Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Niitä yleensä on kyllä jo monen kokoista ja litratilavuutta löytyy esim. yleensä lehtipuusta jo paljon paremmin. Kyllä se kannattavaa näyttää olevan kun sitä kerran tehdään. Kummaa kitinää jos koneet sitä jatkuvasti tekee kuitenkin. Eipä sitä kustannusta runkokohtaisesti lasketa ja kokonaismassaläjä siellä sen tuloksen antaa. Ostavalle firmallekkin. Eipä oikeastaan edes kiinnosta saako se koneurakoitsija mitään mutta kaipa niitä sitten täytetyöksi niidenkin kannattaa tehdä. Aivan selkeästi energiapuun osto on lisääntymään päin. Ja kannattavuus ainakin erikoistuneilla näyttää olevan paranemaan päin. Tunnuslukuja seuraamalla.
jees h-valta 17.11.2012, 21:38Leevi epäili jopa etten omista edes moottorisahaa.
No aika paljon samoilla välineillä kuusmotin kanssa on näytetty selviävän. Kuinka muistaisin että sellainen saksmanni se Leevinkin kaatoharjoituksissa näytti olevan kuvassa. Olen kyllä joskus kontannut kaksatasella alle nelkytämillisiäkin maihin mutta pääasiassa kuitenkin talven askareet lehtipuun merkeissä.
Aloitin muuten tänään iltapuhteiksi siivoamalla majavien haapiskaadot polttopuurangaksi. Ei niitä kyllä monta ollut. Samalla tuli tehtyä myös naapurin tyrkkäämät tuulenkaadot valmiuksiin telottaviksi. Noissa askaroin alle kolme tuntia ja paita oli märkä kun lopetin. Huonokuntoisuutta tietysti.
Mutta koko päiviin ryhdytään kun saadaan hirvimiehet pois kintuista. Tuntee olonsa turvallisemmaksi.jees h-valta 17.11.2012, 16:55Voin vakuuttaa suorittavalle että siellä oli mielipiteitä myös toiselta laidalta siellä Köyliössä. En itse ollut koska en nyt ole sinnepäin missään tekemisissäkään. Mutta Satakunnan Kansa sentään vihdoin julkaisi myös toisenlaisen käsityksen Köyliön tilanteesta. Paikkakuntalaisen. Hän kertoi kyllä aivan selkeän syyn miksi susi siellä on metsästävien tähtäimessä heti kun vain mahdollista.
Hirvet ja peurat ovat suurelta osin löytyneet raatoina ja se korpeaa.
Saalis on vähentynyt tehokkaan petojen verotuksen ansiosta.
Tuo nk. piiritystapaus sattui ruokintapaikalla joka oli viety lähes koulun viereen. Sanoisinko että rupeaa törkeys olemaan silloin huipussaan. Ja kun sinne saatiin ne maankuutlut sudenjäljet ja tarina niin ”kemut” oli katettu.jees h-valta 17.11.2012, 16:43Hyvin samaa mieltä kuusmottisen kanssa tuosta turhasta tuhtauksesta. Metsässä pitää tapahtua ja siinä ei kauan yhden kanssa vehdata ja turhaan väsytetä itseä kaikenmaailman vipuamisilla. On sitä joku konkelo tullut tehtyä ja aina myös itse purettua. Puuta nurin vaan. Kyllä siitä alkaa irtaantua.
jees h-valta 17.11.2012, 16:38Lupasivat. Mutta palaan tähän asiaan tässä vuodenvaihteen molemmin puolin kun asia etenee. En ole pitänyt vielä muutenkaan uusilla kaupoilla kiirettä koska edellisiä on vielä p-satakunnassa toteutumatta. Yksi energia ja yksi tavanomainen pieni päätehakkuu.Täällä ei ole ollenkaan huonoa energiapuun kauppa vaan ostohalua ja hintaakin löytyy. Yleensä aloittelen joulukuulta uusia ja nyt varmasti kuulen ensiviikollakin halutuimmat ostokohteet. Iltainfoa luvassa.
jees h-valta 16.11.2012, 20:53Niin, toki uskon että poronhoitoalueen jahti muuttuu totaaliseksi lahdiksi mutta muu maa kyllä saa sitten ruikuttaa aivan suotta lupia. Tällainen hieman sanoisko itsekäskin ajatus siitä virisi koska todella olisi hienoa että Satakunnan kantakin vielä vahvistuisi ja tasoittuisi koko alueen kattavaksi.
jees h-valta 16.11.2012, 19:04Odotellaan mielenkiinnolla ja todennäköisesti jatkan palvelun käyttäjänä. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole.
jees h-valta 16.11.2012, 18:58Aivan kuukausi takaperin kauppaa valmistelleena voin kertoa että juuri tuo 40mm. oli toive energiapuu-erikoistuneen firmankin ostossa. Myös toinen jolle suorittavakin työstelöö antoi saman ohjeistuksen. Mistään jäänteistä tuskin on kyse vaan tulevaisuuden kokoajan lisääntyvästä ja ehkä vielä lähes ainoasta jolla isotkin metsäyhtiöt sinnittelee jossain kuosissa yli piitkän ja syvähkön taantuman. Toinen on tietysti sellu.
jees h-valta 16.11.2012, 14:34Maa-ja Metsätalousministeriöstä sentään on ymmärretty suden tukala asema ja suden metsästystä poronhoitoalueen ulkopuolella tiukennetaan. Eli kaatolupia varmaan heruu entistä tiukemmin.
jees h-valta 16.11.2012, 10:37En vielä usko näin tapahtuvan että sudet suorastaan turvaa hakisivat asutuksesta. Ja ruokaakin on yltäkyllin Köyliön ympäristössäkin kuten Riistakeskuksen A.Impolakin totesi.
Se harmillista kyllä on tavanomaista että peuroja ruokitaan lähellä asutusta. Se tuo myös pedot liian lähelle asutusta. Mutta siitä voisi syyttää ajattelematonta metsästäjäkuntaa.