä satelliittikuvassa näyttää, ilmakuva oli otettu kesken raivauksen ja siinä kyllä oli selkeä ero raivatun ja raivaamattoman välillä. Henkisesti olen varautunut tekemään selvitystä, jos kyselyä tulee. Mielummin maksan sitten tuet takaisin, kuin ottaisin aukkoiseksi jäävän taimikon, jos järkeä ei saa näissä käyttää.
140ärrä 24.8.2025, 10:52Eiköhän suomalaiset sotisi ilmankin valtioliittoa. Ei sen puoleen, talvisodassahan Lapin koko ilmapuolustuksen hoitivat ruotsalaiset vapaaehtoiset.
140ärrä 23.8.2025, 16:45Onkos tuossa samanlaiset kampiakselin laakerit ja stefat, kuin 246:ssa? Silloin niiden saatavuus on olematon, ja ne mitä on tarjolla on hinnoiteltu kuin olisivat kultaa. Eivät ole vakiomittaa ne stefat.
140ärrä 23.8.2025, 16:42Jos se ”toinen näkökulma” on niin väärä ja huonosti perusteltu kuin mitä täällä väitetään, niin luulisi olevan helppo homma kumota se! Mutta ei näytä onnistuvan ongelmien kieltämisellä! Eikä vesien pullottamisilla! Ei rantataikan lähteillä tai muulla yhtä huuhaalla, vaikka sitten ”useammasta lähteestä”!
Tämä lienee sen nälvimisen ja pottumonttuilun takana. Muuta annettavaa ei vain ole.
140ärrä 22.8.2025, 23:02Toisessa viime talven hakkuista kertymä oli 142 mottia, ja ahdas laanipaikka – olisiko pituutta kolmisenkymmentä metriä? Toki tavaralajeja oli vähän, kun kaikki mikä ei ollut tukkia, meni energiaan. Tukkia oli vain kahta lajia.
Ei toisellakaan hakkuulla noin isoa laania minun mielestä ollut, vaikka kertymää oli vajaat 340 mottia, harvennusta ja enskaa. Molemmissa tapauksissa purku tapahtui omalta tieltä, jolla ei muuta liikennettä ollut.
140ärrä 20.8.2025, 15:51Kerrottiinko siinä 50-luvun koulukirjassa myös välirauhan aikana siepatuista rajavartijoista ja muista ihmisistä, joista suurin osa jäi sille matkalle, alas ammutusta matkustajakoneesta, uusista, rauhansopimukseen kuulumattomista aluevaatimuksista (Kolosjoen nikkelikaivokset) ja sekaantuminen sisäisiin asioihin, kuten presidentinvaaleihin?
140ärrä 20.8.2025, 10:49Eli vain ja ainoastaan kremliin on luottaminen, kaikki muu on länsimaiden salaliittoa ja huijausta. Varmaan ihan itse pommittavatkin ukrainalaisia kaupunkeja ihan vain huijatakseen kansan uskomaan, että venäjä tekisi jotain väärin. 🙂
140ärrä 20.8.2025, 10:00Kehveli tarjosi päivän huumoriannoksen. Alkaa Molotovkin jäämään kakkoseksi.
Mitä tulee siihen väitettyyn Donbasin pommitukseen 2014, se on ihan samaa soopaa, kuin kaikki sen jälkeenkin kremlistä tuotettu uutisointi. YK:n tarkkailijat (OHCHR) eivät havainneet mitään sellaiseen viittaavaa, eivätkä tilastotkaan tue väitteitä. Mutta eihän siinä mitään uutta ole, vastaavia väitteitä esitettiin Tsekkoslovakian saksankielisestä alueesta 1938, ja silloin tehtiinkin sopimus, että nuo sorretut alueet siirtyvät Saksalle, ja sota näin vältetään.
140ärrä 18.8.2025, 14:34Trico ehkä auttaa myös tuohon hirvikärpäsvaivaan. Muutamia vuosia sitten, kun ensimmäisiä kertoja ruiskutin, oli päällä hirvikärpästakki suojaamassa. Naaman edessä mönkiviä ötököitä sai pyyhkiä pois, että näki paremmin, ja surahtelua kuului koko ajan. Nyt on pari vuotta mennyt, ettei kyseisellä alueella ole niitä juuri nähnyt. Eipä ole näkynyt niin paljoa hirvistä jälkiäkään, vain läpikulkijoita.
Pajua, pihlajaa ja haapaa nousee kantovesoista, mutta nekin on saaneet olla rauhassa, vaikkei niin olisi väliksi. Ehkä Tricon haju ärsyttää sen verran, ettei kuviolle jäädä norkoilemaan. Viereisellä kuviolla, jossa ei tehdä käsittelyjä, ne kyllä on maistuneet. Pitkään muuten pysyy ainakin näkyvä osa Tricoa neulasissa. Joistain viime vuonna käsittelemättä jääneistä taimista näki vielä toissavuotisen käsittelyn.