Käyttäjän köyhälaulaja kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 71)
  • köyhälaulaja

    Muutamia vuosia sitten kiertelin hankisten aikana kohtalaisen pahoin syödyn n. 1,5 – 2 metrisen, mättäisiin istutetun mäntytaimikon oksasaksien kanssa, ja katkoin 4-5 – latvaisista ylimääräiset latvat pois. Nyt ei ollut enään montakaan joista tunnisti selvästi leikkauksen, eli aika suoraan ylöspäin uusi latva kurkottanut, toki valtaosa kaikista istutetuista muistuttaa pientä tarria, onneksi siemensyntyistä pienempää ainesta on alueella kohtalaisesti, ellei nekin päädy hirven suuhun.
    Mainittakoon että alue on pidetty niin vapaana lehtipuuvesakosta kuin kohtuudella voi pitää, siitä huolimatta kelpaa hirville

    köyhälaulaja

    ”Lastoitin” kymmenkunta vuotta sitten puolenkymmentä n. 3-metristä puolivälistä aivan 90 asteen kulmaan taittunuta kuusta, tuenta oli paikallaan muutamia vuosia, puut ovat sittemmin pärjänneet omillaan, taitoskohdassa vain jonkinlainen paksunnos. Mainittakoon että puut ovat koivikon alla, eikä ollut muita taittuneita kuin nuo mainitsemani, niinpä ajankuluksi koemielessä värkkäsin ”lastoituksen” ikäänkuin luunmurtumaan.

    köyhälaulaja

    Täydennysistutukseen ostetut, perunan vesi-itua muistuttavat 2-vuotiaat, lähemmäs puolimetriä pitkät kuusen taimet, tuhannesta taimesta elossa muutamia kymmeniä, istutuksesta yli 10 vuotta, pituutta venyneet ehkä kymmenen sentti, leveyttä huomattavasti enemmän.

    köyhälaulaja

    Hiukan OT. mutta liittyy kuitenkin karsintaan, ei tosin sen ajankohtaan, vaan vaikutukseen puun (männyn) kasvuun.

    Harrastusluonteinen karsinta tuli tehtyä eräällä pienellä taimikkokuviolla nelisen vuotta sitten, taimikon pituus siinä oli 4-6 metriä, karsin oppien mukaan että latvusta jäisi noin 1/3, kokeeksi kuitenkin napsin puolenkymmentä puuta niin että vain ylin oksakiehkura jäi latvakasvaimen alle.
    Nyt kävin kokeen tulosta tarkastelemassa, ja tulos oli että ainakaan pituuskasvussa ei silmin havaittavaa eroa ollut normaalin oksaisiin puihin, ympärysmittaa ei tullut otetuksi ylös joten siitä ei pysty sanomaan mitään.
    Eli kysymys kuuluu että liioitellaanko neulasmassan määrän vaikutusta puun kasvuun ?

    ps. latvaan saakka karsitut puut oli mukavan näköisiä jos silmään sattuivat, olivat aivan metsätien vieressä.

    köyhälaulaja

    Ykkönen voi olla pyykin sarjanumero ko. toimituksessa, paino sanoilla Voi olla.

    köyhälaulaja

    Jonkin verran noita rajalinjoja tarkistellut ”jokamiehen” gepsillä, kokeilemalla muutamaan tiedossa olevaan pyykkiin saa aika hyvän kuvan laitteensa tarkkuudesta.

    köyhälaulaja

    Mistä johtunee, mutta omiin koivikoihin ei kuusta luonnostaan tule juuri ollenkaan, paikoin alueita että ei ensimmäistäkään, mäntyä sensijaan vanhojen hiekkapohjaisten luonnonniittyjen koivikoiden alle kohtalaisen runsaasti.
    Metsälöt sijaitsevat maannousurannikolla, sama kuusettumisen ongelma alueella on tietenkin muillakin kuin köyhän laulajan metsissä.

    köyhälaulaja

    Suorittavalla portaalla taisi kotimaisen ja tuontipuun hintojen vertailussa unohtua mitä verrataan, tuontipuun hinta on hinta rajalla, tai satamassa, ja kotimaisen hinta tien varressa, eli kummassakin hinnassa korjuukustannukset ovat jo ”sisällä”, jolloinka tavaran järeydellä on vaikutusta vain tuotteen (sellu lankku) saantoon.

    köyhälaulaja

    Pakkanen se ilmeisesti on pannut, samaa vikaa oli kyllä suojuspuustoisissakin kuvioissa, ilmeisesti hallan kestävyydessä on taimikohtaisia eroja vaikka taimikot eräiltä osin täysin luontaisesti syntyneitä.

    köyhälaulaja

    Kysynpä palstan asiantuntijoilta mikä on aiheuttanut pituudeltaan metrin kahta puolta olevien kuusen taimien viimekesän latvakasvaimen käpristymisen alaspäin ja samalla kuivumisen, osasta jo neulasetkin varisseet, samoin ylimmän oksakiehkuran (viimekesän) oksien lerpahtamisen, osa niistäkin kuivunut?

    Tuho näyttäisi paikoin kohdanneen lähes kaikkia taimia, eivät ehkä kokonaan kuole mutta vikanaisia monilatvaisia kyllä taitaa puista tulla. Paikka on oulun korkeudella.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 71)