Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Eihän toki antonille luonnossa mikään vierasta ole. Lumikko on aivan luonnollisesti valkoinen ja eihän semmoinen myyriä sovi pyydystämään. Tahreentuisi hieno valkoinen turkki koloissa tuhertaessa.
jees h-valta 7.5.2012 at 09:20Leeville ensin että kaikki metsäelämäni ei koske haapaa edelleenkään. Ja mitä tulee energiaasentoon harventamiseen voisi ajatella niinkin ettei kovin paljon kiinnosta jostain huonosta alikasvoskuusikosta edes metsää alkaa kehiä jos parinkymmenen vuodenkin kasvatuksella kohtuuhyviä tilejä saa aikaan. Jääköön seuraavan mietteiksi alkaako kasvattamaan kuusenrääppiä vai ei.
Itse tähtään vain ja ainoastaan omaan ”kiertooni” sopivaan metsänkasvatukseen. Ja se ei enää ole edes puolisatavuotinen.
Voisi kannattaa havupuu-uskovaisten nykyilmastolla ja ötököillä hiukan laajemminkin miettiä. Virallinen mantra taipuu aina vähintään kolmekymmentä vuotta myöhässä. Sitähän nyt mhy-vedätteisesti mennään.jees h-valta 5.5.2012 at 17:00Ihan supisuomalaisittain aion perata vastakin taimikkoni.
Ja se tarkoittaa kyllä varhaisvaiheen perkausta 3800-4000 taimeen.
Siitä energiapuukorjuu josta tulee todella hyvä kertymä ja aivan rahanarvoinenkin. En näe ihmisen iässä aivan tarpeelliseksi ottaa pelkästään takkiin nuoren metsän kasvatustakaan.
Kyllä minulle tuollainen helposti jopa ilman tukia 1500-2000/ha kelpaa. Silti metsissä on aina poltinpuuta riittämiin ja rahan saanti tasaisempaa.jees h-valta 4.5.2012 at 21:06Miisu on selvästi seurannut viimepäivien keskustelua.
Ota tuo puolivilli ”peto” vielä takapenkille niin eikohan ala porukka olla nätisti.jees h-valta 4.5.2012 at 12:27En pane pahakseni korpitupa kunhan lopetat omien viestiesi poistelun että kerkiän edes lukea ne. Ja eritoten muutkin haluavat. Tähänkin vastasin jo mutta ei edellytä omasi poistamista.
jees h-valta 4.5.2012 at 12:20Riippuu sekin vähän siitä ketä sen tason määrittelee.
Ja pilaa.jees h-valta 4.5.2012 at 12:05Enpä todella ihmettele.
Tuo p…a ei pöyhimällä kummene.jees h-valta 4.5.2012 at 12:03Onko leevin ja antonin käsitys se ettei keskustelupalsta ole hyvä jos tulee eriäviä mielipiteitä tai kritiikkiä???
jees h-valta 4.5.2012 at 10:03Mitä teemme niillä ”äänettömillä” kirjautujilla?
Jotka kaiketi ovat palstan tason tiedostaneet.jees h-valta 4.5.2012 at 09:40Olen myös tiedustellut esim. Aarre-lehden kiinnostusta parannella omaa keskustelumahdollisuuttaan. Infoan lähiaikoina kun saan vastauksen sähköpostiini.