Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Kannattaa huomioida sekin, että jos lähtee yhtiön X tarjoamaan FSC-sertifikaattiin mukaan, niin sertifikaatti on voimassa vain ko. yhtiön kanssa tehdyissä puukaupoissa.
Mielenkiintoinen uutinen, mutta ei kannata vielä nuolaista. Metsäteollisuuden edustajan mukaan nyt määrätty vientikekielto koskee vain havukuitua ja -tukkia. Lehtipuut ja hakkeet jäävät kuulemma kiellon ulkopuolelle.
Lisäksi itänaapurissa on tavattu antaa hyvinkin jyrkkiä lakeja ja asetuksia jonkun vuoden siirtymäajoilla. Siirtymäajan ollessa lopussa asiat on keretty unohtaa tai muotoilla toisin. Jos ei muuten, niin jollain lisämaksulla kaikki sujuu, kuten ennenkin.
Tänään kävin suojaamassa 3 ha männyn ja sekametsän (ku/mä) taimikkoa Tricolla. Maasto oli hankalahkoa ja korkeuseroakin piisasi. Aikaa projektissa meni taukoineen ja reppuruiskun täyttöineen n. 1,5 tuntia / hehtaari. Olin vetänyt taimikoiden ympärille aiemmin RHY:ltä saatua keltaista nauhaa, mutta ”aitauksen” jatkuva tarkkominen alkoi tympästä, joten siirryin Tricoon, joka aiemmin toisaalla pelitti todella hyvin.
Mielenkiinnosta tutkailin muistiinpanoja viime talvelta verratakseni eri torjuntatapojen kustannuksia ja lopputulema oli seuraava: Viime talvena tein 11 tarkastuskierrosta ”aitauksilla”. Kilometrejä kertyi 510 km ja aikaa meni n. 20h (talvella osa matkasta hiihdettävä). Matkakustannukset km-korvauksella 127,50€ (ja tuntipalkkansa jokainen voi määritellä itse).
Tricoa meni 20l, eli 100€, matkoihin n.12€ ja työaikaa matkoineen n.5,5 tuntia. Käytännössä siis ainoa merkittävä säästö tulee ajansäästöstä (n.15h) ainakin tässä tapauksessa. ”Sähköaita” olisi varmasti keltaista nauhaa tehokkaampi torjuja, mutta niiden rakennus ja ylläpito olisi huomattavasti työläämpi hanke näillä kohteilla. Keltaisen nauhan kunniaksi on kuitenkin todettava, että ”sattumahirvet” se ehjänä ja oikealla korkeudella ollessaan ohjaa nätisti muualle.
Otsaan nousee arvatenkin patti, kun laskeskelee kuinka monta vuotta pitää torjuntatoimia tehdä ja mikä niiden lopullinen kustannus on.
Tiekunnat eivät yleensä ole alv-velvollisia. Niinpä minkäänlaista alv:n vähennysoikeuttakaan ei normaalisti tule. Eihän osakkaille tulevassa yksikkömaksussakaan ole erikseen alvia.
Pienessä tiekunnassa on joskus teetetty peruskorjaushanke urakoitsijalla, joka laskutti osakkaita suoraan näiden osuuksien mukaan. Tällöin osakkaat saivat vähentää alvin normaaliin tapaan. Laskun kiertäessä tiekunnan kautta alvin olisi mennyt verotuksessa normaalin poistomenettelyn kautta.
Kyllä tuo ”minkä irti saa” hakkaaminen näyttää onnistuvan ihan kaikilta omistajaryhmiltä, olipa kyseessä yksityinen, rahasto, yhtiö tahi metsähallitus. Muutama päivä sitten tälläkin palstalla vilahti uutinen metsätilojen kaupoista ja siitä, että Pohjois-Karjalassa julkiseen myyntiin tulevien metsätilojen määrä on pudonnut 50% Syyksi arvioidaan, että Tornator ostaa alueella paljon tiloja suoralla kaupalla maanomistajilta.
Paikan päällä asuvilta olen kuullut, että lähes kaikenlaiset metsätilat ovat kelvanneet, eivätkä vain sellaiset, joissa on runsaasti hakkuumahdollisuuksia. Muutamia tapauksia on ollut, joissa tarjouskilpailussa ”Torna” on tarjonnut selvästi kovempia hintoja, kuin muut ostattelijat. On siis selvästi käännetty kurssia ja ryhdytty hankkimaan teollisuudelle ”omia metsiä” tulevaisuutta silmällä pitäen.
