Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Siteeraan yhtä tutkimusta (Suomen Riista 50, 2004): ”…Lisäksi minkki on tuntuvasti edesauttanut vesimyyräkantojen jyrkkää laskua Brittein saarilla, missä laji on hävinnyt laajoilta alueilta ja on julistettu uhanalaiseksi (Woodroffe & Lawton 1990, Aars ym. 2001)…”
Lähteen Eki sanoi kerran, että ”kun sinulla on asema, niin sinä voit puhua melkein mitä vaan, silti melkein kaikki sinua uskovat”
Tässä nostokoukun tapauksessa nähdään juuri tämä syndrooma.
Myyrätiheyksiäkin on tutkittu kymmeniä vuosia. Tässä minulla on aikasarja pohjanmaalta vuosilta 1977-1987. Microtus-suvun myyriä on ollut alkaen vuodesta 1977 vuosittain:1800, 970, 550, 70, 170, 960, 310, 40, 1980, 1710, 200. Nämä lukemat ovat sataa (100) hehtaaria kohti. Enimmillään hehtaaria kohti on ollut alle 20 myyrää, kahdeskymmesviidesosa tuosta nostokoukun utopiasta. Rannoilla esiintyy myös isoja vesimyyriä, jotka ovat niinä vuosina, kun ketut ovat saattaneet pääravintonsa peltomyyräkannan sukupuuton partaalle, tärkeää ravintoa. Lisänä on vielä metsämyyrä, joka tosin on reviirimyyrä. Sen tiheys ei nouse lähellekään peltomyyrän tasoa. Häiritsemättömällä kettureviirillä asuu koiras, naaras ja edellisen vuoden naaraspentu. Muut pennut lähtevät loppuvuodesta etsimään omaa reviiriä.
Nostokoukun mainostamilla barentsinmeren saarilla naalit odottavat niitä puoltatoista miljoonaa valkoposkihanhea, että pääsevät varastoimaan pääravintoaan hanhenmunia ja poikasia ikiroudan pintaan talven varalle. Edellisten vuosien varastoja on jäljellä runsaasti, mutta eihän vara venettä kaada. Viimeiset täkäläiset luonnonnaalit siirtyivät noille apajille jo 40 vuotta sitten. Lumikkohypoteetikot ovat korjanneet tilannetta viemällä tuntureihin satoja ruokinta-automaatteja tarhanaaleille, joita sitten vapautetaan niihin automaatteihin, että eivät eksy ruokinnalta. Ketut eivät sovi niistä syömään, lisäksi lumikkohypoteetikot tapattavat ketut tuntureista. Kettujen rauta- ja myrkkypyynnin kieltämisen jälkeen niinsanotulta entiseltä naalialueelta hävisivät myyräsyklit kokonaan kymmeniksi vuosiksi, joka tuhosi lumikkohypoteetikoiden nerokkaan hypoteesin, jonka mukaan lumikko ja kärppä aiheuttavat säännöllisen myyräsyklin. Massiivisen kettujen tapattamisen ansiosta syklistä on näkynyt merkkejä. Tämä kettujen tappo toteutetaan ajamalla ne moottorikelkalla kiinni ja ampumalla. Henkilökohtaisesti tuntemani moottorikelkkatappaja kertoi tappaneensa hänelle uskotulta tapporeviiriltä parhaana vuotena toistasataa kettua. Nyt ne alkavat olla vähissä.
Kun porojen teurastus tehtiin poroerotusten yhteydessä, ketut kerääntyivät teurasjäteapajille parinkymmen kilometrin säteeltä, jolloin ne oli helppo tappaa myrkyllä ja raudoilla. Tämä aiheutti paikallisen kettutyhjiön seuraavaan talveen asti. Nuoret ketut etsivät reviirin alkutalvesta. Tuo kettujen puuttuminen kriittisenä myyrien lisääntymisaikana aiheutti myyräsyklin.
Lähteen eki sanoi kerran: ”…kun sinulla on asema, niin sinä voit puhua melkein mitä vaan ja silti sinua uskotaan…”
Myyrämääräähän tutkitaan pyydystämällä niitä syötitetyillä loukuilla. Sitä tutkimusta tiedän meillä harrastetun ainakin 80 vuotta. Minulla on tässä myyränpyynnin aikasarja eteläsuomesta jossa myyrämäärä sataa loukkua ja vuorokautta kohti oli 1-6 aina vuoteen 1982 asti, jonka jälkeen se alkoi nousta suht säännöllisesti muutaman vuoden välein ensin tasolle 15, ollen 22 vuonna 1991. Välivuodet oltiin sitten tasolla 1-6. Meillä tapettiin vuoteen 1978 asti alle kaksikymmentätuhatta kettua vuodessa, mutta 1979 ensimmäisen kerran yli 20000, tarkemmin 27000. Juuri tuo kettujen tapon lisäys aiheutti sen nousun tasolta 1-6 tasolle 15. Vuonna 1991 kettuja tapettiin jo 55000. Tuo lisäys nosti myyräsaaliin uuteen ennätykseen 22/100 loukkua/vuorokausi. Tuo ennätys on rikottu myöhemmin moneen kertaan. Nyt myyriä on kaikkialla, myös marginaalihabitaateissa. Tästä taas johtuu punkkivälitteisten myyrätautien (borrelia, TBE) räjähdysmäinen kasvu. Punkkien toukat saavat ensimmäisen veriateriansa ja borreliabakteerin ja TBE-viruksen juuri myyriltä, joiden elinpiirit ovat luokkaa 100-1000 neliötä.
