Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Naali ei ole paikkaan sidottu, viimeiset LUONNONnaalit häipyivät suomesta talvella 1993, muuttivat siperiaan ja kanadaan miljoonapäisiin hanhikolonioihin, joista keräävät talven ravinnokseen ensin tuhansia munia ja sitten poikasia, joita säilövät ikiroudan päälle.
Viitisentoista vuotta sitten riemastuttiin värriön tutkimusasemalla. kun riistakamerassa esiintyi naali. Sitä sitten seurailtiin ja kerättiin sen sontia, jotka analysoitiin. Kyseinen yksilö paljastuikin tarhanaaliksi, joita nytkin vapautetaan niihin ruokinta-automaatteihin joita on tuntureissa satoja. Kettuhan ei niihin sovi, mutta silti pärjää sille sopivasti lämmenneessä tunturissa. Nämä rappeutetut tarhanaalit ovat täysin tuon ruokinnan varassa.
Helposti tuo määrä tulee kasaan. Siellä on satoja ukkoja (myös rouvia) jotka piirittävät susilauman. Sitten koirat liikkeelle. Aina siitä muutama susi erehtyy tulilinjalle.
Tuolla samalla metodilla olisi helppo poistaa myös todellinen ongelma: sorkkaeläimet puuntuotantoalueelta. Sorkkaeläinten poistamista vastaanhan koko tuo teatteriesitys järjestetäänkin.
Taannoin istuimme iltaa (ilman alkoholia) yhdellä terasseistani ja pohdimme pahimpia metsätalouden ongelmia (mm. holtittomia sorkkaeläintuhoja). Oli käynyt selväksi, että uutterista yrityksistämme huolimatta emme saa ruoria käännettyä (jäävuoreen menee ja vauhdilla). Yksi seurueemme ulkojäsenistä huomasi soittaa ystävälleen lähtee ekille asian tiimoilta. Eki vastasi: ”…Teillä pitää ensin olla asema, sen jälkeen voitte puhua melkein mitä vaan ja melkein kaikki teitä uskovat…” Kellariporukka (toinen nimitys navetan sontaluukusta maailmaa seuraavat) on juuri se pieni vähemmistö, joka ei usko hurjimpia hypoteeseja, vaan nostaa pahimmat hypoteesit ja hypoteetikot tarkasteltaviksi.
Noin oli rapia kymmenen (10) vuotta sitten (aloitukseni). Tilanne ei ole muuttunut, holtittomat sorkkaeläinlaiduntajat ohjaavat palstan nerot saivartelemaan epäolennaisista. Herätkää ajatusten aurajoet. Kuusenkirjanpainajaongelma on hirviongelma, avoimen uudistusvaiheen puulajit ovat mänty ja rauduskoivu.
1976 talvella ajelimme kakskerrassa järven ympäri. Ihmettelin miten karja on hyppinyt aitojen yli. Jälkiä oli aivan joka paikassa, karjaa ei kuitenkaan näkynyt. Osoittautuivat hirvienjäljiksi.
Varsinaissuomessa on pitkät perinteet holtittomassa sorkkaeläinlaidunnuksessa. Jopa susilta menee aikaa tuon sotkun selvittämisessä.
Ruotsin vermlantiin pääsi kehittymään muutama susireviiri. Ne olivat aluksi valtiovallan erityissuojeluksessa. Muutamassa vuodessa hirvikanta putosi susireviireillä tasolle 0,5/1000ha (siellä on susille paljon muutakin syötävää, kuten aivan omaa luokkaansa oleva metsäkauriskanta ja paljon villisikoja). Sikäläiset metsästäjät uhkasivat lopettaa hirvenmetsästyksen kokonaan koko maassa, jos suden kannanhoidollista metsästystä ei sallita (sudet eivät jättäneet metsästäjille huviammuttavaa). Valtiovalta taipui tuon uhkavaatimuksen edessä.
Tuota olen ihmetellyt (toisella hallituspohjalla), kun tämä sakki julistaa edustavansa vastuullisia puuntuottajia.
Puuntuottaja ampui taimikkonsa tuhonneet sorkkaeläimet (suurpedot hyödynsivät raadot). Joutui linnaan (ei presidentin).
Tuota typeryyden ja holtittomuuden orkesteria viisastelevine peesareineen johtaa metsästäjäliitto (satatuhatta sorkkaeläintenmetsästyksenharrastajaa), jonka holtittoman sakin tiukassa otteessa on oma poika mikko (etujärjestömme valittu).
Meilläkin aiemmin yleinen villamammutti on kuollut sukupuuttoon, samoin sitä saalistanut sapelihammastiikeri. Jokaisella lajilla on aikansa, myös aika poistua näyttämöltä. Niin on nyt vuorostaan käymässä niin saimaannorpalle kuin metsäpeurallekin.
Täällä yleisenä esiintyvä poikkeuksellisen tuhoisa vieraslaji (lähes karvaton trooppinen päiväeläin jonka ekologinen lokero on päiväntasaajan tienoilla palmun alla) onnistui omilla toimillaan hävittämään sukupuuttoon vesikon, jonka pääravintoa olivat myyrät, joista punkit saavat muunmuassa borrelian levitettäväkseen. Nyt tuota tyhjäksi jäänyttä ekologista lokeroa yrittää täyttää ameriikan ihmemaan vastaava laji (amerikan vesikko). Sitä vastaan on julistettu leppymätön sota, jonka seurauksena punkkivälitteiset myyrätaudit ovat lisääntyneet monikymmenkertaisiksi. Minulla oli ensimmäisen neljänkymmenen elinvuoden aikana kaksi punkkia nahkassa kiinni, nyt viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut punkeilta kolme kertaa borrelioosin.
Metsäpeurahan on ollut siihen aikaan, kun tämä lähes karvaton trooppinen päiväeläin (pahin mahdollinen vieraslaji) oli vielä alkuperäisessä ekologisessa lokerossaan eli keräilijänä, todella yleinen koko maassa. Suurpedoista huolimatta (todellisuudessa tarvitsevat tiiviin vuorovaikutuksen suurpetojen kanssa) metsäpeuroja oli kaikkialla runsaasti.
Aikoinaan sukupuuttoon tapettu metsäpeura palasi venäjältä, jossa suurpedoista ei ollut (eikä ole) puutetta.
