Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 1,870)
  • käpysonni käpysonni

    Jos turvemaiden metsissä nostetaan pohjavedn pintaa, ja samalla pitäisi siirtyä jatkuvaan kasvatukseen, niin pulassa ollaan, koska se vaatii ehdottomasti routaisen maan ja korkea veden pinta estää tehokkaasti kunnon routaantumisen, ainakin etelä – ja keski-suomessa.

    käpysonni käpysonni

    Kun havainto siirtyy silmistä aivoihin, tulee mukaan tulkinta, siksi ei ole olemassa objektiivisuutta. Tulkinta riippuu havaitsijan arvoista, asenteista, tiedoista, maailmankuvasta ja jossain määrin myös yhteiskunnallisesta asemasta ja koulutuksesta ja elämänkokemuksesta  myös.

    Ja vahvistusharha on olennainen osa tulkintaa. Jos havaitsija omistaa metsää ja saa metsästä tuloja, vahvistusharhan takia hän tulkitsee tieteellistä tietoa ja omiakin havaintoja niin, että ne vahvistavat sitä, että metsää voi ihan hyvin edelleen käyttää niin, että sieltä voi saada myyntituloja puita kaatamalla ja tekemällä ihan avohakkuitakin.

    Puolestaan se havaitsija, joka ei omista metsää ja näkee metsän pelkkänä kauniina luontona, jota ei saa taloudellisesti käyttää hyväkseen, pyrkii tulkitsemaan havaintojaan ja tieteellistä tietoa niin, että ne vahvistavat hänen nykyistä asennettaan metsäluontoon.

     

    Tämä vahvistusharha, jonka vallassa useimmat meistä ovat, näyttäytyy kyllä vahvasti useimmissa tämän palstan kirjoituksissa.

    käpysonni käpysonni

    Objektiivista totuutta ei löydä enää mistään, mitä tulee metsäkeskusteluun. Lukekin on läpeensä politisoitunut. Hyvä että Persut ehdottaa sen lakkauttamista.

    käpysonni käpysonni

    Demokraatit  kun ottaa vallan kongressissa ja senaatissa, niin jälki tulee olemaan rumaa. Huhutaan jopa että Elon Muskia yrittävät saada vankilaan.  Sisällissodan riski Amerikassa on nyt suuri.

    käpysonni käpysonni

    Harmi kun Visakallio jäi tauolle. Terveen järjen ja kohtuullisuuden ääni vaikeni. Palsta on nyt paljon vaisumpi.

    käpysonni käpysonni

    Vois alkaa jo harkitsemaan kitkoja. Tääl etelässä kunnon talvet jää jo niin lyhkäisiksi. Jotkut vaihtaa edelleen renkaat kalenterin eikä kelin mukaan.  Viime vuonna olisi riittänyt, jos olisi tapaninpäivänä laittanut nastat ja maaliskuun puolivälissä vaihtanut kesäkumit takasin.

    käpysonni käpysonni

    Maailman korkein palkkataso suomalaisella sellunkeittäjällä, siinä syy vaikeuksiin, mutta sitä ei saa sanoa, koska joillekin tulee paha mieli. Syytetään siis puun hintaa.

    käpysonni käpysonni

    Mitäs sille DonutLabin ihmeakulle kuuluu, kun on uutisointi kevään jälkeen ollut hyvin hiljaista?

    käpysonni käpysonni

    Matti Kärkkäinen kirjoittaa Käytännön Maamiehen kolumnissaan mm. näin:

    Perustuslaista huolimatta edesmenneiden ELY-keskusten ja nykyisen lupa- ja valvontaviraston lausunnoissa saattaa  olla  esimerkiksi metsätaloutta koskevissa ratkaisuissa  perusteluita, jotka eivät liity lainsäädäntöön. Viranomainen voi  perustella kantaansa sillä mitä PEFC- FSC.sertifiointi  sanoo asiasta, vaikka kyseessä ovat kaupalliset järjestelmät, joilla ei ole mitään tekemistä lainsäädännön kanssa. Saatetaan viitata myös metsänhoidon suosituksiin, vaikka niillä ei ole lainvoimaa:suositukset ovat suosituksia.

    Näin siis Matti. Kolumnin koko pointti on siinä että kun viranomaiset puuttuvat metsienkäsittelyyn,  niin puuttuminen pitäisi todellakin perustua lakiin, eikä mihinkään muuhun, ja metsälain tuntemus tuntuu olevan lupa- ja valvontavirastolla heikoissa kantimissa. Matti lopettaa kolumninsa näin:

    ”Olisi paikallaan että  lupa- ja valvontaviraston ympäristöosastolla sekä elinkeinovalvonnan ja  oikeusturvan toimintayksikössä aloitetaan perusteellinen sisäinen  koulutusohjelma maaseutuelinkeinoista.  Hyvä jatkokoulutus lisää tiedollisia valmiuksia, ja jos oikein hyvin käy, jopa parantaa asennevammoja.

    käpysonni käpysonni

    Luontolaki on se troijan hevonen, millä syrjäytetään se perustuslaillinen omaisuuden suoja, mikä vielä  on suojannut mahdollisuutta esim. avohakkuisiin.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 1,870)