Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Mielestäni parasta mitä suomelle voi tapahtua on kepun nousu jo ensi vaaleista alkaen. Ei persuista ole epävakaana populana valtakunnan asioita hoitamaan. Esim. Eeeva Kalli on Satakunnasta uusia nousevia voimia ja voi hyvinkin ottaa pääministeripestin jo seuraavaan hallitukseen. Jätkän vanhan kommunistin louskutus on aivan turhaa, ei jatkoon millään enää. Vasemmistoliitto ajaa karille viherpiiperrysinnossaan. Hyvää yötä vaan Li.
jees h-valta 25.12.2022, 07:30Siksi kun metsäni eivät sijaitse Porin eteläpuolella. Eipä ole vielä-kään uutta reviiriä saaneet H-valtaan aikaan. Siikaisissakin aika huono toimivuus vielä. Siellä kait joku havainto on yksittäisistä mutta kunnon laumaa ei ole ilmaantunut.
jees h-valta 24.12.2022, 09:09Hyvää Joulua metsien väelle! Tänäkin vuonna. Aloitus näyttää olevan 2017. Mutta onhan tässä Joulu sentään pysynyt direktiivinikkarien ulottumattomissa. Toivottavasti metsät pysyisivät meidän kansallisessa hallinnassa ja omaisuuden suojaa kunnioitettaisiin EU:ssa. Muuten meillä on järkevämpää koittaa alkaa hakeutua ulos moisesta organisaatiosta.
jees h-valta 23.12.2022, 07:47Kaapo on tasan oikeassa. Ohisalo suorastaan hykerteli kun pääsi tästä ”ilosanomasta” kertomaan että metsien hakkuut ei ole kestävällä pohjalla.
jees h-valta 23.12.2022, 07:41Jalmari ei sitten osaa hinnoitella ”laadutonta” metsää? Minua ei ole koskaan haitannut jos ostometsässä on vajaatuottoisia kohtia. Uudistan ne aika nopsaan pois ja lakkaavat häiriimästä silmää. Nytkin tipautin yhden vajaan kun oli vielä tuulituhoja ja yleisilme aika ankea. Kyllähän noita kuvioita aina joskus tulee eteen mutta uudistus on niihin lääke. Jalmarin edellisen sivun kommenttiin.
jees h-valta 23.12.2022, 07:31Toloppa ja Visa tuolla aiemmilla sivuilla minusta taas kervistelleet. Kyllä Toloppa on kaksi taloa rakennettu lähes pohjilta uusiksi että kyllä rakentamisesta jotain tietotasoa ja taitoa on. Toinen on nyt käytännössä myyty kunhan ostaja saa rahat irti vanhasta liitostaan. Toisessa asuu poika perheinensä. Visan ehdotus ilpistä on joskus aina mieleen päässyt mutta kun niitä jo kaksi ennestäänkin jauhaa mökkimaailmoissa sähköä niin ei ainakaan vielä. Jos nyt tänä talvena tuo toinen menee muiden maksulle voi harkita kotiin yhden asennusta. Ei tämä puulla lämmittäminen kuitenkaan mitenkään liikaa sido, kun varaaja kestää kyllä päivän-parinkin poissaolon. On tästä talvellakin mökkeilty. Toki lämpö hiukan laskee mutta yhden lämmityskerran jälkeen taas alkaa tasaantua. Ei rakenteet sentään yhtäkkiä kylmene. Rintamamiestaloa asustellaan tosiaan ja isommasta päästä. Mutta on tämä kyllä loistava asumismuoto. Koskaan ei tartte pihalle mennä puita lisäämään tahi saunomisreissuun ulkorakennukseen kuten monella on. Tähän mahtuu kaikki ja muuta ei sitten tarvitakkaan.
jees h-valta 22.12.2022, 08:34Suorittavan laulu tuosta ei vain muutu. Kyllä alue tuossa omassa oli aivan alikasvosvapaa eli näkyvyyttä oli. Moottorisahatyönä silloin ensiharvennuksella siivosin alustasta myös turhan ryönän. Kuten yleensäkin teen. Joku yksittäinen on tarkoituksella jätetty ehkä isompaan aukkokohtaan. Ostokin alan kulki läpi eikä raivauksesta edes puhuttu alalla. tuo männikkö oli jo melkein myöhässä kakkosharvennukseen koska männyn kasvuloikka pääsi hiukan yllättämään. Ei siitä enskasta vielä aivan hirveä aika ole, ehkä 7-8 vuotta. Ja taajaksi jätin mutta siksipä mielenkiinnolla odotankin harvennuksen kertymää. Toki nyt jäi kunnon metsä motonkin tekemänä ettei siinä isoa saantoa haettu.
jees h-valta 22.12.2022, 07:36Mehtäukko, sitä saman kaliiberin konekantaa samalla hakkuulla juuri tarkoitin. Tiedän että ovat yhtä leveitä. Eipä näyttänyt pitkäkään puomi yltävän vaan ura ajettiin takaisin päähän ja mentiin toista uraa myöten lähemmäs. Ja kyllä minä osaan arvioira millaiseen kivien väliin olisi pienempi kone mahtunut. Eli pitää paikkansa kyllä. Sinällään hyvää oli että nuori moton kuljettaja tunsi vastuunsa eikä vain puinut uutta ”haamu-uraa” josta olisi oikaissut tekemään kauas jääneen kulman. Mehtäukon edellisen sivun kommenttiin.
jees h-valta 22.12.2022, 07:14Lasketaankohan noita suuren koneen etuja pieneen verrattuna aivan oikein. Luulisin lyhyillä telousmatkoilla ainakin pienemmän kaluston pienellä kulutuksella olevan edullisempi tapa. Myös ketteryys antaa apua jäljen suhteen. Nytkin moto joutui kiertelemään ja vekslailemaan aika paljon omalla hakkuulla kun isoja kiven köllejä sattui sopivasti ajouran suuntaisesti. Pienemmällä koneella niiden väleistä olisi päässyt. Motohan ei tässä ole se isoin ongelma vaan molempien eli myös ajokoneen on oltava suhteessa sopiva moton tekemään ajouraan. Ettei jouduta isontamaan uria ajokoneelle. Mielestäni pienellä kalustolla saataisiin sulautettua myös uusia koneiden kuljettajia pienemmällä riskillä. Ainahan sitä on turvallisempi opetella pienellä koneella enskaa ensin ja siitä pikkuhiljaa ison koneen puikkoihin. Tämä suuruuren hulluus on ajanut vain teollisuuden taksojen kiristymiseen. Eikä toisinpäin kuten suorittava yllä toteaa. Jos koneketjut olisivat pitäneet kiinni monipuolisesta kalustosta, pienestä isoimpaan, olisi taksoissa joutuneet yhtiöt ensiharvennuspuussa maksamaan enemmän. Nyt siihen väliin onkin kiilannut e-puuyrittäjät jotka pystyvät hyvän hinnan kanssa pelaamaan koneet sopivaan kokoon. Olen nähnyt erittäin laadukkaita harvennuksia paikallisesti esim. Kumeko Groupin tekemänä Satakunnassa. Isolla koneella mieluummin vasta kakkosharvennukselle. Siellä se on toimiva ratkaisu kyllä.
jees h-valta 21.12.2022, 19:40Ruko silti oikeassa. Vaikka tuo lie haastavaa konetyönä ei metsälle parempaa olisikaan. Ei tule tuulituhoja ja metsä pysyy hyvässä kasvussa ja metsän näköisenäkin. Pienempiä koneita huutaa ensiharvennukset.