Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 20,181 - 20,190 (kaikkiaan 21,543)
  • jees h-valta

    Yleensä tukkimäärä pieni ja hinta sen mukaan. Ei lähelläkään neljääkymppiä Satakunnassa. Mutta tiedän kyllä että jossain suunnilla pääsee siihenkin.

    jees h-valta

    Suomi voisi lainsäädännössään ja valvonnassaan alkaa kopsata Japanin mallia. Siellä on aseilla tapettuja kymmenkunta vuodessa kun esim. USA:ssa 12000 tapettua aseilla. Pitäisi olla helppo valinta. Käytännössä Japani on lähes siviiliaseeton yhteiskunta.
    Sielläkin silti metsästetään ja harrastetaan ammuntaa. Mutta valvotusti ja koulutetusti.

    jees h-valta

    Tämä homo sapiensin ”kohtuus” vain on niin naurettavalla tasolla ettei sillä luonnon tasapainoisesta eläinkunnasta voi edes puhua ääneen. Vaikka ollaan muka älyllisen ylivertaisia pelätään muutaman kymmenen kilon nelijalkaista kuin ruttoa.
    Mitä älyn jättiläisen touhua tämmöinen on?

    jees h-valta

    Sehän on lähes saman hintaista joten kuitukasaan vaan. Eipä tarvi sitten ryssälästä laahata ihan niin montaa miljoonaa mottia per vuosi. Satakunta on kuulemma niin huonoa aluetta koivulle ettei juuri kelvollista tukkia muka kasva. Näin on aika ison firman piiripäällikkö minulle yrittänyt vakuutella. Maksoi kuitenkin tukit kuitukasasta. Sen verran sitten kasvoi kuitenkin.

    jees h-valta

    Harrastelija oikeassa. On tosiaan täysin hölmöläisten hommaa syöttää kotieläimiä susille. Kannattaa suojata ne jos niistä todella pitää. Hirvien syöttäminen susille taas on jatkunut jo kauan ennen kuin harrastelija edes on sen hölmöksi alkanut mieltää.
    Ja metsästys on ihmisen keksintö. Luonnolla ei ole varattuna metsästäjille erikseen sovittua harrastuskarjaa. Ne ovat juuri niille luonnon asukeille suunniteltu.

    jees h-valta

    Vai että rauhoittamaan pysyvästi vanhoja metsiä. Jospa siinä käykin niin että luonto rauhoittaa pysyvästi niitä rauhoittajia.
    Ihminen ei rauhoita mitään niin kauan kuin niitä on enemmän kuin yksi. Ja lähitulevaisuudessa ei ole näkyvissä että laji kuihtuisi yhteen yksilöön. Kuten tiedämme se pässikin muka sanoi jotain kun päätä leikattiin. Aikansa piperretään ja toisena puretaan ja rakennetaan.

    jees h-valta

    Kuten totesin en ole siitä ääntä nostanut vaan vain itsekseni kummastellut. Kuitenkin olen aina alkavan elämän kunnioittaja ja en näe sitä sen suuremmaksi uhkaksi kannan kasvulle.
    Kunhan annetaan susien myös hoitaa sapuskointinsa. Luontoa ja sen eläinten käyttäytymistä en pidä minään ihmisen arvosteltavana asiana. Sen on evoluutio muokannut tuhansien vuosien aikana.
    Ihminen aseineen saisi noudattaa eettistä suhtautumista eläimiin ja toimia pidättäytyvästi vasojen lahtauksessa.
    Yleensäkkin antaisin luonnolle paljon enemmän vastuuta koko eläinkunnan kannanhoidosta. Ei me ihmiset siellä linnunpoikasiakaan olla tuhoamassa ettei vaan tule liikaa jotain lajia. Metsästysharrastus on kuitenkin VAIN harrastus.

    jees h-valta

    Ei minulla Leevi ihan siihen sentään rahkeet riitä. Rajansa se on ”venumisellakin”.

    jees h-valta

    Pitää antaa kyllä tunnustus suorittavan oman työn alalyyseistä.
    Yksi syksyn mielenkiintoisimpia ja paljon jutunaihetta sisältänyt kuvittaja/kirjoittaja.
    Olen paikoin hiukan ”raskaantanut” omaa ”väitöstyötäni” ihan vain jutun laajenemisen ja monitahoisuuden varmistamiseen.
    En ole aivan kaikesta ollut (enkä vieläkään ole) samaa mieltä, mutta jotkut asiat kuten hirvet on ollut jopa velvollisuus tunnustaa olevan paremmalla tolalla kuten hän on täällä väittänytkin.
    Olen tämänkin asian kanssa tarkkailulla mutta tällä hetkellä olen jo uskaltanut jättää sekä H-valllan yhden h-haavikon aidan että pohjois-satakunnan kaksi aitaa virrattomiksi. Tänään en esim. nähnyt yhtään hirven jälkeä koko puoli-satakunta kierroksellani.
    Myös muita olen saanut mennä ”puolivaloilla” ja ”tressittä” jo kotvan aikaa. Lähinnä akkuja ”pyörittääkseni” pidän niitä toiminnassa.
    Tuo konetyön vaihtelevuus myös mielenkiintoista koska itsellänikin yleensä moto ja ajokone pari kertaa vuodessa vähintään pyörähtää tiluksilla. Nytkin maaston haastellisuus antaa seuraavaan hakkuuseen pikkaisen lisämielenkiintoa. Mennäänkö siitä mistä ostava meinaili vaiko suosta ”pohjaten” ja kiertäen.

    jees h-valta

    Niinpä. Oma suhteeni eläimen elämään on kunnioittava ja vasaa en pystyisi ampumaan. Tänäillan metsäkierroksella luulin jo päässeeni näkemään suden pimeänhämyssä. Kun koko sopi hyvin ja asento oli juuri siinä mallissa (aika kaukana) kuin voisi suden olettaa jähmettyvän seuraamaan minut havaittuaan. Hetken riitelin itseni kanssa että onko se ilves vai susi. Mutta koko ei sopinut ilvekseen. Mutta kun aikansa tölläiltiin niin sitten mentiin. Ja pettymys suuri kun se olikin vain valkohäntäpeura. Mutta sitten iski luonnonystävän luonne ja vein sille tuleviksi päiviksi vähän purtavaa.
    Vaikka olikin aika lähellä haapa-aitaani. Onhan niitä asustellut sisäpuolellakin aitausta. Mutta ilmeisesti pienet metsätoimeni ovat häirinneet sen verran että siirrytty aidan ulkopuolelle.
    Toivottavasti ei jää lumen alle antimet.

Esillä 10 vastausta, 20,181 - 20,190 (kaikkiaan 21,543)