Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset
-
Vasta nyt kun eläkkeellä (kun olen jo vakavan sairaurenkin kanssa sinut) niin päivittäin olen metsässä työstänyt. En ole kovinkaan paljon hankintaa ennen kerinnyt päivätyön vuoksi tehdä mutta nyt alkaa rekan nuppikuorma tulla kuusikuitua ja koivukuitua huhtikuun loppuun mennessä. Eihän se paljon ole mutta hyvä aloitus eläkevirikkeisiin kuitenkin. Mielestäni kunto kestää yllättävän hyvin vaikka sitä on koeteltu esim. sädehoidolla vielä noin kuukausi sitten. Lääkitys vielä hiukan hiostaa enemmän mutta muuten kyllä jaksaa muutaman tunnin tällaisia päiviä tehdä. Kunhan kuvannuksiin pääsee maalis-huhtikuulla pyrin lääkkeistä vähän vähempään.
jees h-valta 27.2.2023, 20:03Moldova on menossa Venäjämielisten hallintaan, vain ajan kysymys.
jees h-valta 27.2.2023, 20:01Meillä tuossa naapurissa juuri lähti kahdella ambulanssilla pariskunta hoitoon jossa koitetaan viinalla tappaa urakalla ittiään. Toinen hiukan yli seitenkymppinen ja toinen harjoittelee kesän seiskakymppisten juhlia jo kotvan aikaa suorittaneana. Paloauto kävi hajottamassa ulko-oven että saatiin henkitoreissaan olevat hoitoon. Ei tosiaan katso ikää tuo harrastus.
jees h-valta 27.2.2023, 19:55Turvetta on pakko polttaa vielä vuosikausia. Sehän on välttämätön tukipolttoaine monessa leijupetikattilassa. Kaukolämpöfirmat käyttää juuri niitä.
jees h-valta 27.2.2023, 19:52Meinaan kyllä ottaa kuituna enemmän kuin 43e. Energiana hinta tosiaan tuo Hämiksen 40,00 tienvarressa. Bonukset tietysti Jean S:n malliin lisäksi.
jees h-valta 26.2.2023, 19:08Puukin tavoin puukauppaa joka vuosi enkä katso siinä olevan mitään huonoa. Päinvastoin rahavirta pysyy tasaisempana ja metsä elää joka tilalla joka vuosi hiukan eri tavoilla. Osalla harvennuksia, osalla päätehakkuu. Kun kuviojakautuma on sopivan monipuolinen ei teetä edes ongelmia löytää aina sopivaa hakattavaa. Nyt kun alle sadan ha:n tila takoo yli tuhannen motin kauppoja vuosittain voisi husse katsoa peiliin että miten ninko omasta mielestään on onnistunut metsästä tulosta tekemään.
jees h-valta 26.2.2023, 18:58Tolopalta taas NIIN rankkaa sisäpiirin tietoa Venäjän sisäisestä tilanteesta että luulisi vähintään itätieteiden dosentiksi. Mielestäni Ukrainassa sota jatkuu aivan hillittömänä eikä loppua näy ellei Kiinan rauhanaloitteeseen aleta takertua molemmin puolin.
jees h-valta 25.2.2023, 18:30Kuten pitääkin. Aivan järjetöntä kaahotusta tuo turpeen alasajo kaikenkaikkiaan.
jees h-valta 24.2.2023, 19:50Juuri tuossa uutistarjonnassa todettiin että sodasta tulee pitkä ja kevään mittaan hyökkäyksiä tehdään molemmilta puolilta. Ei mitään uutta siis siellä rintamilla. Raatoa ja romua tulee ja uho senkun kasvaa.
jees h-valta 24.2.2023, 09:52Mikä tahansa auto on vaarallinen tottumattoman käsissä. Sähköautoissa ongelma on iso massa ja se puskee autoa liukkaalla pinnalla paljon pidemmälle kuin on polttomoottoreilla totuttu. Tuo massa onkin se akkuautojen ongelma joten toivoisi todella noista puupohjaisista ratkaisua akkujen painoon. Niitä on kehitteillä. Mutta uudet sukupolvet ajavat akkuautoilla joten he tottuvat heti autokoulusta alkaen raskaita autoja pyörittelemään. Hullua mutta sitähän EU on.