Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
No eipä tässä Jees sitä epäillä, ettetkö metsässä töissä kävisi ja ajopäiväkirjaa pitäisi, vaan ihmetellään edellä mainitun verottajan ohjeen ja kertomustesi välistä ristiriitaa.
Sen ohjeen mukaanhan auto voidaan verotuksessa liittää metsätalouden kalustoon, jos yli 50% sen ajoista liittyy metsätalouden pääomatulojen hankintaan (tämähän on ihan selvää), mutta tälläiseksi ajoksi ei lasketa ajoja jotka suuntautuvat kotoa metsään, vaikka kuinka oltaisiin menossa metsätöihin. Eli noista aiemmin mainitsemistasi esimerkeistä vain taimien haku terminaalista palstalle täyttäisi verottajan näkemyksen metsätalouden ajosta metsätalouden kalustoon kuuluvalla autolla.
Toinen vaihtoehto on, että autosi on kuitenkin yksityistalouden kirjoissa ja matkakulut vähennät verotuksessa todellisten kustannusten mukaan. Asia on tällöin suurin piirtein sama, joskin erojakin on mm. yksityisajot eivät muodosta verotettavaa tuloa.
Kun verottajan ohje on noinkin tyly, niin tuntuu hyvin erikoiselta, että autosi olisi hyväksytty verotuksessa metsätalouden kalustoon kuuluvaksi muutaman kymmenen hehtaarin perusteella. Ja merkilliseltä nimenomaan sen suhteen miten verottaja soveltaisi omia ohjeitaan eri puolella maata, kun tiedän parikin mt-yrittäjää joilla se ei onnistunut, vaikka hehtaariluku on nelinumeroinen.
ate 9.3.2021, 08:15Puuki suora lainaus Verohallinnon syventävistä ohjeista koskien ”metsätalouden pääomatulon hankinnassa käytettävien koneiden hankintamenon vähentäminen” (VH/2296/00.01.00/2019):
”Auto tai muu kulkuneuvo voi kuulua metsätalouden kalustoon vain, jos sillä ajettavista ajoista yli puolet liittyy muuhun metsätalouden veronalaisen pääomatulon hankintaan kuin metsätilalle kulkemiseen.
Metsätalouden kalustoon ei myöskään kuulu henkilöauton peräkärry, jolla kuljetetaan tarvikkeita ja koneita asunnolta metsään.
Auton sekä peräkärryn metsätalouden tulonhankintaan kohdistunut käyttö voidaan kuitenkin vähentää todellisten kustannusten mukaisesti metsätalouden matkakustannuksina”.
Käytännössä metsänomistajalla suurin osa ajoista on juuri näitä ”tilalle töihin ajoja”,joten on aika vaikea hahmottaa miten ns. ”metsäauton” saisi liitettyä verokarhun kestävästi verotuksessa metsätalouden kalustoon kuuluvaksi. Sitä en osaa sanoa muuttuisiko tilanne sittenkään, jos olisi perustanut metsistään vaikkapa osakeyhtiön (tosin silloin taitaisi jäädä kemerat saamatta)?
Jäljelle jäänee oikeastaan kaksi vaihtoehtoa: Tyytyminen verottajan 0,25€/km korvaukseen tai tositteisiin perustuva laskelma auton käytön todellisista kustannuksista. Mutta tällöin se ”rakas verottajan lypsylehmä” ei kuulu metsätalouden kalustoon, vaikka kuinka ”metsäauto” omistajalleen olisikin.
ate 8.3.2021, 22:47Metsurimotokuski ja tuossa km-laskelmassa on sellainen ”kaatopykälä”, että tässä 50% ajomäärätarkastelussa asunnon ja metsän välistä matkaa ei pidetä metsätalouden ajona.
Asia on harvinaisen selvästi kirjoitettu Verohallinnon tarkentaviin ohjeisiin. Samaisessa ohjeessa todetaankin, että auton kuuluminen metsätalouden kalustoon on hyvin poikkeuksellista. Joten ehkäpä tässä on nyt käsillä juuri tuollainen harvinainen poikkeus, jos verottajakin on asian siunannut.
ate 8.3.2021, 09:39Anneli on ihan oikeassa. Golf-virta on heikentymään päin. Viime vuonna niitä rekisteröitiin huomattavasti vähemmän kuin edellisenä?.
ate 8.3.2021, 08:02Verottajan voimassa oleva ohje metsätalouteen kuuluvasta autosta on varsin selkeä: Auto voi kuulua metsätalouden kalustoon, jos sillä ajettavista ajoista yli 50% on metsätalouden ajoa (aivan kuten Puuki aiemmin totesi). Mutta metsätalouden ajoksi EI LUETA kodin ja metsän välisiä ajoja. Tämän kaatopykälän ansiosta ”auton kuuluminen metsätalouden kalustoon on hyvin poikkeuksellista” (suora lainaus verottajan ohjeesta). Jos nyt kuitenkin jotenkin auto sinne talouden kalustoon kuuluisi, niin saman ohjeen mukaan ne metsätalouteen kuulumattomat ajot tulouteen verotuksessa metsätalouden pääomatuloina.
