Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Sinällään jopa hämmästyttävää kuinka vähäisellä hyödynnyksellä tehokas puulaji oikeastaan on. Luulisi jopa piiperoitten olevan ajamassa haapaa yhdeksi tuotantopuuksi muiden joukkoon tasavertaisena. Aina se luontoakin rikastuttaisi, kaunis puupeltonakin. Aika nopeaan voimakkaat oksahaarat tuo mukanaan linnun pesät koska latvus suojaa tehokkaasti ylhäältä päin uhkaa. Alkukesän hakkuu vain rajoittaa.
jees h-valta 17.7.2022, 10:47Jos olisin valtion mallilla esim. juuri haavikon perustamisvaiheessa valinnut kuusen ( haapaa ei hyväksytty paikan syrjäisen sijainnin vuoksi) en tänä vuonna tekisi päätehakkuutiliä alalta joka silloin oli kaksimetristä ryönää kasvava peltoheitto. Eniten harmitti ettei asioista infota suoraan vaan kiemurrellaan. Hirvethän se todellinen ongelma oli mutta puhutaan vain syrjäisestä sijainnista. ikäänkuin ei haapa osaisi syrjässä kasvaa. Monesti muutenkin törmännyt samankaltaisiin epätotuudellisiiin venkoiluihin.
jees h-valta 17.7.2022, 09:45Ei se ainakaan kiellä itseä ajattelemasta. Sitä ainakin minä olen aina metsänkäsittelyissäni harrastanut. Siis Huom: Metsänkäsittelyissä, ei metsänhoidossa kuten monet päättelevät. Mielestäni oma ajattelu edellä ja Tapiolta voi katsoa mitä yleinen linja kohteella suosittaa.
jees h-valta 16.7.2022, 19:37Aplille tuonne edelliselle sivulle että en aiokkaan tehdä mitään vaan haapa uudistaa itsensä ja kuusta olen pyytänyt kuskin jättämään alle kuitukoon jotta saadaan sekaan vähän havuakin.
jees h-valta 16.7.2022, 19:06Lakkaa Visa horisemasta joutavia noissa säästöissäsi. Meidän ikäluokat ole koskaan haaskaamaan oppineetkaan joten säästäköön ne jotka ovat tämän muka kriisin keksineetkin.
jees h-valta 16.7.2022, 19:02No enpä ole väittänytkään että päätehakkuulle Kemeraa hakisinkaan. Mutta tässä aiemmin metsäkeskukselta tarkistin yhden alan harvennuksen kun siinä on päälajina h-haapa. Sieltä tuo tieto. Tosiaan, monimuotoisuusmetsää ja siksi en alkukesästä hakkuuta hyväksynytkään. Linnut kerkisivät pesimään ja nyt oli jo hiljaista. Elokuussa piti tulla mutta painetta tuntui olevan lehtipuukohteelle. Hienoa on että tarkka tavaran talteen otto, ei haaskata hyvää sellupuuta.
jees h-valta 15.7.2022, 21:55Mainostin aivan sitä mitä Metsään.fi mainitsee. En minä niitä omasta päästä heittele. Tuo kasvu ei kyllä tule mieleen mistä liet sellaisen onkinut. Olen lähinnä kai vuosikasvuprosentteja eräiren palstojen osalta maininnut. Siinäkin kovin oli sekametsän prosentti koivuvoittoisuudella. Kuten sanoin koko on nyt tästä eteenpäin tasaisempaa koska mennään vanhan metsämaan puolelle. Loppuu nuo peltoheitot ja niiden sekoittava vaikutus. Yksi kulma vielä peltoheittoa mutta loput sitten metsää pohjana.
jees h-valta 15.7.2022, 20:14Etkö ymmärrä A. J? Ihan tämän Metsälehdenkin julkaisema keskihintataulukko jossa on erikseen päätehakkuun ja hervennusten hinnat. Ja tämä nimenomaan sen päätehakkuun hinnan mukaan kuten tietenkin pitääkin.
jees h-valta 15.7.2022, 19:55Ei se salaisuus ole koska tuskinpa sellaisia enää tehdään kuitenkaan. Tosin hienoahan se olisi edelleen tehdä metsänkasvatuksessakin viljelysopimuksia. Eli 80%:ia kuusikuidun senhetkisestä (hakkuun ajankohdan) hinnasta taataan maksettavan. Eli arviosoppari tehtiin kuusikuidun viime talven keski hinnalla. Josta se on reippaasti pompannut.
jees h-valta 15.7.2022, 19:30Puuki, keksihintataulukon hinta oli pohjana tälle hakkuusopimukselle.