Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Jovain on muuttanut jankutuksensa nyt hankintakaupan suuntaan. Mihinkähän sekin perustuu, ei meillä ole potentiaalia kasvattaa hankintahakkuita juuri lainkaan. Katoavaa kansanperinnettä, valitettavasti.
jees h-valta 15.3.2023, 07:12Pienemmät sahurit vain jäävät isompien kintuihin. Kyllä bonukset sun muut houkuttimet vetävät. Oletan Visan tarkoittavan Keitele-Groupin lomautuksia.
jees h-valta 15.3.2023, 07:08Venäjä säästelee ammuksiaan tositoimiin eikä ampunut jenkkidronea Mustallamerellä alas vaan kävi Suhoilla hiukan tölväisemässä persuksille. Putosi kuin eno veneestä.
jees h-valta 14.3.2023, 20:05Miten muuttaa asiaa tehdäänkö 40m3 ajourilta sekä harvennuksesta vaiko isommalta alalta? Minusta moton käytössä ei ole eroa puiko se edestä ajouraa tai sivulta harventaa. Minusta jopa ajouran puinti saattaa olla nopaeampaa kuin harvennuksen puinti. Tämäkin erityisominaisuus Sahalan metsän kasvatuksessa kummastuttaa. Mitä tuollaisella voitetaan? Sikari: puutarhaesimerkkini kuitenkin kuvastaa harvassa kasvavien raurusten kehitystä aivan samoin kuin tuolla paljaalla Sahalan saralla. Sielläkin on reunapuut ja varjoisammat keskisaran puut. Pihapuiden kasvusta se V.J. Jalkanenkin mallinsa tuntuu hakevan. Luonnonvarakeskuksen Hynynen (tutkimusprof.) on kuitenkin eri mieltä ja sanoo ettei koko maaperän kasvupotentiaalia saada hyödynnettyä yksittäisten puiden voimakkaammalla kasvulla. Menee tappiolle niinkuin olen itsekkin mieltä. Ei jokainen puu tarvitse lentokenttää ympärilleen.
jees h-valta 14.3.2023, 07:31Visalle edelliselle sivulle: Ei monen kiinnon puita tehdä 30-40 vuodessa. Ainoastaan voimakkaalla lannoituksella ja ehkä manipuloidulla siemenellä voi olla mahdollista. Silti samalla alalla voisi samoilla konsteilla aivan hyvin kasvaa vähintään kaksinkertainen määrä puita. Olen nyt kaadellut koivuja jotka ovat kasvaneet puutarhaviljelystä jääneessä hyvässä ja paksussa multapohjassa. Neljässäkymmenessä vuodessa on rauruskoivut kasvaneet kyllä puolentoista-kahden kuution puiksi jos lasketaan mihen reiren vahvuiset oksat ja haarat mukaan. Vai onko tapana tikkailla käydä oksimassa koivuja? Sahalan tapauksessa näin saatetaan tehdäkkin. Siellähän näprätään ja tuhrataan muutenkin.
jees h-valta 13.3.2023, 19:57Kyllähän metsänhoitoa teen lähes päivittäin ja juuri nyt jopa puhtaassa koivikossakin vielä hetken. Jovain, en aliarvioi. Mutta en myöskään pidä siitä että vain kehutaan tietyillä spekseillä ja kokonaisuus jää täysin pimentoon. Kuten kyselin Sahalan ympäristöasioista joissa sentään hiukan lakisääteisyyttäkin. Ainakin jos serteillä toimitaan. Ei kommenttia. Ei myös vesistönsuojelun suhteen kommenttia. Kolmensadan koivun kasvatusta loppuviimeksi 10-20 vuotta pidän kyllä metsän vajaakäyttönä vaikka suoraa vajaatuottoisuutta ei vielä olisikaan. Kun katselen omaa koivikkoa josta muutama vuosi sitten täällä kovastikkin ilkuttiin niin siinä sentään oli joka paikassa yli seitsemänsataa puuta/ha pystyssä. Kakkosharvennuksen jälkeen. Latvojen toisiinsa tapaamista ei tapahdu edes tällä myrskyllä joka nyt nurkissa pauhaa. Aikomus kasvattaa tuossa harvuuressa noin 7-10 vuotta. Sitten päätehakkuu ja uudistus mästsätys/istutus.
jees h-valta 13.3.2023, 08:00Aloitetaan nyt Jätkästä: Tuskin täällä on koivikoita ”pilattu” kun niitä ei juuri Satakunnassa ole pahemmin kasvatettukkaan. Syystä että jalostavaa ei ole ollut lähimaillakaan kuin vasta viime vuosikymmenen. Isot yhtiöthän tuota mantraa ovat hokeneet koska eivät halua Satakunnasta koivua rahrata tehtailleen. Sitten Gla: Ne männyt jotka minulla on turvepohjalla koivujen alla ovat kasvaneet hyvin koska koivut ovat alle kuitupuun kokoa olevia pieniä hiesraippoja. Ne poistuvat heti kun mänty oikeasti alkaa tarvita enemmän valoa ja kuitukoko tulee koivulla täyteen. Suorittava: Vaikka mainitsin kuusen istutuksen en silti itse istuta. Mutta Sahalassa tuo olisi ollut parempi vaihtoehto kyllä. Olen enempi lehtipuun kasvattaja. Kuusen aliskasvatus nyt kyllä on minulta loppuun käsitelty. Jää liian harva ja huono kuusikko. Sitä ihmettelen ettei Sahalassa ole istutettu männyn pottitaimia.
jees h-valta 13.3.2023, 07:12Millähän konstilla saadaan aikanaan Lada Vistan Suomeen tuonti auki? Olisi auto joka kelpaisi monelle ja varmasti varsinkin tuon EU:n pöljien määräysten jälkeen etenkin. Aivan sama jos joku tinkestankeli sitten puuttuisikin. Mitä niillä täällä samanlaisessa ”siperiassa” tekee?
jees h-valta 13.3.2023, 07:07Jos tuossa asennossa olevan koivikon kasvatusta jatketaan 10-20 vuotta en näe siinä kyllä järjen muruakaan. Mutta kartanolla saattaa olla varaa kasvattaa vajaatuottoista metsää, minulla ei. Eikä se tosiasia katsomisista parane. Visalla kuten tietysti Sahalassakin siis koivu on kuitenkin vain se kuusikon kasvatusylispuusto jolla suojataan ehkä hiukan hallan vaikutuksia. Sahalassa ainakin maasto varmasti altis hallan tuholle. Silti en näe tuossa järkeä vaan normaali mätästys ja kuusen istutus antaisi sekä paremman kuusikon että vähemmän rujon näkymän. Sen olen jo itsekkin nähnyt millainen on kuusikko kun otetaan valtavaksi kasvaneita, oksikkaita koivuja pois päältä. Teen sitä nyt hankintana edes jotenkuten siedettäväksi katsella ja kasvattaa. Silti tulee huonoa kuusimetsää joka kaikenlisäksi on paljon enemmän lahovikainen kuin sen tyypin maastossa pitäisi olla.
jees h-valta 12.3.2023, 21:00Kyllähän vajaatuottoiseksi menee jos tuollaisia lopputulemia haetaan. Mutta näkyyhän se Sahalan kuvauksessakin, ei tosiaan pääse ”tuulelle tupia” tulemaan.