Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Lähteen eki sanoi kerran: ”…kun sinulla on asema, niin sinä voit puhua melkein mitä vaan ja silti sinua uskotaan…”
Myyrämääräähän tutkitaan pyydystämällä niitä syötitetyillä loukuilla. Sitä tutkimusta tiedän meillä harrastetun ainakin 80 vuotta. Minulla on tässä myyränpyynnin aikasarja eteläsuomesta jossa myyrämäärä sataa loukkua ja vuorokautta kohti oli 1-6 aina vuoteen 1982 asti, jonka jälkeen se alkoi nousta suht säännöllisesti muutaman vuoden välein ensin tasolle 15, ollen 22 vuonna 1991. Välivuodet oltiin sitten tasolla 1-6. Meillä tapettiin vuoteen 1978 asti alle kaksikymmentätuhatta kettua vuodessa, mutta 1979 ensimmäisen kerran yli 20000, tarkemmin 27000. Juuri tuo kettujen tapon lisäys aiheutti sen nousun tasolta 1-6 tasolle 15. Vuonna 1991 kettuja tapettiin jo 55000. Tuo lisäys nosti myyräsaaliin uuteen ennätykseen 22/100 loukkua/vuorokausi. Tuo ennätys on rikottu myöhemmin moneen kertaan. Nyt myyriä on kaikkialla, myös marginaalihabitaateissa. Tästä taas johtuu punkkivälitteisten myyrätautien (borrelia, TBE) räjähdysmäinen kasvu. Punkkien toukat saavat ensimmäisen veriateriansa ja borreliabakteerin ja TBE-viruksen juuri myyriltä, joiden elinpiirit ovat luokkaa 100-1000 neliötä.
Minulla oli onni haastatella naapurin 102- vuotiaaksi elänyttä loppuun asti terävänä pysynyttä isäntää (läsnä oli myös sihteerini, metsänhoitotieteen tohtori, kuuden ällän ylioppilas). Hän oli aloittanut metsästysharrastuksen 1930. Hän kertoi, että koko 30-luvun oli ollut vahva kanalintukanta. Vahvin oli ollut heti sotien jälkeen. Tuon vahvuuden perusteli sillä, että miehillä oli muualla muuta ampumista. Samoin kettuja, huolimatta vahvimmasta kanalintukannasta, oli ollut juuri silloin eniten. Paikallinen innokkain kettumies oli sodasta palattuaan heti ensimmäisenä talvena saalistanut tästä muutaman kilometrin säteeltä yli 50 kettua. Siitä alkoi hänen mukaansa (itse muistan tämän 50-luvun alusta lähtien) kanalintukannan alamäki. Näkyy selkeästi myös helsingin yliopiston 1956 alkavista yhtäjaksoisista talvilintulaskennan aikasarjoista, jotka osoittavat kanalintukantojen romahtaneen (lukuunottamatta pyytä, jonka kanta on vain puolittunut.
Värriön luonnonpuistossa on myös kanahaukkoja, kotkia, huuhkajia; lisäksi siellä pesii riekkoihin erikoistunut tunturihaukka.
Royal Societyn kahteensataan vuoteen ensimmäinen suomalainen jäsen ekologi ilkka hanski vastasi seuraavaan kysymykseen: ”…Miten malli reagoi jos yleispetojen kuten ketun yksilömäärää lisätään…” Hanski vastasi: ”…Mallissa ja uskoakseni luonnossa yleispedoilla on vakauttava vaikutus: jos niiden määrää lisätään, myyräsyklien amplitudi (huippujen ja aallonpohjan ero) pienenee. Syy tähän on se, että yleispedoilla on suoraan myyrien tiheydestä riipuva vakauttava vaikutus…”
Nimimerkki nostokoukku muistaa väärin. Kettu oli aikoinaan niin tärkeä turkiseläin, että se rauhoitettiin säännöllisesti turkisten maksimaalisen määrän takaamiseksi.
Värriön luonnonpuisto (12500 hehtaaria) on maassamme ainoa paikka, missä metsästys on lopetettu kokonaan ja missä riistakannan muutoksia on seurattu yhtäjaksoisesti samoilta reiteiltä vuodesta 1967 asti. Siellä metsästys on lopetettu kokonaan 1995. Myös minkin, ketun, näädän… Siteeraan tutkimusaseman silloisen johtajan veli pohjosen tutkimusaseman 40-vuotisjuhlassa pitämää puhetta: ”…Värriön jälkiaineisto kertoo myös, että kanalintujen pitkäaikaiset kannat ovat luonnonpuistossa nousussa. Kun havainnoista puhdistetaan vuosivaihtelu, kanalintujen yhteenlaskettuja jälkivanoja havaittiin 1960-luvun lopulla vain 50 kertaa, mutta 2000-luvun alussa jo keskimäärin 350 kertaa talvessa. Vaikka riekolla on Itä-Lapissa nyt kato, siemen on silti turvassa Värriön luonnonpuistossa. Viime talvenakin riekon jälkiä oli neljä kertaa enemmän kuin normaalitalvina 40 vuotta sitten. Värriön luonnonpuisto rauhoitettiin metsästykseltä kahdessa vaiheessa. Laki Värriön luonnonpuistosta on vuodelta 1981. Sen jälkeen luonnonpuistossa jatkui osittainen metsästys, Sallan ja Savukosken metsästäjille, kunnes täysrauhoitus tuli voimaan 1995. Kaksivaiheinen rauhoitus näkyy Värriön riistahavainnoissa. Kaikkien kanalintujen kannat kääntyivät nousuun, selvimmin juuri riekolla…”
Värriön laskentalinjoilla havaittiin ketunjälkiä 28 vuonna 1970, kun taas 201 vuonna 2010. Kun kettuhavainnot viisinkertaistuivat, kanalintuhavainnot seitsenkertaistuivat.
