Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Mielestäni nk.terveyslannoitus pitäisi aina perustua neulasanalyysiin. Mitään varmuuden vuoksi ei kyllä ole kuin rahan tuhlausta. Mutta ilmeisesti leevillä ei ole niin pikkurahan puute.
Mutta boori on kyllä hupeneva luonnonvara ja sen turha kylväminen hiukan kyseenalaista.jees h-valta 21.6.2012, 19:29No niin,arvasinkin että suorittava vastaa ja hyvin vastasikin.
Tuon teerien innon hakkuukasoihin olen myös huomannut lähes joka kevätkesä. Viimeistään taimetuksella. Nyt aidantekopuuhissa
myös mentiin läheltä pesää mutta en mennyt edes katsomaan kun en halunnut ihmisen hajua pesälle. Mutta vaikutti ettei hylännyt kun lähti toisenkin kerran samalta paikalta.
Omissa palstoillani harvoin osuu hakkuuta ennen kesälomia koska yleensä hinnantarkistusaika rytmittää kaupat joko vuodenvaihteeseen tai toukokuun loppuun. Minulta on lähes aina hakattu vuodenvaihteen kaupat jo kevättalven aikana. Ja toukokuun kaupat menevät yleensä kesälomien jälkeen hakattaviin.
Sekametsissä puustopesät yleisempiä kuin pelkissä kuusikoissa.
Oman havaintoni mukaan. Mitä sanoo suorittava?jees h-valta 21.6.2012, 15:18Vastasin osin tämän pintaan nostoksi mutta empä nyt aivan noin kriittinen olisi. Kyllä sillä raivaussahalla etenkin melkein sama tulos saattaa olla. Ainakin tiheissä kuusiryppäissä on usein rastaiden pesiä. Myös työskennellessä jaloilla saattaa tulla sotkettua maassapesiviien pesiä. Useinkaan jo varttuneemmissa ei niitä pesiä ole kovin paljon. Olen seurannut harvennusteni latvuksia ja ylen harvoin sieltä vanhan pesän rääppeet löytyy.
Muut eläimet siirtyvät kyllä sujuvasti alta pois. Motomiehet voisivat vielä kertoa tarkemmin näkyykö niitä pesiä.
Mutta ainakin kuusikon harvennus vaatii myös kantokäsittelyn.jees h-valta 21.6.2012, 12:25Olisipa tosiaan noin optimisti kuin pitkäparta. En noin yleviin nousuihin tällä hetkellä usko. Eurooppa on nyt paljon pahempi paskaläjä kuin koskaan ennen sotien jälkeisenä kautena.
Rakenteiden mädännäisyyttä ei hetkessä korjata.jees h-valta 21.6.2012, 09:40Antonin ”jorinat” taitavat saada ymmärrystä aika vaikutusvaltaisilta tahoilta. Kun Metsäntutkimuslaitoskin julkisesti ”ärähtää” voidaan jo pitää asiaa lähes käytännön toteutusta vailla olevana.
Kyllä siellä jälleen Koskinen töihin joutuu. Tuo metsä tuntuu työllistävän ministeriämme aika raskaasti.jees h-valta 21.6.2012, 09:33Eivät sudet tähänkään asti millään hallinollisilla päätöksillä ole pihoissa mellastaneet. Ongelmasudet on edelleen mahdollisuus poistaa pihapiireistä mutta kannan vähyys tietysti kiristää päätöksiä tämän suhteen. Ja ehkä eräät hmm. sanoisko pienet kömmitkin.
jees h-valta 21.6.2012, 09:01Niin se kyllä on että juuri sivistysmaissa ymmärretään luonnon eläinkannan rikkaus ja monipuolisuus ja uhanalaisten lajien suojelun tärkeys. Susikin on suomessa uhanalainen vaikka sitä naapurimaissa idässä paremmin esiintyykin.
Edelleenkin kannan lisääminen on tärkeämpää kuin turhasta kohina.jees h-valta 21.6.2012, 08:42No eipä se harrastelijankaan asiantuntemus oikein huippua ole.
Monta monituista vuotta Riistanhoitopiiriin yhteyksissä olleena (nykyinen Riistakeskus) on aina sanottu etteivät he lupia panttaa.
Kyllä se on hakijoista kiinni ollut. En usko että heillä on asiaa mitään syytä valehdella. Kyllä se syy löytyy hirviporukoiden lihankasvatushaluista. Ahneudesta saada paljon ja helposti saalista.jees h-valta 21.6.2012, 08:26Kuten eilen Maaseudun Tulevaisuudesta luimme tulee varmasti ehdotuksia hirvikannan laskemiseksi metsätalouden keston kannalta parempaan suuntaan. Mitä ne konstit sitten ovat jää nähtäväksi mutta nykykäytäntöön on jotain tehtävä koska metsästysseurojen halu hoitaa tilanne kuntoon on huono. Ja ilmeisesti kykykin. Lehtipuun viljelyhaluja olisi nykyistä paljon enemmän ja pieni kannan lasku onkin jo saanut jokuset toimeen.
Mitään pienintäkään löysää ei nyt vaan asia pitää ajaa johonkin päätökseen asti. Metsästysseurojen vastuu joko kovemmaksi (lailla) tai sitten vapaa metsästysoikeus maanomistajalle seuran ulkopuolellekkin. Myös tiukka petojen suojelu sopii tähän sääntelyn parempaan toteutumiseen erittäin hyvin. Vasatuotto pysyy jossain kurissa sitäkin myöten.jees h-valta 21.6.2012, 08:17Suorittavan tunti tullee metsänomistajalle sieltä kuusikosta noin seitsemänkymmenen vuoden välein. Ja se energiatili noin kolmenkymmenen korkeintaan. Arvaa kuinka paljon minua silloin kiinnostaa kuinka kauan tuhtaat sen tekemisen kanssa. Minulle riittää usein tapahtuva suoritus tilille.
Sekametsän kiistaton etu on ettei se sulje valoa kaikkia ja ruokkii lehtipuistaan myös maaperän eliötoimintaa joten se ei ”kuole” happamaksi karikkeeksi.