Käyttäjän Kalle Kehveli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,131 - 1,140 (kaikkiaan 4,091)
  • Kalle Kehveli

    Eräs vanha mies sanoi, että esimerkiksi kiiminkijoen vesi on aina ollut ruskeaa, jo paljon ennen metsien ojituksia ja turpeennostoa. Humuspitoisia vesistöjä on paljon sielläkin, missä ei ole ojan ojaa ja humuspitoisuus vain kasvaa, ja lopulta ne muuttuu suoksi.

    Kalle Kehveli

    Suomi on nimensä mukaisesti märkä maa, ja ilman kuivatusta täällä ei kasva mitään.

    Kalle Kehveli

    Vielä kun saisi kunnon ladan. Sen jakopään rallatusta olisi ilo kuunnella.

    Kalle Kehveli

    Vain ihminen on niin tyhmä, että raiskaa ja tuhoaa omaa elinympäristöään. Raha ja ahneus ei ole kaikki kaikessa, ihminen on onnellinen muista asioista. Onneksi poromiehet ymmärtää tämän.

    Kalle Kehveli

    Nyt näyttää varmalta että länsi kaatuu ja venäjä porskuttaa. Länsi ei pysty enään puolustamaan itseään, jos venäjä laittaa ison vaihteen päälle. Venäjällä on kovemmat sotavoimat, mitä lännellä on yhteensä ja ero vain kasvaa. Tämän ovat joutuneet tunnustamaan amerikkalaisetkin. Eurooppa tuhotaan ensin, ja etenkin pohjoismaat. 6 miljardia ihmistä on länsimaita vastaan. Tätä kannattaa miettiä.

    Kalle Kehveli

    Ennustan että ainut sektori, jossa puun käyttö merkittävästi lisääntyy on rakentaminen. 

    Ei ainakaan lähivuosina. Ensi vuonna näemme vuosisadan pohjat rakentamisessa. Lisäksi venäjä on vallannut pohjois-afrikan sahapuun markkinat, joten sahoilla tulee olemaan kusiset paikat.

     

    Kalle Kehveli

    No ei niin hölmöä olekaan, joka ostaisi lannoitetta metsään nykyhinnoilla. 

    Samaa mieltä, liian kallista, varsinkin kun tuleva tuottokin on epävarmaa.

    Kalle Kehveli

    Kaikilla mittareilla. Velkaa ei mitata varallisuudeksi! Venäjän btk kasvoi yli 5% viimeisen 3 kk:n aikana ja vuosikasvuksi tulee 3%. Länsimaat vain taantuu. Länsimaiden pakotteet ovat osuneet vain omien kansalaisten  nilkkaan. Varsinkin asuntovelkaiset kärsivät nyt ennen näkemättömän paljon.

     

    Kalle Kehveli

    Mitä riistaa niissä tiheiköissä asustelee. Koppelokin tekee pesänsä yleensä keskelle aukkoa, jotta pedot eivät sitä löydä.

    Ei linnuille, vaan hirvelle pitää jättää suojuspusikko, jossa se voi rauhassa vedellä päivätirsoja.

    Kalle Kehveli

    Venäjä on maailman vaurain maa ja ylivoimaisesti voimakkaimmat sotavoimat (lähde. Amerikkalainen tutkimuskeskus). Länsimaat ovat velkaantuneet niin pahasti, että ovat kaatumispisteessä. Usakaan ei saa pian lainaa luottoluokittajien mukaan. Vanha ja hyväksi todettu konsti tämän parantamiseksi on aloittaa maailmansota. Näin saadaan pidettyä kurissa myös ylikansoitusta.

Esillä 10 vastausta, 1,131 - 1,140 (kaikkiaan 4,091)