Minulla oli onni haastatella naapurin 102- vuotiaaksi elänyttä loppuun asti terävänä pysynyttä isäntää (läsnä oli myös sihteerini, metsänhoitotieteen tohtori, kuuden ällän ylioppilas). Hän oli aloittanut metsästysharrastuksen 1930. Hän kertoi, että koko 30-luvun oli ollut vahva kanalintukanta. Vahvin oli ollut heti sotien jälkeen. Tuon vahvuuden perusteli sillä, että miehillä oli muualla muuta ampumista. Samoin kettuja, huolimatta vahvimmasta kanalintukannasta, oli ollut juuri silloin eniten. Paikallinen innokkain kettumies oli sodasta palattuaan heti ensimmäisenä talvena saalistanut tästä muutaman kilometrin säteeltä yli 50 kettua. Siitä alkoi hänen mukaansa (itse muistan tämän 50-luvun alusta lähtien) kanalintukannan alamäki. Näkyy selkeästi myös helsingin yliopiston 1956 alkavista yhtäjaksoisista talvilintulaskennan aikasarjoista, jotka osoittavat kanalintukantojen romahtaneen (lukuunottamatta pyytä, jonka kanta on vain puolittunut.
Värriön luonnonpuistossa on myös kanahaukkoja, kotkia, huuhkajia; lisäksi siellä pesii riekkoihin erikoistunut tunturihaukka.
Royal Societyn kahteensataan vuoteen ensimmäinen suomalainen jäsen ekologi ilkka hanski vastasi seuraavaan kysymykseen: ”…Miten malli reagoi jos yleispetojen kuten ketun yksilömäärää lisätään…” Hanski vastasi: ”…Mallissa ja uskoakseni luonnossa yleispedoilla on vakauttava vaikutus: jos niiden määrää lisätään, myyräsyklien amplitudi (huippujen ja aallonpohjan ero) pienenee. Syy tähän on se, että yleispedoilla on suoraan myyrien tiheydestä riipuva vakauttava vaikutus…”
Nimimerkki nostokoukku muistaa väärin. Kettu oli aikoinaan niin tärkeä turkiseläin, että se rauhoitettiin säännöllisesti turkisten maksimaalisen määrän takaamiseksi.
Värriön luonnonpuisto (12500 hehtaaria) on maassamme ainoa paikka, missä metsästys on lopetettu kokonaan ja missä riistakannan muutoksia on seurattu yhtäjaksoisesti samoilta reiteiltä vuodesta 1967 asti. Siellä metsästys on lopetettu kokonaan 1995. Myös minkin, ketun, näädän… Siteeraan tutkimusaseman silloisen johtajan veli pohjosen tutkimusaseman 40-vuotisjuhlassa pitämää puhetta: ”…Värriön jälkiaineisto kertoo myös, että kanalintujen pitkäaikaiset kannat ovat luonnonpuistossa nousussa. Kun havainnoista puhdistetaan vuosivaihtelu, kanalintujen yhteenlaskettuja jälkivanoja havaittiin 1960-luvun lopulla vain 50 kertaa, mutta 2000-luvun alussa jo keskimäärin 350 kertaa talvessa. Vaikka riekolla on Itä-Lapissa nyt kato, siemen on silti turvassa Värriön luonnonpuistossa. Viime talvenakin riekon jälkiä oli neljä kertaa enemmän kuin normaalitalvina 40 vuotta sitten. Värriön luonnonpuisto rauhoitettiin metsästykseltä kahdessa vaiheessa. Laki Värriön luonnonpuistosta on vuodelta 1981. Sen jälkeen luonnonpuistossa jatkui osittainen metsästys, Sallan ja Savukosken metsästäjille, kunnes täysrauhoitus tuli voimaan 1995. Kaksivaiheinen rauhoitus näkyy Värriön riistahavainnoissa. Kaikkien kanalintujen kannat kääntyivät nousuun, selvimmin juuri riekolla…”
Värriön laskentalinjoilla havaittiin ketunjälkiä 28 vuonna 1970, kun taas 201 vuonna 2010. Kun kettuhavainnot viisinkertaistuivat, kanalintuhavainnot seitsenkertaistuivat.