Käyttäjän Kumikettu kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 461 - 470 (kaikkiaan 477)
  • Kumikettu

    Mie tulen aina elämään maalla, siihen asti, kun kiertää hengen pellolle. En jaksa Järvenpään liikennevaloja. Kaupungissa on vaarana, että pankkiautomaatilla tulee puukkoa takaapäin kurkulle. Maaseudulla tullaan reilusti yöaikaan nuorissa miehissä sisään niin, että niitä joutuu ammuskelemaan painiskelun päätteeksi. Siinä on entivanhaista tunnelmaa.

    Enimmäkseen saa olla rauhassa. Tätähän mä hain.

    On toki selvää, että Suomenkin maaseutu Lahden seuduilta topossa ylöspäin tulee vielä pullistelemaan väkeä. Sitä on sitten kymmeniä, ellei satoja miljoonia. Ja mahtuuhan heitä. Äiti maa saa antaa parastaan hevosilla, biisoneilla ja aaseilla kyntävien ja satoa vonkaavien lastensa eteen. On keltaista ja mustaa, jokunen valkeakin joukossa. Emme me tästä paljon hyödy, mutta ainakin monikulttuurisuus tulee toteutumaan.

    Kumikettu

    Jätkä: ”Kuulostaa oudolta, että Kuusitukkia on tehty 14 sentistä alkaen. Normi on 16 cm.”

    Kaakossa on menekkiä kuusen tukilla noilla mainituilla mitoilla. Kuitua on pakko tehdä, koska työn alla on peltokuusikko poikaoksineen ja haaroineen, joita on paljon. Siitäkin saa heti kohta tuloja. Polttopuutakaan ei jaksa rajatta tehdä eikä kukaan jaksa kutea noin paljon tunnelmapuuta tuhkaksi.

    Kumikettu

    Kaasu olisi hyvä mutta kaukana. 90 km pitäisi ajaa väärään suuntaan sitä ostamaan. Kuluisi kaasu melkein siinä hakureissulla kaasutellessa.

    Skoda Fabia, vm-06,  1,4 TDI, muistuttaa rakkaasta Valtra 565:stani vm-68 aina,  kun joudumme erillämme yöpymään.

     

    Kumikettu

    Onkohan kenelläkään kertoa,  millä keinoin urea toimii kannon päällä suojana käävän itiöitä vastaan? Onko väliä pitoisuudella,  30 vai 40%? Imeytymiskysymys? Ovatko pitempään palstoja ratsastelleet jo keskustelleet juurta jaksain aiheesta?

    Sienitorjunnan ymmärrän, mutta tuo soveltuu huonosti hankintoihin,  koska latinki laukeaa niin joutuin.

    Oman tuotannon lisäksi valmistin raeureasta liuosta ja läträsin elintarvikeväriä pullon joukkoon. On hienosti sinistä nestettä.

    Ja ei kun hankintakäävältä välttymään..

    Kumikettu

    Olenkin jo ymmärtänyt,  kuinka karskit miehet osoittavat täällä toisilleen rakkautta ja kiintymystä.

    Kumikettu

    Luulen, että tavallinen tallaaja tekee ostamalla parhaan metsäkaupan luukusta eli metsästä, jonka myyjä ei ole aamulla tiennyt metsänsä olevan myynnissä.

    Avoimilla markkinoilla ei yksityishenkilöillä ole paljon järkeä huseerata enää, ellei oikeasti ajattele punttien tasoittuvan sitten joskus lasten tai lastenlasten hallinnan aikana. Ainakaan miulla ei oo rahhaa siihen.

    Kumikettu

    Viime kaudella kuusitukki hankintana 60 EUR, 37 dm ja latva 14 cm. Pikkutukki 42 EUR, 31 dm ja latva 11 cm. Kuitu 32 EUR, 270-320 cm ja latva 6 cm. Pikkutukin teko ja erillinen käsittely hidastaa ja määrältään maltillista joten ei kannata. Muuten ok.

    Kumikettu

    Eräässä kokemassani Echossa, jonka tyyppiä en muista, olivat säiliöiden aukot hyvin pienet vrt. yleisesti tunnetut ammattisahat. Liemiä meni herkästi pääosin muualle kuin tankkiin. Kuitupuun sahauksessa oli kyllä muuten hyvä ja mukavakin käsitellä. Eilen huomasin Motonetissa ko. valmistajan muovirunkoisen sahan, paino 4 kg, hinta 199 E ja ISOT AUKOT säiliöissä. Kiinnosti ottaa hankintalistalle ja käyttää apusahana. Onko muovirunkoudesta muuta haittaa kuin että saha kestää heikommin puun alle jättämistä?

    Stihlillä on sen verran tullut sahattua, että useampi litra on mennyt housuille ja maastoon juuri tuon pikalukon valelukittumisen takia. Oma vika, mutta joka kerta laittaa perkeleesti turmelukseen. Siksipä melkein väitän kierrekorkitusta paremmaksi. Kierre on etenkin kovalla pakkasella, tuprussa, hangessa ja kohmeisilla sormilla jotenkin helpompi hahmottaa.

    Kumikettu

    Teboilin 2-tahtiöljyllä sahatessa 2% seoksella -> 98-oktaaniseen bensaan meni pakoputki tukkoon 260:stä. Stihlin omalla öljyllä on vastaavan seoksen käyttäminen ollut pakoputkiasioiden suhteen menestyksekästä. Käyttö on ollut peltokuusen ensiharvennusta ja tahti rekallinen tai kaksi kaudessa.

    Olisipa tosiaan mielenkiintoista saada testattua nämä kaikki bensat ja öljyt, joita meille kaupallisesti tarjotaan. Pitäisi jatkuvaa julkista rekisteriä laatuarvoista niin loppuisi mutuilun tarve.

    Kumikettu

    Sen ruskean silmän ympäristössä piilee monta kertaa ennakkoaavistuksena tuntuma, joka vie totuuden äärelle. Terveellisenä valppaana pitävänä voimana kylmä rinki siinä ympärillä.

    Veikkaan, että maailma mullistuu niin ympäri lähivuosina, että kaupunkilaiset turvautuvat maaseutuun ja päiväntasaajalaiset meihin lähempänä omia napojamme asujiin. Tällöin olemme me alkiokeskustalaiset ja ylipäätään maalaiset voiman oikealla puolella. Tuleehan olemaan niinkin, ettei meiltä enää kysytä lupaa pään kallistamiseen tiloillemme ja pottupeltojen auraamiseen. Voimme olla tyytyväisiä mikäli jättävät henkiin. Ja eiväthän ne jätä.

Esillä 10 vastausta, 461 - 470 (kaikkiaan 477)