Käyttäjän ChesterC kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 117)
  • ChesterC

    Jos hankkeesta jää kuvioita tekemättä ja osalle annetaan toteutumisilmoitus, voi tekemättömille kuvioille hakea uutta rahoitusta uudella hankkeella. Kun edellinen hanke on päättynyt toteutusilmoituksen päätöksen jälkeen,  ”vapautuvat” tekemättömät kuviot uudelle hankkeelle, mikäli rahoitusehdot muuten täyttyvät.

    ChesterC

    ”– On tietenkin niin, että metsäteollisuus voisi miettiä, onko järkevää tässä tilanteessa ohjata kaikkea vähentynyttä Venäjän puun tuontia kotimaisiin hakkuisiin, vai olisiko syytä ponnistella tuonnin lisäämiseksi EU:n piiristä, hän sanoo.”, Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen. Taloussanomat 23.12.2022.

    – OK, ostetaan puuta ulkomailta, vaikka sitä olisi kotimaassa saatavissa. Parempi se euro Saksassa kuin Suomessa. Hiilipäästöjen kannalta asialle ei ole mitään merkitystä. Tämä kuvaa hyvin tätä kotimaisen metsätalouden syyllistämistä ja mustamaalaamista sekä päästöoikeus himmelin mielettömyyttä.

    ChesterC

    Paula Lehtomäki toi metsäteollisuuden kannan esille, että ainespuuta ei pitäisi mennä polttoon, vaan teollisuuden raaka-aineeksi. Sama tavoite on EU;n suunnasta. Polttaminen on ehkä yksinkertaisinta puun hyödyntämistä. Jos raaka-ainetta halutaan korkeamman jalostusasteen tuotteisiin, niin toimivassa markkinataloudessa hintaa nostetaan, jolloin sitä ei enää kannata polttoon ajaa. Mikä mättää?

    ChesterC

    Saahan sen perata vaikka kymmenen kertaa hankkeen voimassa olon aikana, mutta rahoituksen saa vain kerran. Lähinnä tässä voi tökkiä se, että kasvatettava puusto vaikuttaa olevan alle 70cm pituista. Tottahan on, että varhaisperkauksen joutuu usein tekemään pari-kolme kertaa rehevillä kohteilla.

    ChesterC

    Kauppa 33,50e karsittu ranka. V-S.

    ChesterC

    Sehän se tahtotila tuntuu olevan. Ihmistyö maksaa, mutta toisaalta ATK;ssa ei kursailla. Hyvä, että jotain älyä löytyy, edes tekosellaista.

    ChesterC

    ”Mullekin Metsäkeskus ehdottelee hakkuita rantametsään ja alueille joita olen ajatellut säästää. Ilmeisesti systeemi tekee hakkuuehdotuksia pelkän puuston määrän pohjalta”

    Näinhän ne ATK sieltä poimii. Ei niitä hoitosuositusehdotuksia ketään henkilökohtaisesti katso ja valitse.

    ChesterC

    Saksassa esittelivät rinnemetsien hoitoa. En nyt muista mikä nimike oli saksaksi, mutta englanniksi taisi olla ridge forrester.

     

    ChesterC

    Päivässä tekee keskimäärin 30ha ja 50e/tunti, joten n. 15e/ha. (+alv).

    Jos riittää pelkkä mulkasu, että tiedot ovat jotain edes sinnepäin, niin voi tietysti olla vähän edullisempaa, mutta silloin pitäisi työtä olla jonossa lähes koko ajan.

    ChesterC

    Paikallisessa hankkeessa tuulenottoalue on rajattu samaksi mikä kaavoitetaan tuulivoimala-alueeksi. Tuulenottoalueen korvausta saavat ne, jotka ovat vuokrasopimuksen tehneet. Näin asia mielestäni kuuluukin mennä. Kaava-alue= vuokra-alue, eikä mitään siivenpituus kertaa x .

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 117)