Käyttäjän kiipiä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 82)
  • kiipiä

    Koivulla kuivia oksia voi pudotella ”keppikarsinnalla” vaikkapa talvella, tuoreet heinäkuulla leikkaamalla – käytännössä visamiehet.

    kiipiä

    Itse olen karsinut lehtikuusia kevättalvella maaliskuun loppuun saakka. Eli nyt voi jo aloittaa. Vaikka onkin ”lehtipuu” kuuluu mäntyjen sukuun. Koivut Jussin jälkeen heinäkuulla. Olen myös ottanut lekistä ohuita tuoreita oksia.

    kiipiä

    Daciahan on Renaultin ”pirkka” tuote. Hinta/laatusuhde kohdallaan. Sanderon hinta alle kympin ilman toimituskuluja.

    kiipiä

    Vastuullisesti hyvin hoidetun metsän arvo kasvaa suhteessa pajupehkojen jossa hieskoivuja ja havuja siellä täällä lisääntyessä. Pitää laadukkaan metsän myyjän olla tarkkana että saa kunnon hinnan puulle.

    kiipiä

    Mazda taitaa olla lähes ainoa japanilainen japanissa valmistettu nyt myynnissä olevista autoista. Työkaverilla oli kolmonen muutama vuosi sitten jonka myyntiesitteissä sanoivat auton sisältävän ”positiivista säteilyä”. Oli tyytyväinen autoon. Ei varmaankaan tekijöillä ole työmoraali hakusessa – voi olettaa saavansa laatua ja toimivuutta.

    kiipiä

    Visan ja pihkan kanssa samaa mieltä. Luulisin että näytön saaminen ja sen toteennäyttö tavatallaajan massilla ei taida onnistua. Kyllä isoilla löytyy jo talon sisältä juristeja ja tuskin tase paljon notkahtaa vaikka ottavat ulkoa. Onneksi ei tarvitse olla jännäämässä kuka lopulta asianajopalkkiot maksaa, mahdollisesti omat ja vastapuolen.

    kiipiä

    Maas.Tul. 11.1.2017

    Viljelemättömät aukot yleistyneet.

    Kolmeakymmentä tarkastettua kohdetta kohti noin kaksi huonoa ja kaksikymmentä hyvää, loput tyydyttävää tasoa. Huonolla kohteella kasvaa pajua, pihlajaa, yksittäisiä hieskoivuja ja heinää. Perämetsät muuttuvat pikkuhiljaa peräaukoiksi……

    kiipiä

    Ennen aikaan mustalaismanne ohjeisti hevosensa hoitotallin omistajaa että ei syöttäisi hepalle enää ”alvia” kun näkyy olevan niin kallista.

    kiipiä

    Jos ostajat sanktioidaan etukäteen niin todennäköisesti se heijastuu hintoihin riskipreemioina eli metsänmyyjä senkin maksaa. Tuo Eu:n tuoma yleinen epäilys kaikkeen rapauttaa yhteiskuntaa.

     

     

     

     

    kiipiä

    Hajuvesiä ranskalaiset osaavat tehdä, kenties autojakin. Itsellä ei kokemusta mutta kuulopuheiden mukaan hyviä ajaa. 3008 ei paha – voisin kokeilla jopa omistaa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 82)