Käyttäjän kmo kirjoittamat vastaukset
-
yle.fi/uutiset/3-11675533
”Vuonna 2018 peräti 31 prosenttia uudistushakkuukuvioista oli sellaisia, jotka olisi kielletty vanhan lain aikana. Puut olisivat olleet liian ohuita tai nuoria.”
Mistähän ovat tilastonsa saaneet?
”Oikeastaan kolmantena ulottuvuutena oli vielä metsiemme pirstaloitumisen ehkäisy ja vieläpä tilusrakenteenkin parantaminen.”
No eikös rahasto-omistukset ole tuohon just omiaan, luovat suurempia metsätiloja?
”…metsäomistusten karkaamiseen ulkokuusamolaisiin käsiin, mikä taas tietää muun muassa puukaupparahojen voimistuvaa katoamista Kuusamon katukuvasta elinvoimaamme kurjistaen.”
Mutta metsäkaupparahat näkyvät Kuusamon raiteilla elinvoimaanne vahvistavasti!
”Mainituilla perusteilla esitän, että: Kuusamon kaupunki ryhtyy pikaisesti selvittämään mahdollisuuksia maa- ja metsäomaisuuden omistuspohjan säilyttämisen kuusamolaisomistuksessa edistämiseksi.”
Laillisia mahdollisuuksia ei taida paljoa olla. No, voittehan laskea kunnallisveroa että rahaa riittää metsäkauppoihin.
Mustikkametsässä sattui kohdalle parikymmentä poteroa, olisko olleet varusmiesten tekosia. Eipä kyllä hajuakaan oliko valtion vaiko yksityisen mailla. Hyvin kasvoi jo mustikat mättäillä poteroiden vieressä.
Miksei vaikka 1000 kertainen? Esim, jos määrittää metsän arvon niin että perintöveroa tulee 5 euroa taikka 5000 euroa?
Haapojen kasvatuksesta tiedä, mutta jos laho vaivaa kyseisellä lohkolla, niin miten juurivesoista kasvava seuraava sukupolvi olisi sen terveempi?
Rauman tehtaat näyttää käyttävän n 4.5 miljoonaa kuutiota kuitupuuta vuodessa, luulisi sinne käyvän kaupaksi myös ensiharvennuskohteiden.
Voe bergele vai jeesuksen ristuksen vitsi sentään. Jos kahdessakymmenessä vuodessa metsään kasvaa 50 m3/h, mistä saa sen 20 e motilta, eli tonnin hehtaarilta. Viidessäkymmenessä vuodessa metsää on kasvanut vaikka 300 m3 tukkia ja 50 m3 kuitua päälle, rahassa esim 300*50 + 50*20= 16 000 euroa. Ei joteskin tunnu yhdentekevältä hakkaanko metsän 20 v vai 50 vuoden kohdalla.
Mökkipaikkakunnalla kun olen katsonut muutaman viime vuoden aikana myynnissä olleita palstoja niin useampi tapaus missä sellainen 2-harvennus metsä avohakattu ja uudistaminen jätetty luontaisten hieskoivujen varaan. Sinänsä pieniä palstoja, 10 hehtaarin molemmin puolin, että tuskin on metsärahastot olleet asialla vaan ihan normaalit metsäsijoittajat, oletan.
Energiapuun hintatilastoja kun katsoo, niin ei tuo ihan kultakaivokselta näytä; koko maan arvot alla, ja sanoisinko että suuruusluokka on samaa etelästä pohjoiseen. Vai millaisia hintoja näistä oikein maksetaan?
Kantohinnat valitulla alueella, €/m³
Tyyppi Arvo
Kannot 3,17
Latvusmassa 3,94
Kokopuu 1,73
Rankapuu 3,89
Keskimäärin 3,77Jyväskylässä, juhojussila oy. juhojussila.fi/tehtaanmyymala/