Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset
-
Älä nyt Jovain väistele kun sinut on ”nähty ja osuttu” ! Vatuloit ja vanutat etkä pysty konkreettisesti vastaamaan mihinkään.
Ristiriitaista esitystä suolletaan ja kielletään ja välillä pomppaat vatukkoon…
mehtäukko 13.1.2019, 08:25Edellä kuvattuun nähden LV ja Jovainin möykkääminen ja nykymenetelmää käyttävien syyllistäminen ihmetyttää??
Ikäänkuin muiden toimijoiden kehittämä puunkorjuun logistiikka ja meidän se käytöllään suosima menetelmä pitäisi utopistisen ”tutkimuksen” johdattelemana hylätä!?
Toteaisin tähän, että se on kahden keskenään korruptoituneen ukkelin haikailua satumaahan. Kehityksestä eteenpäin ei voida puhua, muuten voi kaikin mokomin.
mehtäukko 13.1.2019, 07:12Hankintapuun toimitushistoriasta lisätään Tanelin jatkoksi se, että muutama todennäköinen syy oli siitä luopumiseen.
Hankintakaupat toteutuivat vanhalla mallillaan lumien aikaan ja kevättalvi oli ryysis. Teollisuuden puuntarvis tasaiseen ympärivuotiseen toimitukseen ei vain toteutunut. Ja kun vientikauppojen tietyistä dimenseistä sillä kuukaudella olisi ollut kova tarvis, eihän se malli siihen vastannut mitenkään.
Toinen oli laatu. Ei niitä kampuroita voinut tukiksi kutsua, joita mo kehotuksesta piti ”piilotella” pinon sisään.Löytyihän ne. Keinoksi 80-luvulla tukit vaadittiin avolaveriin tai ristikolle joista laadun pystyi paremmin toteamaan. Mutta sekään ei tainnut riittää. Eli hankintamyyjät itse sontivat housuihinsa.
Jovain: ”En usko kuitenkaan, että Lauri Vaara olisi esittänyt puunkorjuun siirtämistä takaisin traktorikaluston varaan. ” Mitäs merkkaa sitten se toistuva höpinä metsäkonekaluston yksikäyttöisyydestä, traktoreiden työllistettävyydestä maatalouden lisänä, traktoreiden halpuudesta puukuutiota kohti…jne
Jovain:”Kysymyshän on nykyisin käytettävästä kalustosta ja sen käytöstä jo vuosikymmenien aikana. En usko että Lauri Vaara olisi siihenkään puuttunut, mutta kauppatavan muutosta hän on esittänyt. Hän on esittänyt pystykauppaa kaikkine lieveilmiöineen lakkautettavaksi ja siirtymistä toimituskauppaan.” Toimituskaupasta ei ole pystykaupan korvaajaksi edellä mainituista syistä johtuen. Aniharva metsäkonekuski hyppäisi rattorin pukille, eikä muovitetut rattorit pärjäisi muutenkaan päivääkään tosi urakoinnissa.
Se haikailtu juna meni jo aikoja sitten eikä se taida peruuttaa.
mehtäukko 12.1.2019, 19:31Komppaan jees’ iä ja ihmettelempä myös.
”Ammattilaisista puun toimittajista” olisi nytkin olla perustelut eikä vähätellä, mutta kun taas taitaa tökkiä?
Vakavammasta rikollisuudesta ala lopultakin laittaa faktoja pöytää äläkä pyörittele? Tietäisimme me muutkin kaivaa poteroita ja juoksuhautoja lanssilta toiselle? Vai yksinkö kaivannoissasi juoksentelet?
mehtäukko 12.1.2019, 17:23Kaatuva runko, konkelot…työmatkat, joka paikassa on riskinsä.
Aikoinaan ikäiseni maatilan ainut poika oli mennyt kotikentillään syksykuurassa rankametsään. Katkaistessaan kaarevaa leppää hartiatasolta, salaman nopea takapotku, ja kaulavaltimoon leikkautunut moot.sahan terä lopetti nuoren miehen elämän.
mehtäukko 12.1.2019, 16:22Nämä ovat hyvin ikäviä tapaturmia. Oliko parikytävuotta sitten, suomalainen urakoitsija Venäjän Karjalassa oli ja meni koneen käydessä huoltamaan/ korjaamaan harvesterin kouraa.
Siitä porukat aikanaan olivat löytäneet puristautuneena…
EI KOSKAAN pidä koneen käydessä mennä rassailemaan kouraa. Jos jonkin oksan vetäiset, älä laita mitään itsestäsi terien, rullien tai sahan liikeratojen linjalle…!
mehtäukko 12.1.2019, 11:13Kyllä potitiikan täytyisi olla kaikin tavoin tukemassa ja kannustamassa tutkittuun kestävään metsätalouteen perustuvaa toimintaa.
On järjen vastaista asioista tietämättömien,- kuten Tamperelainen viittasi-, jatkuvasti koettaa sotkeutua selviin asioihin. Ja sitä paitsi, kun asianosaiset ovat olleet ja edelleen tietävät mitä ovat tekemässä.
mehtäukko 12.1.2019, 09:00Summa summarum: tyhjät tynnyrit kolisevat!
Kertoi kuka ja mitä, liukkaasti väistellään kun pitäisi p e r u s t e l l a.
mehtäukko 12.1.2019, 08:16Kuka rakennuttaja uskaltaisi riskeerata rahansa ja kauppansa (vert. saha ja vientikauppa) teettämällä varmojen toimijoiden (vakiintuneet rak.yrittäjät) sijaan 10-kerroksisen hissitalon monenkirjavalla sakilla.
Jos aikataulut, työnlaatu, logistiikka jne eivät ”jostain syystä!” sattuisi natsaamaan, ja tekele ei kelpaisi kenellekään, mistä rahat rakennusaikaan ja takuuhinta myydessä?
mehtäukko 12.1.2019, 08:05Esimerkki siksi, kun jollakin ei vain johdonmukaisuus toimi ollenkaan.