Kun hinnatkin kuuluvat olevan ”kohdallaan”, niin mietityttää mikä on se strategia, jota tässä toteutetaan? Tuetaanko omaa puun hankintaa ja sen hinnan muodostusta omilla varannoilla? Odotetaanko metsistä olevan saatavissa tulevaisuudessa vielä jotakin muutakin rahan arvoista kuin puu raaka-ainetta? Mihin hinnoittelu perustuu, vai onko muiden arvioissa systemaattinen virhe?
Edellä Tolopainen kirjoittaa, että mönkijää ei tarvitse rekisteröidä tiellä ajamista varten, vaan siellä saa ajella kuten muillakin työkoneilla. Muuten hyvä, mutta ei mene ihan noin yksinkertaisesti. Siis se tavallinen maastomönkijä, niin sillä saa ajaa tiellä vain erikseen laissa määrätyissä poikkeustapauksissa. Lisäksi kuskilla on oltava b-kortti ja mönkkärillä liikennevakuutus.
https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/monkijat-1#cd997fe4
Aloittelevalle metsänomistajalle suosittelisin kirjallisuuden hankkimista. Vaikkapa tämän kustantamon ”Metsäkoulu” on mainio opus, jonka avulla saat hyvin haltuusi metsänhoidon perusteet ja käsitteet. Muutoinkin kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen. Erilaiset metsänomistajien kurssit kannattaa myös panna seurantaan ja osallistua niihin.
Seuraava liike voisi olla tuo metsätaloussuunnitelman teettäminen ja lähde suunnitelman laatijan mukaan maastoon. Maastokäynnin aikana saat hyvän käsityksen tilastasi ja metsän hoitotarpeista ja hakkuumahdollisuuksista. Suunnitelmaan sisältyvä ”10 vuotisohjelma” hoito- ja hakkuutöistä antaa aloittelijalle hyvän ”To do-listan” tuleville vuosille.
Aloittelijalle hyviä työkohteita alkuun ovat erilaiset raivaussahatyöt, joissa oman työnjälkensä näkee heti.
Jees! Muualla asuva metsänomistaja oli kertonut terveiseni mhy:n toimihenkilölle, mutta tämä oli siitä huolimatta vakuutellut hänelle, että kyllä se korjuu onnistuu ihan hyvin kesälläkin. Jos mhy:n kaveri olisi kävellyt 5-10 minuutin lenkin kuviolla, niin olisi tullut kyllä toisiin ajatuksiin. Jos ”ostomies” olisi tehnyt samanlaisen lenkin, niin varoitusvalon olisi pitänyt kyllä syttyä ja kesäkorjuutakaan ei olisi tehty heti kelirikon perään. Korjuun osuuden ”Mehtäukko” jo tuossa ruotikin.
Näitä tämänkaltaisia leimikoita sattuu tasaiseen tahtiin silmiin, kun ajelee tuolla metsäteillä. Korjuutakaan on paha syyttää kaikesta, kun peli on menetty jo siinä vaiheessa, kun silmät ummessa tehdään kauppaa ja ketjutetaan leimikoita.
Hyviä kysymyksiä ”Jees”. Kuka vastaa esim. siitä, että kesäkorjuukelpoisena myymäsi leimikko on oikeasti kesäkorjuukelpoinen, eikä vain paperilla? Sama raivaustarpeen suhteen? Ei se ainakaan korjuuyrittäjän vastuulla ole, jos myyjä ei tiedä mitä on myymässä tahi osto on siunannut pehmeän turvemaa vitelikon kesäkorjuukelpoiseksi. Jos kokoojaura on vedetty leimikon märimpään kohtaan ja ajourat on miten sattuu ja puut täynnä pilkkoja, niin ei se ainakaan myyjän vika ole, eikä ostomiehenkään tehtävä ole osoitella, että miten ja minne ne urat pitäisi vetää?
Jos leimikon jokainen osapuoli hoitaisi oman ruutunsa huolella, niin aika monta miinaa olisi vältetty. Nyt vain on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana menty sellaiseen tyyliin, jossa kaikki suunnittelu ja vastuu näyttävät valuvan sinne urakoitsijoiden suorittaviin portaisiin. Pääasia, että puukaupan teko sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti kaikilta osapuolilta.
