Käyttäjän 140ärrä kirjoittamat vastaukset
-
Niillä keillä rettelöintiin on taipumusta, on myös kyky löytää siihen aihe.
Kiinankoneissa yleinen suunnittelu/tekovirhe on, että palkkeihin ja puomeihin laitetaan saranat ja kiinnikkeet suoraan kylkeen ilman vahvistuksia. Liikkeet ja värinä sitten pikkuhiljaa murtavat seinämän hitsauksen ympäriltä. Se on sitten maahantuojasta kiinni, meneekö palaute tehtaalle ja kuunnellaanko sitä siellä.
70-luvun ulkohuussi on nykyisin laiton, sanomalehtiä luetaan yhä enemmän tabletista, ja sillä on hankala pyyhkiä.
<div class=”comment__text js-discussion-text”>”..Vahvistetaan aina sieltä, mistä hajoaa…”
En ottaisi pyydystä metsätöihin oikein ilmankaan. Pakkasessa, pimeydessä ja viimassa korjailu ei kiinnostaisi pätkääkään. Varmaan nuo mainitut ketjut ovat sellaisella jaolla, joita ei ole kuin kiinalaisessa kaupassa…
Kuten sanoin, urakkakone ei missään tapauksessa, vaan käsistään kätevän hankintahakkuita harrastavan. Ketjut on todennäköisesti standardikamaa, hydrauliikkaletkujen liittimet taas melko todennäköisesti ei. Kokemusta on ”atv-kaivurista”, johon letkua ei saanut teetettyä, mutta toisaalta varaosana (IKH:lta) se oli aika pilahintainen, eikä ollut sen puolesta motivaatiota alkaa molempien puolien liittimiä vaihtamaan standardeihin. Vaihtoehdothan tuollaiselle koneelle on joko mies ja tukkisakset, tai reilusti käytetty länsikone. Molemmissa alkaa iän myötä tulemaan remppoja niissäkin.
</div>
Semantiikasta voi keskustella vaikka kuinka pitkään pääsemättä koskaan mihinkään lopputulokseen.
Tiukan metsämääritelmän mukaan suojeltavaa ei juuri ole, koska melkein kaikki metsä on jossain vaiheessa kokenut kirveen iskuja. Peltoja ei ole tarpeen suojella.
Nimi vihjaa Viron suuntaan, mutta se voi olla markkinakikkakin. Kiinaa olettaisin alkuperäksi. Urakoitsijan vehkeitähän kiinalaiset ei ole, mutta jos on käsistään kätevä hankintahakkaaja, voi niistä saada asiallisen aihion, eli rakennussarjan. Vahvistetaan aina sieltä, mistä hajoaa.
Tuossa tilanteessa lienee parasta ilmoittaa, että ulkopuolinen hoitaa metsityksen ja kulut maksetaan omistusosuuksien mukaan. Mitä enemmän menee aikaa, sitä kalliimmaksi tulee metsitys. Ja metsityshän on lain määräämä velvoite, ei siinä perikunnan mielipidettä kysellä.
Kaksi vuotta maatuneita risuja tuskin tulee kukaan keräämään enää. Se ainakin on varmaa, että jos menet tuolla jotain tekemään, jää kulut omalle kontolle, mutta tulot on yhteisiä (jos ei muuten, niin toisen puolen perikunnan yhteisiä.)
Juuri tällä tavalla tehdään niitä vuosikymmeniä vanhoja kuolinpesiä. Sitä en tiedä, millaiset mahdollisuudet kuolinpesän osakkeella on vaatia pesän jakamista, mutta sen tiedän, että lakimiehet siinä voittavat.
Viesti on jätetty julkaisematta, koska
- viesti toistaa aiemmin julkaistua sisältöä tai ei liity keskustelun aiheeseen tai
- viesti tai nimimerkki on asiaton
Ei ole ainoa kerta, kuin noin on käynyt, kokemusta on. Ei tullut tallennettua viestiä tuolloin, ilmeisesti aina pitäisi.
Ns. ”metsänhoito” käsittelee kuinka tuotetaan mahdollisimman paljon, nopeasti, ja mahdollisimman arvokasta. Se on paljon lähempänä pankkitilin hoitoa kuin metsänhoitoa, tai oikeastaan puuntuotanto-alueen hoitoa. Siksi on väärin puhua ”metsänhoidosta”. Oikeaa metsää voi hoitaa vain tuli.
Näin saattoi olla vuosikymmeniä sitten. Sittemmin on lisätty ohjeistusta, kuinka luonnon tarpeita otetaan huomioon, vaikka näillä olisikin pankkitilin kehitystä hidastavia vaikutuksia.
Tuosta olen samaa mieltä, varsinkin jos tätä ihan normaalia metsätaloutta osaltaan käytetään korvaamaan fossiilisia lähteitä.