Käyttäjän hatelo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 346)
  • hatelo

    Tähän asti on hyvin pärjännyt kun hoitaa metsäänsä hyvin ja jämäkästi lain mukaan. Hoitotoimet ja ojitukset yms on kunnossa eikä metsissä ole mitään ylimääräistä ”luonnontilaisuutta” suojeltavaksi. Kunnon rehellisestä hyvin hoidetusta talousmetsästä puu on kelvannut oikein hyvin teollisuudelle. FSC voi olla silloin hankala vaihtoehto mutta sitä en kaipaakaan.

    hatelo

    Se on pahimmillaan mahdottoman tukahduttava rehu pienille ku-taimille. Eikun nurin. Oon tavallaan niittänyt ne pois ekana varhaisperkauksena nousevan koivun, pihlajan yms kanssa.

    hatelo

    Minua ei kiinosta mikään muu kun se, että kassavirta on positiivinen ja tilillä maksuvalmiutta sen verran, että lainat hoituu ja juoksevat kulut saa seuraavan vuoden aikana hoidettua. Kun ostan metsän sen tulee olla oma ostettavan metsän tuotoilla seuraavan 10-15 v aikana ja nettovarallisuuden taso tasaisesti kasvava.

    hatelo

    Nyt siellä on kuvissa pari kuvaa suunnitelmallisesti rakolle luontaisesti uudistusta metsästä jutun juureksi. Kai niistä kuvista jotain saa selvää. Minä olen tulokseen tuolla paikalla tyytyväinen.

    hatelo

    Laitoin äsken tänä aamuna otetut kuvat halvasta rauduskoivikosta lukijan kuviin. Huomenna kai näkyvät. Tässä uudistuksessa meni kaikki kuten pitikin ja sain etäänperälle pikkujoen taakse hyvän metsän puoli-ilmaiseksi. Yksi raivaus muutaman vuoden päästä riittänee ja seuraava on moto.

    hatelo

    Noissa männynuudistuksissa esim puolukkatyyppiä vastaaville rämeille joutuu usein raivaamaan 3 kertaa, kun se hieskoivun kasvu vs nuori (etenkin kylvetty) mänty on alussa ja ekan kerran raivatun vesomana niin vahvaa. Mätästettyyn maahan istutettu kuusi kyllä kasvaa niin vauhdikkaasti, että 2 raivausta riittää.

    hatelo

    Kyllä mie saattaisin sinne männyn pottitaimet tökkiä. Jos maapohja vielä noin karua, niin tuskin heinittyminen mikään ongelma.

    hatelo

    No ei niillä jk-hipistelyillä kyllä metsätiloja ostella ja tilakauppalainoja maksella. Se on saletti ja nykymarkkinassa vielä vähemmän se mahdollista. Se on melko pitkä kunnon metsätilin väli niillä taktiikoilla kun ppan harvennushakkuhinnoilla tuonne 10-15 kantturoihin laskee ja sitten kahtelee harveikon kehitystä. Eikä ne metsät ole edes kauniita. Mitä pienempi reikä metässä, sen enemmän reunavaikutusta ja sitä surkeampi taimien kasvu. Mitä isomman selväpiirteisen aukon uskallat hakata, sitä paremman ja kasvuisamman taimikon saat. Omissa metissään saa mielestäni jokainen tehdä mitä haluaa, mutta tuollaiset lainsäädäntöhankkeet on syytä ampua heti alas.

    hatelo

    Pitäisikö Suomen palata kivikauteen?

    hatelo

    Suurimmallla osalla Suomen kasvupaikoista ja vielä nykypuusto huimioiden ei ole mitään muuta järkevää/toimivaa vaihtoehtoa kuin avohakkuun kautta uudistaminen. Ja kun taloudellista kannattavuutta ajattelee, niin vielä vähemmän on järkeä. Tämän tietää jokainen fiksu ja kokenut metsämies. Tämä vaihtoehtoisuus sopii aniharvoihin kohteisiin ja sen pohtiminen ja tämä asian ympärillä pyörivä turha hype on vain akateemista ja suuren kuvan kannalta täysin turhaa länkytystä.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 346)