Käyttäjän Leuku kirjoittamat vastaukset
-
Samaa Maanmittauslaitoksen laskentaohjelmaahan kaikki käyttävät, mutta kysymys onkin siitä, kenen tekemänä laskema kenellekin kelpaa.
Mikä tämä Maanmittauslaitoksen laskentaohjelma on?
Tiekokous päättää yksiköinnistä, enemmistöpäätöksellä. Sen kummempaa se ei ole. Tiemaksut ovat suoraan ulosottokelpoisia.
Tai maanomistaja.
Purkuvakuus on nimensä mukaan vakuus, rahasumma, joka varataan purkamista varten jos tuulivoimayhtiö ei hoida asiaa. Vakuus asetetaan nimenomaan maanomistajan hyväksi.
Ammattilaitteet erikseen, mutta Puuilon halvalla kaatosuuntaajalla on saanut tönittyä kumoon sen mitä tarvitsee.
Tuulivoimaloiden purkuvakuudesta sovitaan maanvuokrasopimuksessa, yhtiön ja maanomistajan kesken. Keskitettyä purkuvakuusrahastoa ei ole, eikä tarvitakaan.
Purkukustannuksesta suuri osa muodostuu nosturityöstä. Sen osalta on eroa puretaanko kerralla yksi tuulivoimala vai 20. Lisäksi materiaalien romuarvo syö kustannuksia. Suuruusluokka on sadan tuhannen kantturoilla voimalaa kohti, vähän yli ehkä. Siitä on laskelmia.
Tuo pitää paikkaansa. Kun tuulta on, ja sitämyöden tuulisähköä, painuu hinta alas, jopa negatiiviseksi. Mitä enemmän tuulivoimakapasiteettia, sitä pahempi kannibalisaatio tuulisina päivinä. Suomessa suuri osa tuulisähköstä myydäänkin pörssin sijaan kiinteähintaisilla myyntisopimuksilla suurille sähkönkäyttäjille, esimerkiksi Googlelle. Kuluttajat kuitenkin hyötyvät halvasta pörssisähköstä tuulisina aikoina.
Akun lataus-purkusyklin hintaero pitäisi olla lähemmäs 100 € luokkaa, että olisi kannattava. Ts. pitäisi pystyä myymään megawattitunti satasen parempaan hintaan kuin millä on ladattu. Syklin hinta tulee akun hinnasta ja luvattujen syklien määrästä. Purun syvyys vaikuttaa asiaan, akku kestää paremmin matalampia purkusyklejä. Sen takia akut eivät juuri energiamarkkinalle osallistu, paitsi hyvin korkean sähkönhinnan varteilla. Enimmän ajan akut ovat reservimarkkinassa, siinä niiden varaus pidetään suunnilleen puolillaan, jotta ne kykenevät sekä taajuuden alassäätöön (lataus) että ylössäätöön (purku). 10 MWh akun käytössäoleva kapasiteetti 5 MWh. Akku voi toimia usealla markkinalla samaan aikaan, Suomesta löytyy osaamista akuston ohjauksen rakentamiseksi niin, että akku on aina kannattavimmalla markkinalla.
Joku jo sanoikin, ettei Suomessa juuri ole enää koskia padottavaksi, ja jos olisikin, mikä vastustus ja älämölö sellaisten rakentamisesta nousisi (Sierilä). Vesivoimarakentaminen on aika lailla tapissa. Monet purettavaksi ehdotetut vesivoimalat taas ovat teholtaan olemattomia, eikä niiden purkamisesta suurtakaan harmia. Kaikilla sähköntuotantomuodoilla on puolensa, molemmat. Kokonaisuuden tulee sisältää monenlaista tuotantoa, että hyvä olisi.
Kyllä.