Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 19,801 - 19,810 (kaikkiaan 21,543)
  • jees h-valta

    Riesa on liian vahva ilmaus. Kyllä nurkissa kulkevat pedot ovat enemmän sattumaa kuin usein toistuvaa jota jo voisi riesaksikin kutsua. Viimeaikojen tapahtumat eivät ole saaneet ihmisiä enää vakuuttumaan metsästäjien puhtaista pyrkimyksistä. Kun lähdetään saloille hakemalla hakemaan ammuttavaa ei voi enää puhua taajamasusista ja niiden uhasta.

    jees h-valta

    Saattaa kuuluakkin. Sauli Niinistöhän sai moitteita ja jopa äänestämättömyysvyöryn kun arvosteli eduskunnan huvittelutappajien kokoontumisajoja. Ja kun torppasi vielä peijaisetkin niin ei puhemiehen paikka ollutkaan enää selvä nakki.

    jees h-valta

    Nyky maailmanmenossa riistan ”pyytäjät” ovat suurelta osin aivan muusta kuin entisaikojen lihan tarpeesta metsällä. Jolloin voidaan puhtaasti puhua huvittelutappamisen vietistä.

    jees h-valta

    Tänä aamuna kokoomus-poliitikko Pertti Salolainen päätteli että meillä on petohysteria. Ja kerrankin ”kokkari” aivan jetsulleen oikeassa. Varotteli maa-ja metsätalousministeri Koskista lähtemästä tuohon mukaan. Erittäin kannatettava evästys Köyliön reissulle!

    jees h-valta

    Niin, vaikka sietää omassaan tuhoja onko oikein ajatella muidenkin kuuluvan sietää tuhoja vain TEIDÄN huvittelutappamisen nautinnon täyttämisen tyydytykseksi. On paljon pieniä metsätilallisia joita oikeasti kriipaisee kun kalliit taimet pilataan hetimmiten istutuksen jälkeen. Mutta isommalle tilalliselle tuo nyt ei välttämäti mikään suuri ongelma ole ja varsinkin kun se pakastinkin täyttyy hirven lihasta sujuvasti siinä siivellä. On helppo ymmärtää silloin isoa hirvikantaa. Tulee tavallaan korvaus lihana. Ja siihenhän usein myös metsästävät metsänomistajat juuri vetoavatkin.
    Vaikka omassa minässään ei muiden tuskaa huomaa ei siitä nyt juuri pitäisi alkaa näitä tuhosta tuskastuneita haukkumaankaan.

    jees h-valta

    Ja hirvestäjän suhde metsään ei ole mikään mittari muiden suhtautumiseen metsään. Se on VAIN harrastus muiden joukossa.
    Yhtä tärkeänä metsäsuhdettaan voi pitää vaikka marjastaja ja sienestäjä.
    Tuo mehtäjussin yli-ihmisajattelu on vain NIIN tyypillistä SUURTA metsästäjää. Joko olet ostanut isomman eteispeilin että näet koko komeuden?

    jees h-valta

    En satu mutta enpä haluakkaan sattua. Mutta jahtia on monenlaista ja niitä mielenkiintoisempiakin tapoja on esitetty.
    Niistä saattaisi vielä saada uutta innostusta. Mutta innostuneempi olen tämän talven tilanteessa joka selkeästi on helpompi muiden talvien hirvitilanteeseen. Mutta pelkästään hirvimiesten ansioksi en sitä laske.

    jees h-valta

    Onhan se tärkeää tuo onko nuori vai vanhapiika mutta olettaisin kuitenkin ettei esim. antonille tuo nyt ihan noin tarkan spekuloinnin arvoista voi olla. Eikö tuossa hiukan lipsahdeta henk.koht.-linjoille?
    Mutta jos olette tämän tärkeydestä toista mielipuolta niin jatkakaa rauhassa.

    jees h-valta

    Raukat metsästäjät ovat salakaataneet susia ja karhuja ilman kummoisiakaan tuomioita. Kumpikaan laji ei ole aiheuttanut ihmisille kuin aivan olemattomia tappioita. Nyt pitäisikin rangaista koko metsästäjäkuntaa yhden vuoden kymmenkertaisella riistanhoitomaksulla ja ylimääräinen raha käytettäisiin siirtoistutuksien kuluihin. Eli tuodaan muista maista satakunta sutta ja kolmisenkymmentä karhua turvaamaan riittävä vuorovaikutus ettei pieniin mennyt kanta aivan näivety ja tuhoudu esim. sisäsiittoisuuden takia. Ja vaikka vielä aseet varoiksi muutamaksi vuodeksi valtion narikkaan roikkumaan ettei tule mielitekoja lynx-metsälle.

    jees h-valta

    Kyllä se mehtäjussi niin on että ammuttu hirvi ei enää syö. Oli kuinka maittavaa taimikkoa edessä tahansa.
    Ja väite että hirvestäjät ampuisivat ennemmin liikaa kuin liian vähän jahtikaudella on aika paksua puppua.
    Useamman kerran olen ollut todistamassa jahdin kesken lopetusta kun on ilmeisesti luultu (marraskuun lopullakin) ettei hirviä ole.
    Tai sitten on ollut kyse pelkästä laiskuudesta. Mutta nyt ollaan kohtuutilanteessa mutta edelleen pikkasen alaspäin voitaisiin aivan hyvin mennä. Liikaa on vielä kokomaan alueella useita kymmeniätuhansia hirviä. Ja se on mielestäni todella paljon se.

Esillä 10 vastausta, 19,801 - 19,810 (kaikkiaan 21,543)