Kettuja on kapin suhteen neljänlaisia: niitä joihin se ei tartu, niitä joihin se tarttuu, mutta tulee torjutuksi ilman näkyviä oireita, niitä joihin se tarttuu näkyvin oirein, mutta paranee ja niitä joissa se ei parane (tämä parantumaton ryhmä on pienin). Kapi häviää itsestään, kun ketut jätetään rauhaan.
Meillä on ilmasto lämmennyt siinä määrin, että meillä ei ole naalialuetta. Viimeinen luonnonnaali poistui meiltä 90-luvulla miljoonapäisiin tundralla pesiviin hanhikolonioihin siperiaan ja kanadaan. Siellä naalit varastoivat ikiroudan päälle ruhtinaallisen saaliin hanhenmunia ja poikasia talven varalle. Täällä pesivät naalit ovat tarhanaaleja, joita varten tuntureissa on satoja ruokinta-automaatteja, joihin ketut eivät mahdu syömään, mutta parjäävät silti.
Helsingin yliopiston talvilintulaskennoissa (luokkaa 700 laskentareittiä) havaittiin 1970 keskimäärin 0,526 riekkoa ja 0,430 metsoa laskentareittiä kohti. Silloin kettuja tapettiin 20000. Vuonna 2010 havaittin 0,011 riekkoa ja 0,031 metsoa laskentareittiä kohti. Silloin kettuja tapettiin 59000. Kun riistanhoitoa tehostettiin nostamalla kettujen tappo kolminkertaiseksi, putosi riekkokanta viideskymmenesosaan ja metsokanta viidestoistaosaan neljänkymmenen vuoden takaisesta. Kanalintujen määrä on suoraan verrannollinen kettujen määrään. 1990 oli riekkohavaintoja 0,073, metsohavaintoja 0,136 ja kettuja tapettiin 34000.
Isoisäni istutti 1952 koealoja kuusentaimilla (alkuperä ei tiedossa). Yksi oli säännöllisin välein 1000 tainta hehtaarille. Siitä hakattiin 1992 150 kiintoa/ha, runkoluvusta puolet pois. Päätehakkuu 2007, rapia 500 kiintoa erittäin tyvekästä ja paksuoksaista puuta. Sama hinta kuin laadukkailla.
Toinen koeala oli 10X100 metriä (0,1 hehtaaria). Siihen hän istutti kuuset riviin 0,5 metrin välein (200 tainta). Puut kasvoivat rajusti pituutta, vieläpä suoraan ja hyvin tasapaksuina. Yli puolet kasvukehästä oksatonta. Päätehakkuu myös 2007, 130 kiintoa/0,1ha. Tuota metodia edelleen kehittäen olemme jatkaneet metsien uudistamista tuottaviksi. Näkyvät hyvin satelliittikuvissa.
Naali ei ole paikkaan sidottu, viimeiset LUONNONnaalit häipyivät suomesta talvella 1993, muuttivat siperiaan ja kanadaan miljoonapäisiin hanhikolonioihin, joista keräävät talven ravinnokseen ensin tuhansia munia ja sitten poikasia, joita säilövät ikiroudan päälle.
Viitisentoista vuotta sitten riemastuttiin värriön tutkimusasemalla. kun riistakamerassa esiintyi naali. Sitä sitten seurailtiin ja kerättiin sen sontia, jotka analysoitiin. Kyseinen yksilö paljastuikin tarhanaaliksi, joita nytkin vapautetaan niihin ruokinta-automaatteihin joita on tuntureissa satoja. Kettuhan ei niihin sovi, mutta silti pärjää sille sopivasti lämmenneessä tunturissa. Nämä rappeutetut tarhanaalit ovat täysin tuon ruokinnan varassa.
2009 tapaamisessa mukana olleista täältä kadonneet nimimerkit; ville, suden jälki ja eero heikki vaikuttavat facebookin ”Metsänomistajan foorumi” nimisessä ryhmässä.
Helposti tuo määrä tulee kasaan. Siellä on satoja ukkoja (myös rouvia) jotka piirittävät susilauman. Sitten koirat liikkeelle. Aina siitä muutama susi erehtyy tulilinjalle.
Tuolla samalla metodilla olisi helppo poistaa myös todellinen ongelma: sorkkaeläimet puuntuotantoalueelta. Sorkkaeläinten poistamista vastaanhan koko tuo teatteriesitys järjestetäänkin.