Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset
-
Yhteen aikaan puhuttiin pienydinvoimaloista, mutta mihin on tämä idea unohtunut?
Tälläiset pakkaset, mitkä kuuluu normaaliin talveen, on saaneet ihmisten, jopa poliitikkojen päät sekaisin. Tämä sähkönhintakeskustelu on täysin turhaa. Niin kuin totesin jo aiemmin, sähkö on Suomessa lähes halvinta euroopassa, joten pulinat pois ja hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.
Ja kmo on oikeassa, on typerää alkaa sähkön takia rajoittamaan mitään. Ilmeisesti on niin että Suomi saa edelleen taantua ja köyhtyä, pääasia että kuluttajalle halpaa sähköä riittää, muusta ei niin väliä.
Suomen hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 on Suomen hallituksen, siis Marinin sosialistihallituksen, vai oliko se Sittenkin Sipilän hallituksen asettama tavoite, no en muista, mutta se on liian kunnianhimoinen eikä kukaan Suomea ulkomailta moiti, jos sitä ei saavuteta.
Kahlschlagille:
En ole pääkaupunkiseudulta, tuo Kirkko ja kaupunki-lehden juttu tuli vastaan vasepuukissa.
Isomäki on sentään tolkun mies verrattuna johonkin Janne Kotiahoon ja Panu Halmeeseen, joiden ulostulot on aina niin negatiivisia ja verenpainetta nostavia. Heidän sanomansa voidaan tiivistää siihen että maa- ja metsätalous on yksin syyllisiä ilmastonmuutokseen ja luontokatoon ja ne pitää lopettaa heti tai ainakin niille pitää tuomita hirmuiset taloudelliset samktiot.
Risto Isomäki on realistinen ilmastokeskustelija. Parempi kuin kukaan täällä. Haastattelu Kirkko ja Kaupunki-lehdessä.
Ei takerru lillukanvarsiin, toisin kuin tällä foorumilla, missä jankataan sivukaupalla jostain neulaskarikkeesta:
Rakennetaan vähän vähemmän datakeskuksia, tuotetaan hiukan vähemmän terästä ja vetyä, eli sen verran mihin sähkön tuotanto riittää.
Juuri tuota ajattelua vastustan. Tuo on juuri sitä kohtuuttomuutta. Se on päättäjien tai sähkön tuottajien asia huolehtia että sähköenergiaa riittää kaikille halukkaille. On turha toivoa investointeja ja talouden elpymistä tässä maassa, jos sähkön saannissa on epävarmuutta. Ja kuten usein on todettu, Suomessa on lähes halvin sähkö euroopassa, joten jos sähkön tuotannon lisääminen, tavalla tai toisella, nostaa sähkön hintaa, niin siihen meillä on kyllä varaa.
Olennaisin pointtini on kuitenkin että vaatimus kulutusjoustoista, tai sähkön säästämisestä, jotta edullista sähköä riittäisi kaikille, on kohtuuton. Kaikki ei edes pysty joustamaan. Esim. Lehmät on ajallaan lypsettävä ja on yleensäkin yritystoiminnassa paljon tilanteita missä sähköä on käytettävä ja saatava silloin kun sitä tarvitaan eikä joustoihin pystytä. Ja on kohtuutonta vaatia että yksityistalouksissa aletaan sähköä vaativia toimintoja tekemään yöaikaan. Ei ole sähkön käyttäjien vastuulla huolehtia että sähköä riittää kaikille.
Päivi Räsänen ei ole nolo,vaan ihan oikealla asialla puolustaessaan sananvapauttaan. Suomen pitääkin hävetä, jos Räsänen saa korkeimmassa oikeudessa langettavan tuomion.
Kukaan ei ole velvollinen mitään kulutusjoustoja harrastamaan. Jos poliittiset päättäjät päätöksillään on aikaansaaneet tilanteita että sähköstä tulee pulaa tai hinta karkaa korkealle, niin sähkön käyttäjien velvollisuus ei ole omilla kulutustavoillaan paikata näitä hölmöjä päätöksiä ja siten päästää päättäjiä pälkähästä. Päättäjien päätöksillä tarkoitan liiallista tukeutumista epävarmaan tuulivoimaan ja säätövoiman tuotannon laiminlyömistä. Ja toki hirttäytyminen Marinin hallituksen päätökseen että Suomen tulee olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä,vaikuttaa myös aiheuttaen sähköpulaa ja sähkön hinnan heilahteluja. Turve- puu- ja vesivoimaa lisää,niin se helpottaisi kummasti.
Kiinteähintaisen sähkön tyytyväisenä käyttäjänä olen oikein mielelläni vapaamatkustaja.
Nostokoukku on lopullisesti menetetty pimeälle puolelle, eli vihervassariturakaisten puolelle.