Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 2,642)
  • Anton Chigurh

    Taannoin istuimme iltaa (ilman alkoholia) yhdellä terasseistani ja pohdimme pahimpia metsätalouden ongelmia (mm. holtittomia sorkkaeläintuhoja). Oli käynyt selväksi, että uutterista yrityksistämme huolimatta emme saa ruoria käännettyä (jäävuoreen menee ja vauhdilla). Yksi seurueemme ulkojäsenistä huomasi soittaa ystävälleen lähtee ekille asian tiimoilta. Eki vastasi: ”…Teillä pitää ensin olla asema, sen jälkeen voitte puhua melkein mitä vaan ja melkein kaikki teitä uskovat…” Kellariporukka (toinen nimitys navetan sontaluukusta maailmaa seuraavat) on juuri se pieni vähemmistö, joka ei usko hurjimpia hypoteeseja, vaan nostaa pahimmat hypoteesit ja hypoteetikot tarkasteltaviksi.

    Anton Chigurh

    Noin oli rapia kymmenen (10) vuotta sitten (aloitukseni). Tilanne ei ole muuttunut, holtittomat sorkkaeläinlaiduntajat ohjaavat palstan nerot saivartelemaan epäolennaisista. Herätkää ajatusten aurajoet. Kuusenkirjanpainajaongelma on hirviongelma, avoimen uudistusvaiheen puulajit ovat mänty ja rauduskoivu.

    Anton Chigurh

    1976 talvella ajelimme kakskerrassa järven ympäri. Ihmettelin miten karja on hyppinyt aitojen yli. Jälkiä oli aivan joka paikassa, karjaa ei kuitenkaan näkynyt. Osoittautuivat hirvienjäljiksi.

    Varsinaissuomessa on pitkät perinteet holtittomassa sorkkaeläinlaidunnuksessa. Jopa susilta menee aikaa tuon sotkun selvittämisessä.

    Ruotsin vermlantiin pääsi kehittymään muutama susireviiri. Ne olivat aluksi valtiovallan erityissuojeluksessa. Muutamassa vuodessa hirvikanta putosi susireviireillä tasolle 0,5/1000ha (siellä on susille paljon muutakin syötävää, kuten aivan omaa luokkaansa oleva metsäkauriskanta ja paljon villisikoja). Sikäläiset metsästäjät uhkasivat lopettaa hirvenmetsästyksen kokonaan koko maassa, jos suden kannanhoidollista metsästystä ei sallita (sudet eivät jättäneet metsästäjille huviammuttavaa). Valtiovalta taipui tuon uhkavaatimuksen edessä.

    Anton Chigurh

    ”Metsästäjä ampui koiransa kimppuun käyneen suden” Sudet ajoivat takaa hirviä, jotka olivat tuhoamassa vastuullisen puuntuottajan mäntytaimikkoa. Koira yritti sankarillisesti estää hirven tappamisen.

    Anton Chigurh

    Tuota olen ihmetellyt (toisella hallituspohjalla), kun tämä sakki julistaa edustavansa vastuullisia puuntuottajia.

    Puuntuottaja ampui taimikkonsa tuhonneet sorkkaeläimet (suurpedot hyödynsivät raadot). Joutui linnaan (ei presidentin).

    Tuota typeryyden ja holtittomuuden orkesteria viisastelevine peesareineen johtaa metsästäjäliitto (satatuhatta sorkkaeläintenmetsästyksenharrastajaa), jonka holtittoman sakin tiukassa otteessa on oma poika mikko (etujärjestömme valittu).

    Anton Chigurh

    Meilläkin aiemmin yleinen villamammutti on kuollut sukupuuttoon, samoin sitä saalistanut sapelihammastiikeri. Jokaisella lajilla on aikansa, myös aika poistua näyttämöltä. Niin on nyt vuorostaan käymässä niin saimaannorpalle kuin metsäpeurallekin.

    Täällä yleisenä esiintyvä poikkeuksellisen tuhoisa vieraslaji (lähes karvaton trooppinen päiväeläin jonka ekologinen lokero on päiväntasaajan tienoilla palmun alla) onnistui omilla toimillaan hävittämään sukupuuttoon vesikon, jonka pääravintoa olivat myyrät, joista punkit saavat muunmuassa  borrelian levitettäväkseen. Nyt tuota tyhjäksi jäänyttä ekologista lokeroa yrittää täyttää ameriikan ihmemaan vastaava laji (amerikan vesikko). Sitä vastaan on julistettu leppymätön sota, jonka seurauksena punkkivälitteiset myyrätaudit ovat lisääntyneet monikymmenkertaisiksi. Minulla oli ensimmäisen neljänkymmenen elinvuoden aikana kaksi punkkia nahkassa kiinni, nyt viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut punkeilta kolme kertaa borrelioosin.

