Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Panulle että pystykarsinta vain näköä varten. Kun lähdetään kiertämään oston kanssa myös silmänruualla on merkitystä. Muutenhan haavalla ei juurikaan laatuvaateita kuituna ole. Mutta paksut sivuoksat joskus jäävät elinvoimaisiksi aika tyviosuudellakin ja jos motokuski ei halua runnoa tyven paksua oksaosaa läpi rullista tuppaa jäämään hukkapätkiä. Jota vastaan tällä tapaa toimin. Yleensä ottaen haapa on mukava kasvattaa kun oksat kyllä paljolti varisee parissakymmenessä vuodessa. Jää latvatupsale joka ottaa mukavasti ääntä e-puuna. Niin ja joskus alkaa vierestä kasvaa uusi haapa samasta juurakosta jotka myös poistan itelle poltinpuiksi. Hienoa poltettavaa. Ehkä syynä hirven päätaimelle aiheuttama vioitus pienenä.
jees h-valta 22.12.2024, 19:10Haavan kasvattajana noin pikkasen isommissa määrin voin sanoa että kuitunakin lähes koivukuidun hinta ja tosiaan Pieksäwood nyt ostaa tukkia luvaten havutukin hinnan jos tavara hyvälaatuista. Toki ei toimi joka puolella suomea joten ostajien vähäisyys haittaa vieläkin joillain suunnilla kyllä. Itse olen myynyt kuituna Metsä-Groupille ja latvusmassan paikalliselle Kumekolle. Aivan tyydyttävällä hinnalla molemmat. Hapaa kannattaisi kasvatta alueilla joissa hirvieläinpaine olisi siedettävä. Nopea kasvu takaa usein tilin tekoa. Valmistelen jälleen yhtä haapa-alaa myyntiin alikasvoksen raivauksella ja kevyellä pystykarsinnalla.
jees h-valta 15.12.2024, 18:42Kyllähän tässä jo näyttikin että hirvikanta olisi kohtuullinen mutta jahdin jälkeinen tilanne aivan katastrofi. Viiden hirven makuupaikat viimeksikin viime viikon iltakierroksen satoa. Metsästäjät itse myöntäneet ettei jahdissa ammuttu tarpeeksi hirviä. Marraskuun puolivälissä jo kaikki ammuttava ammuttu. Mitään pankkilupia ei haettu joten olen aika nyreissäni seuran puh.johtajalle. Minun mittani alkaa olla täys, taas haetaan ennätyssuurta kantaa että on helppo ammuskella autoon nojailulla luvat pois.
jees h-valta 15.12.2024, 07:02Mitään sorkallisia ei enää lisää luontoomme. Köyhdyttävät matsäluontoa.
jees h-valta 15.12.2024, 07:00Tolopan töpseli taitaa olla löysällä.
jees h-valta 15.12.2024, 06:59Tolopan analyysit ovatkin aina NIIN pitäneet. On hyvä että on vielä ryhdikkäitä puolueita jotka ymmärtävät taloudenpidon peräänkin jotain. Olemme eläneet jo kauan yli varojemme. Erityisesti tuo sotateollisuuden ruokkiminen saisi loppua.
jees h-valta 15.12.2024, 06:54Tuskin omistusasuminen tulee enää vähenemään. Asutusalueet ovat jo liki neljännes tyhjillään olevia ok-taloja joita saa ostaa lähes mitä tulee mieleen tarjota. Olisi aika outoa maksaa kovia vuokria kun taloja halvalla kyllä saa. Jos työpaikka on eipä juuri vuokralla kannata roikkua. Mikä pakko on talosta eroon päästä vaikka asuinpaikkakunta muuttuisikin? Eiköhän ne kulut sentään pysty työssä käyvä maksamaan. On sitten paluumahdollisuus koska vain.
jees h-valta 13.12.2024, 19:56Harvemmin vakuutuksissa tienaamaan pääsee. Olen lähes työkseni sanonut irti vakuutuksia yhden vakuutusyhtiön räikeän temppuilun vuoksi. Oli henkivakuutuksessani säästörahasto-osio joka karttui mukavasti kolmentoista vuoden säästön aikana. Kuitenkin vakuutusyhtiö ajoi säästön alas kahden-kolmen viime vuoden aikana. Onneksi oli kahdessa eri firmassa ja toinen maksoi aivan oikein karttuman iän tullessa täyteen. Nyt olen riitauttanut tuon temppuilevan yhtiön ja juttu menee vakuutuslautakunnan käsittelyyn. Jos mitään ei vastaan tulla siitä firmasta lähtee minulta kymmenkunta vakuutusta välittömästi. Katsotaan nyt kuinka asia etenee.
jees h-valta 13.12.2024, 19:48Jos Toloppa ei lähtisi liikenteeseen bensiinisäiliön vieressä niin olen kyllä aivan kauhuissani niiden puolesta jotka istuvat hel..tinmoisen sähkövaraston päällä. Kolaritilanteessa nopea paistuminen takaa ettei tarvi kitua kauaa mutta myös tuhkaajat voivat harmistua kun ei jää edes ihmisraatoja enää kolareista. Sinne ne paketoituu samaan pätsiin. Purkitettua ihmistä juu..
jees h-valta 11.12.2024, 19:01Jos metsätyötä lähtee pilaamaan radion surkealla ohjelmatarjonnalla on itsensä ruoskijatyyppiä. Tavalliset kuulosuojaimet ovat hyvät myös pitäen korvat kylmällä tuulella lämpiminä.