Esimerkki valaiskoon: Muuan toisella paikkakunnalla asuva tuttuni pyysi minua tekemään ennakkoraivauksen alueelle, jonne suunnitteli harvennushakkuuta. Muutaman hehtaarin kuvio näytti olevan metsätien varressa vaaran rinteessä olevaa hiesupitoista kivennäismaata. Raivasin kuvion ja panin samalla merkille, että maaperä olikin monin paikoin varsin märkää ja pehmeää ihan kuivana aikanakin. Kerroin havaintoni omistajalle ja sanoin, että teetä talvileimikkona, koska paikoin on niin pehmeää, että kesällä tulee paljon vahinkoja. Seuraavana loppukeväänä/alkukesänä ajoin sattumalta paikan ohitse ja hämmästyin, kun huomasin savotan alkaneen. Ihmetyksellä jäin katsomaan, kuinka joka ainoa leimikon ajoura oli ”reilusti puhki” ja ajokoneen pyörien edessä huljusi lieju sen edetessä kohti varastopaikkaa.
Kun myyjä oli tuttu, niin soitin ja kerroin, mitä olin maastossa nähnyt ja kysyin, että etkö tehnytkään talvileimikkoa? Tuttavani sanoi, että mhy:n neuvoja oli sanonut, että kohteen voi hakata kuivana kesäaikanakin (mts luokitteli kesäkorjuukelpoiseksi). Oli neuvoja kuulemma juuri edellisenä päivänä käynyt siellä ja kaikki oli ollut ihan ok. Nappasin kuvan hänelle ja muutaman tunnin kuluttua sain viestin, jossa tuttuni kertoi, että savotta on lyöty seis korjuuvaurioiden takia. Myöhemmin kesällä paikalla oli sitten pidetty palaveria, jossa yhden jos toisenkin toimijan katse oli ollut maassa ja niska punainen, kun oli keskusteltu vahingoista ja niiden korvaamisesta.
Tässä tapahtumaketjussa jokaisella henkilöllä olisi ollut mahdollisuus estää totaalisen katastrofin syntyminen ihan vain pienellä pyörähdyksellä maaston puolella. Koneketjun ukot taas olisivat voinut itsekin havahtua, että onko tässä nyt kaikki ok, kun joka ainoa ura on puhki ja ajourat melkoiset. Vaikka tietojärjestelmä muuta väittää.
JK. Olisi mielenkiintoista tietää onko tilastoa korjuuvaurioiden määristä eri hakkuulajeittain: Harvennus, Ylispuuhakkuu ja jk. harvennukset? Ehkäpä sieltäkin voisi löytyä selitystä asialle.
Omien kokemusten ja havaintojen perusteella korjuuvaurioiden välttäminen alkaa jo leimikon suunnittelusta ja valmistelusta. Mikä on leimikon korjuukelpoisuus? Milloin maapohja kantaa ja milloin ei? Missä on ”laanin” paikka ja mikä on kantavuus siellä ja sinne johtavalla uralla? Pitääkö tehdä ennakkoraivaus ja tekee sen, mikäli on tarvetta. Nämä asiat pitäisi olla selvillä jo ennen koneen tuloa leimikolle.
Koneen kokoa ratkaisevampaa on mielestäni se kopissa oleva kuski. Toisilla on taipumuksia ja silmää näihin hommiin ja toisella ei. Aika usein tuntuu ”työmaasuunnittelu” jäävän vähän köykäiseksi. Laanin ja ”auton” paikka katsotaan, mutta varsinaiselle korjuukohteelle tuntuu riittävän vilkaisu kartasta. Aika monella tavallisella hakkuukohteella ihan muutaman minuutin patikalla saisi jo uraverkoston kohdilleen. Hyvä kuski tekee hyvää jälkeä, olipa kone iso tai pieni. Toki ylispuuhakkuissa ja päätehakkuissa riittävän järeä kone vahvalla nosturilla mahdollistaa sen, että puut voidaan kaataa haluttuun suuntaan. Leveillä teloilla on saatu lisää kantavuutta, mutta myös leveämpiä uria, jotka näyttävät murtavan maata mutkissa aika tehokkaasti, joten tie onneen ja autuuteen nekään eivät ole.
Itse pitäisin yhtenä merkittävänä syynä lisääntyneille vaurioille nykyisiä puukauppa ja korjuukäytäntöjä. Puukaupat tehdään verkossa ja osto käy metsässä, jos sattuu kiireiltään ehtimään. Leimikot nauhoitetaan entistä harvemmin perusteellisesti ja hakkuu polkaistaan käyntiin heti, kun tiedot on saatu syötettyä järjestelmään. Kärjistetysti voisi todeta, että pahimmillaan kukaan ei oikeasti tiedä mitkä olosuhteet leimikolla ovat, kun kaikki vain luottavat erilaisiin tietojärjestelmiin, kuin pässit suuriin sarviinsa.