    Anton Chigurh

    Metsäpeurahan on ollut siihen aikaan, kun tämä lähes karvaton trooppinen päiväeläin (pahin mahdollinen vieraslaji) oli vielä alkuperäisessä ekologisessa lokerossaan eli keräilijänä, todella yleinen koko maassa. Suurpedoista huolimatta (todellisuudessa tarvitsevat tiiviin vuorovaikutuksen suurpetojen kanssa) metsäpeuroja oli kaikkialla runsaasti.

    Aikoinaan sukupuuttoon tapettu metsäpeura palasi venäjältä, jossa suurpedoista ei ollut (eikä ole) puutetta.

    Anton Chigurh

    Tunnen henkilökohtaisesti tämän paikallisen tilanteen. Täällä metsästysporukat pyrkivät maksimoimaan saaliin määrän. Kun näyttää siltä, että saalis tulevaisuudessa saattaisi vähentyä, tehdään välitön korjausliike: jätetään lupia käyttämättä. Lisääntynyt karhukanta ja paikallinen vakiintunut susireviiri on tuhonnut tuon korjausliikkeen vaikutuksen (myös runsastunut ahmakanta ja ennenkaikkea todella runsaslukuisena esiintyvä ilves ottavat oman ison osansa vasatuotosta).

    Muutama vuosi sitten saatoin seurata ruokapöytäni äärestä parikymmenpäisen kaurislauman purjehtimista pellollani. Sitten ilmestyivät ilvekset. Enää en ole päässyt ampumaan kauriita taloni terasseilta, ilvekset ovat korjanneet sadon. Vuosiin ei ole näkynyt yhtään kaurista.

    Anton Chigurh

    Teoreettisen pohdiskelun, oletetun omaneduntavoittelun, häikäilemättömän valehtelun ja sokean peesaamisen vastapainoksi vähän faktaa. Seuraava juttu oli 10.12.2025 Pielavesi-Keitele-paikallislehdessä (kirjoittajana paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja): ”…Hirviporukalla oli tuolloin 2000-luvun alussa parhaimmillaan 17 aikuisen hirven lupaa ja ammuimme kaikki luvat täyteen eli yhteensä 24 vasaa ja aikuista. Tilanne on muuttunut huomattavasti suurpetokannan lisääntymisen vuoksi, luvat ovat noin kolmannes noilta ajoilta ja tänä syksynä on havaittavissa vähentynyt vasojen määrä ainakin näillä meidän metsästysalueillamme. Jospa näihin petoasioihin tulisi viimein joku tolkku…”

    Minun taloudellani on tuon susireviirin tuntumassa parikymmentä hehtaaria pientä männyntaimikkoa (josta osalta alaa irtosi yli 500 kiintoa/ha päätehakkuussa), joka on viimeiset vuodet saanut kehittyä hirvittä. Toivottavasti tuo nykyinen tolkku saa jatkua. Voi olla toiveajattelua, meillä ei ole metsätalousministeriötä vaan METSÄSTYStalousministeriö. MTK rimpuilee metsästäjäliiton (satatuhatta hirvenmetsästyksenharrastajaa) kuristusotteessa. Pahat kielet väittävät, että meidän mikkomme on tuon porukan taskussa.

     

     

    Anton Chigurh

    ”…Riekot ym. hukassa…” Viimeiset riekkohavaintoni tässä lähistöllä ovat 70-luvun alusta. Kävelin kantavilla hangilla keväällä muutaman kilometrin mittaista peltovaltaojaa pitkin. Ojan reunoilla oli pajukasvustoa ja koko matkan sinne vesistöön asti oli massiivinen määrä riekonjälkiä. Täällä riekkoja sanottiin mehtikanoiksi. Tässä ei ole lähellä soita, mutta riekkoja oli ollut aiemmin paljon.

    Riekkohavainnot ovat hooyyn talvilintulaskentojen (alkaen vuodesta 1956) mukaan vähentyneet koko maan tasolla sadasosaan tuossa ajassa. Värriön luonnonpuistossa riekkohavainnot ovat luokkaa kymmenkertaistuneet (aikasarjat alkaen 1967). Siellä tosin on metsästys lopetettu 1995. Metsälehteen sepustelevan metsäeläintieteen professorin mukaan sieltä olisi riekon pitänyt kuolla sukupuuttoon, koska kettuhavainnot ovat kolminkertaistuneet.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 2,642)