Käytännössä jäljelle jää vaihtoehtoina kustannusten vähennys todellisten kulujen mukaan tai ”verottajan siunaaman” km-korvauksen käyttö. Kumpiko tapa tuottaa suuremman vähennyksen selviää vain kuitteja keräämällä. Itselläni on ”metsäautona” n. kymppitonnin paku, jonka todelliset käyttökustannukset ovat vuositasolla n. 0,30 €/km .
ate 23.2.2021, 18:31Lunta on n. 80 cm vähän maastosta riippuen. Pinnassa on n.25 cm pehmyttä hötyä. Sen alla tiivistä kantavaa lunta. Hienot talvikorjuukelit siis, mutta mutta…. Korkeimmilla alueilla puissa on niin paljon lunta, että lumituhoja on jo tullut ja lisää tulee kunhan sää lauhtuu. Paikoin 2-3 tukin männytkin katkenneet kuin tulitikut.
ate 16.1.2021, 18:32Minusta Berza on tässä tapauksessa oikeilla jäljillä. Ensimmäisen 125 motin hankintatyö on verovapaata, mutta loppujen 275 motin hankintatyön arvo on ansiotuloa, jossa Berzan vero% oli 22. Nyt tässä tapauksessa ”halvempi” hakkuutyö pienentäisi ansiotuloa, mutta lisäisi pääomatuloa. Mutta sehän jää nyt verottamatta tappioiden vuoksi.
Jos tulossa olisi voitollinen vuosi, niin silloin työnarvo kannattaisi Berzan laskea yläkanttiin, koska hänen ansiotyön vero% on pienenpi kuin pääomatuloissa.
ate 19.12.2020, 19:18Kyllä sille yhdistykselle paikkansakin on, puutteista ja epäkohdistakin huolimatta. Palveluita käytän aika vähän (lähinnä maanmuokkauksia yms.), mutta pidän huolen, että saan mielestäni muutoinkin vastikkeen koko vuotuiselle jäsenmaksulle.
Aikaisemmin jäsenmaksuni huiteli yli 700€:n jolloin tuli nostettua kytkintä. Ilmeisesti en ollut ainut, koska jokunen vuosi sitten päättivät, että maksimissaan jäsenmaksu voi olla 100€ /jäsen. Liityin sitten takaisin jäseneksi. Hinnan laskua perusteltiin sillä, että ns. isommat tilat (ja isommat palveluiden käyttäjät) karkaavat muuten käyttämään yhtiöiden palveluita.
ate 12.12.2020, 20:59Aivan niin Puuki. Koetin tällä esimerkillä valottaa lähdekritiikin merkitystä Jeesille, joka ihasteli naapurin sotakalustoa.
Videoita ja julkaisuja tehdään aina joku tarkoitusperä mielessä. Vastaanottajan harteille jää pohtia, kuinka totuudenmukaista viesti on. Helpointahan se on tietysti aiheesta, jonka itse tuntee tai josta on helppo hankkia lisätietoa.
ate 12.12.2020, 17:28Jees! Tuskinpa se kaiken totuuden siemen löytyy Youtubesta, mutta lähdekritiikkiä on hyvä harjoittaa olipa kyseessä metsäyhtiön,Luontoliiton tai vaikka puna-armeijan mainos. Käyppä vaikka katsomassa jonkun metsäkonevalmistajan mainosvideoita, joissa puuta kaatuu kuin heinää ja koneet kulkee melkein jälkiä jättämättä kankaalla. Vertaa sitä sitten tämänkin sivuston keskusteluihin ”pikkumotoista” tai johonkin tuubi videoon, jossa Ponsse ryllää mahaansa myöten suossa.Samasta periaatteesta on tässäkin kyse.
Totuuksia on kahdenlaisia: Tieteellisiä ja tarkoituksenmukaisia.