Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset
-
Ei pitäisi joo. Varainsiirtovero maksetaan kiinteistön (metsän) hankinnasta ja se on sama, mistä varat hankintaan saadaan – varainsiirtovero maksetaan koko kiinteistön kauppahinnasta. Siis omasta osuudestaan kiinteistöön (metsään) varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa, mutta kaikesta muusta johon on käytetty omaa rahaa tai pesän muun omaisuuserän arvoa. Osituksen perusta on, että jokainen saa kustakin omaisuuserästä osuutensa mukaisen määrän. Kun omaisuuden jaossa käytetään pesä muuta varallisuutta kiinteistön hankintaan jollekin osakkaalle, verottaja katsoo sen kiinteistökaupaksi. Siis tämä on testattu käytännössä. Tästähän ei ole mitään haittaa, koska metsävähennyshyöty on suurempi kuin varainsiirtovero. En tiedä, onko säännökset muuttuneet – tuskin. Tekikö verottaja meidän kohdalla väärin – ei väliä koska se oli meille hyödyllinen päätös.
Se on niin, että myös vaihtoehdossa 1 katsotaan, että osakas on maksanut metsästä sen arvon mukaisen hinnan, ja varainsiirtovero on koko 100 000 eurosta ja metsävähennyspohja samoin. Nimittäin kun metsä ja rahavarat ovat erillisiä omaisuuseriä, katsotaan, että osakas on käyttänyt myös sen 50 000 euron rahaosuutensa kiinteän omaisuuden hankintaan. nimim. kokemusta juuri tästä. Eli vaihtoehdot ei poikkea muutoin kuin metsän ostanut pääsee jakamaan kuolinpesän omaisuutta, eli ”tienaa” osuutensa metsänkaupan hinnasta takaisin. jännä juttu….
Kun käydään kauppaa tosiasiallisesti aineettomilla ”hyödykkeillä” on vaikea nähdä markkinoita, jotka toimisivat ilman välittäjää. Kyse on luottamusverkostosta kuten lohkoketju-ajattelussa. Luottamusverkosto tulee luoda jonkun. Yksinkertaista on käydä konkreettista kauppaa esim. jonkun mökkiläisen maisemasta, koska se ei ole itse asiassa aineeton hyödyke koska se on kohdennettavissa tarkkaan sijaintiin. Määrittelemätön luontoarvo on puhtaasti aineeton hyödyke, jonka ”takuumieheksi” kaupankäynnissä tulee olla joku taho, joka vastaa siitä, että ostaja saa, mitä haluaa ja myyjä saa sovitun hinnan. Valitettavasti tämä ei voi toimia ilman asiantuntevaa välittäjää.
Miksi Suomessa oli ennen kaksinkertaista vessanpaperia? Piti lähettää kopio Moskovaan. Nyt on kolminkertaista – yksi kopio Brysseliin, mutta mihin se toinen?
Lienee ympäristörikos, kun ei mökin paskojakaan saa metsään viedä kompostoimattomana…
Ja paikalliset sanoivat, että näin oli vain turistikohteissa, kun ei suomalaiset turistit osanneet käyttää eivätkä osuneet reikään. Samanlaisia oli lähi-idän maissa.
Juuri näin teen kuten KuneKoskikin kirjoittaa. On myös avohakkuun reunalla jättöpuuryhmänä (hakkaaja fiksusti oma-aloitteisesti jätti) nyt tällainen isojen leppien ryhmä, jossa eri asteisesti elävää, kuolevaa ja kuollutta järeää leppää ja alla eri kokoisia kuusia. Tällaisia olen raivatessa nyt mennä viikolla jättänyt ja ensi viikolla vielä varmaan joku syntyy. Kosteissa painanteissa on meillä myös isoja tuomipusikoita, jotka mainioita jättää, kun ei niiden alla pärjää mikään ja kauhea työ raivata alas. Tällaiset luonnostaan syntyvät ryhmät pysyvät myös hyvin pystyssä ja ovat varmaan enemmän tarkoitukseensa sopivia kuin yksittäiset isot puut.
Tuota samaa sanoi jo punaisen kirjan pioneeri Pertti Rassi – suojelupanostukset kohdennetaan epätarkoituksenmukaisesti. Jälkikäteen arvioiden suojelualueiden muodostuksessa tultanee tekemään samankaltainen arvio kuin ojituksista: puolet tärkeistä kohteista suojelematta ja puolet suojelluista kohteista on turhaan suojeltu. Ojituksistahan monin paikoin puolet ojitetuista soista olivat ojituskelvottomia (avosoita – helppo tehdä) ja ojituskelpoisista soista jäi puolet ojittamatta (koska olivat hankalampia puuston tms. vuoksi). Sitä ei sitten tiedä miten meni pieleen nykyisten ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteiden kannalta. Ainakin osa korvista pelastui tämän ansiosta.
Tuokin tukee jättöpuiden jättämistä ryhmiin. Ryhmän voi rajata Metka-hakemuksesta pois, jolloin se ei tule hakemuksen pinta-alaan eikä vaikuta hakemukseen.
Säästöpuuryhmiä alkaa muodostumaan minulla jo taimikonhoitovaiheessa. Kun jätän noita leppä-, pihlaja-, haapa-, raita- ja tuomiryhmiä taimikonhoidon yhteydessä ”riistatiheiköksi”, niin nehän löytyvät sieltä vielä uudistushakkuussa, koska puuston kehitys noilla 1-2 aarin aloilla on sellaista, ettei siihen paljoa pääse talouspuuta kasvamaan ja jos pääsee, niin kestää jättää uudistushakkuussakin muun pusikon kanssa pystyyn. Leppäryhmät ainakin meillä erottuu selvästi vielä uudistushakkuussa ja ne on hyvä jättää, kun niissä on eri asteista kuolevaa puuta ja kuusialiskasvos alla tuomassa ”kosteutta” kuten radion ornitologi haaveili. Nuo ryhmät alkavat helposti muodostumaan pysyviksi kohteiksi, eivätkä paljoa rasita metsätaloutta.