Käyttäjän Kumikettu kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 477)
  • Kumikettu

    Siihen ralliin elekee ruvetkaa.

    Kumikettu

    Kuitujen järjestystä paprussa kuvaa lähinnä orientaatio-termi. Pienimittakaavaista neliömassavaihtelua taasen formaatio, johon vaikuttavat monet asiat, mutta ehkä eniten paperimassan sakeus ja paperikemia, käytettävät retentioaineet eritoten.

    Kemia vaikuttaa paperimassan taipumukseen muodostaa flokkeja eli jonkin sortin saostumia kuitukerrokseen viiralla, jonka päälle paperimassa koneen levyisestä perälaatikosta ammutaan ja jonka läpi alkaa vettä suotautua. Formaatioltaan huono paperi on pilvistä valoa vasten katsottaessa, hyvä tasaista. Yleensä tavoitellaan hyvää formaatiota, mutta tällöin hyväksytään puutteellinen retentio eli että viiran läpi pääsee karkaamaan x-määrä hienoainesta takaisin vesikiertoon.

    Paperikoneilla tehtävät paperit ovat aina kuiduiltaan enemmän tai vähemmän koneen ajosuunnan suuntaisia. Syynä on se, että viiralle perälaatikosta suihkutettaessa kuitu nappaa viirasta/kuitukavereista kiinni ja oikaisee jonkin verran itseänsä, kun aloittaa taipaleensa kohti kuivaapäätä. Eniten kuituja saa orientoitumaan poikkisuuntaan päin silloin, kun massa suihkutetaan viiralle melko lailla samaa nopeutta, kuin viirakin kulkee. Silloin ajetaan nollaperällä.

    Tästäpä syystä postikorttikin on jäykempi toiseen suuntaan- kuitusuuntaan.

    Näin olivat asiat 20 v. sitten. Tänä päivänä saattavat länsimaissa päteä enimmäkseen samat asiat.

    Olen samaa mieltä Annelin kanssa, että sellua pitää tehdä kuitupuumme hyödyntämiseksi, mutta paljon on sarkaa vielä sellun hyödyntämisessä. Anna voisi tulla puolestaan informoiduksi metsätalouden realiteeteista, jolloin ottaisi rennommin huolensa.

    Kumikettu

    Täällä on hiukan ääristettyä asiaa paperimiehistä. Paikalla olleena tiedän alan työt hetkittäin hyvin raskaiksi ja kiireisiksi. Toki median saama kuva on valvomossa istumisesta, mutta harvemmin siellä on kuvaaja paikalla huuvan sisällä, kun jotain pakettia puretaan kuivaussylinterin ympäriltä tai päällystysosalta telalta.

    Lisäksi kaikki kolmivuorotyöt syövät tekijäänsä kalvamalla, vähän vaivihkaa. Moni tekijä ehtii juuri eläkkeelle ja sitten viikate heilahtaa.

    Palkka on toki hoidettu vähintäänkin kuntoon aikanaan ja se monia kyrsii. Nyt on pudotuspelien aika ja on luonnollista, että yhtiö pitää pintansa. Jos ei tekijälle kelpaa maksettava palkka, niin kenenkään ei ole pakko jäädä töihin.

    Painopaperia tekemään ei Suomeen tule tässä maailmanjärjestyksessä, Jees, yhtään uutta yritystä. Tapetti- ja muut erikoispaperit kannattaisivat ehkä, mutta maamme painopaperikoneista ei noita ole tekemään liiallisen kokonsa (leveys) vuoksi. Sellu ja kartonki tulevat vetämään hyvin vastakin. Siksi yhtiöistämme vain UPM kipuilee, kun ysärillä tuli valituksi painopaperi. Se oli huti.

    Kumikettu

    Olet vihreistä oikeassa. Siinä on ojaan ajanut puolue, muttei ikuisuutta enää vallassa. Sitten alkaa jälkien korjailu.

    Kumikettu

    Nostokoukku on oikeassa tuossa. Pieni varkaus ei koskaan kannata.

    Kumikettu

    Visakallo, oikein. Juicekin aikoinaan Rällämin kanssa keikalla lauloi, että ”Lapuanliike uudistuu eduksesi”.

    Meillä on nyt vain hetki yrittää propagoida yhteiskuntarauhan puolesta. Eivät tätä menoa pysy nyrkit hanskoissa härmäläisellä.

    Kumikettu

    Siihen ennusteeseen yhdyn.

    Kumikettu

    Aivan sama, minulle korko on se, mitä maksan. Ja minä olen ihan hyvä säveltäjäkin, joten sävellän kiellettynäkin. Siihen voin lähteä kanssasi viivalle.

    Kumikettu

    Perko, muuten hyvä ajatus, mutta kun päätösporukkaa karsitaan heikoimman lenkin periaatteella, menetetään kansanvaltaa. Se on kansalle aina lopulta huonoksi.

    Näin siis ajatellen, ettei kansan keskuudessa käydä lauantai-iltaisin saunan jälkeen antelemassa pikatuomioita heikoimman lenkin merkeissä.

    Kumikettu

    Tolopainen, jos maksan asuntolainasta 1-2 % ja kulutusluotosta 3-7 % korkoa, se ei ole (edit: lähes) ilmaista muuten, kuin aatteen nimessä kieroilulla pyöristettynä. Toki tuo asuntolaina ei vissiin tuota pankille tämän hetken inflaatiolla, mutten ota siitä asiasta vastuuta.

    Samalla tavoin sinäkin saat talletuksillesi korkoa. Sinulla on vielä etuoikeus etsiä rahoillesi se paras tuotto.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 477)