Käyttäjän Kumikettu kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 477)
  • Kumikettu

    Onkos tässä suunnitelmassa yt-neuvotteluja vastaava logiikka: ensin ilmoitetaan julkisuuteen kuristustarpeeksi 1,5*x ja perästäpäin ollaan onnelliset vain toteumaan x.

    Porukalla jopastellaan, kuinka vastuullinen firma kyseessä onkaan.

    Kumikettu

    Roudasin metsääni ilmestyneen jääkaapin viereisen 6-tien laitaan muutama vuosi sitten, kun oletin sen siitä tulleenkin. Pari viikkoa se oli siinä ja sitten hävisi pois. Yksinkertainen ratkaisu yksinkertaiseen ongelmaan.

    Tuosta Elokapinasta muuten: asiasta vastaavana olisin järjestänyt Mannerheimintien painepesun siihen hetikohta leiriytymisen jatkoksi. Ei pääkaupunkimmekaan ole niin siisti, etteikö sitä voisi hieman päivittäin kohentaa.

    Kumikettu

    Satelliitteja varten tehdään keskarinyrkin muotoinen leimikko.

    Oikeammin puhuttuna tämä maailma on menossa päin pärreä. Kaistapäät ovat korkeilla paikoilla ja herkät luonnonystävät kärsivät.

    J Katainen antaa julkisuuteen metsänhoitolausunnon Sitran pääjohtajana, mutta kanalintumetsästäjän vinkkelistä. Suomen itsenäisyysrahasto tähtää kansamme rahantulon ja hyvinvoinnin tippumiseen. Jykä on joissain yhteyksissä taas käsittääkseni pyrkinyt maksimoimaan rahantulon.

    Ei hyvää iltapäivää. Painajaissiestaa siis.

    Kumikettu

    Antaa komission vetää suuntaviivoja. Suomessa on pikkuinen pakko tehdä aukkoja, että metsänhoito onnistuu. Jos ei luvallisesti, niin harmaalla alueella sitten.

    EU:n säännöksiin jää aina porsaanreikiä ja ne käytetään tarkasti hyväksi.

    Kumikettu

    Pystykorvat olisivat kyenneet kisaveikoksi kuuluisalle Kaarlo Alvarille parkkuulansseilla. On tietysti hommaa, jossa on oltava nuori, jäntevä ja tekniikka sekä rauta huippuunsa hiotut.

    Itselläni on ensimmäinenkin jäänyt kuorimatta, mutta oppi hirsityöstä kiinnostaa, koska rakennuksia puuttuu tonteiltani ja jonkinlaista hirsitavaraakin metsästäni löytyy. Haapaisen saunan haluaisin saada tehdyksi ensimmäisenä. Se vaatii sitä, että enimmät ruuhkavuosikiireet hellittävät.

    Kumikettu

    Kaakossa ykköspuita mennyt näissä nujakoissa.

    Kumikettu

    Tuntuuko urealiuoksen saatavuus huonolta palstalaisista? Olisiko esim. 15 euroa sopiva hinta siitä kympin kanisterissa ja pitäisikö se olla ostettavissa huoltoasemalla päätien varressa? Kymmenellä litralla tekee hankintaa varmaan kymmeniä motteja.

    Olen kiinnostunut tuollaisesta lutraamisesta.

     

    Kumikettu

    UP varmasti hyvä valinta. Kalvot hajoavat herkästi ja muutenkin tekniikka on hiukan vähätöiselle ja mukavuudenhaluiselle nykyihmiselle suunnattu.

    Eihän oikeasti lie jalkarättien, istuvien villasukkien ja hyvin hoidettujen nahkakenkien voittanutta.

    Kumikettu

    Ja minä Uittokalustosta riittävän hyvät tsekkiläiset suoja-avohaalarit 65 e.

    Kumikettu

    Pitääkin käydä katsomassa, olisiko niillä kirjastossa lainata, kun on siellä kuulemma jo muutakin kuin kirjoja. Metsäpitäjä on kuitenkin tämä Punkaharju.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 477)