Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset
-
Todellakin kyllähän hoitamattomuus työntää törkyä jota ei voi puustoksi kutsua. Ja byrokratia on niin suhteellinen käsite.Sen ei tarvitse olla lähelläkään maatalouden kusetuksen kaltaista pulun nussintaa.
mehtäukko 16.12.2018, 08:07Toistan edelleen, että Puu Hastelijankin pähkäilyn saattelemana vakuustalletuksen palauttaminen uudistamisen varmistamiseksi olisi paikallaan. Ja valikoidusti mo:n toimintahistorian perusteella. Ne jotka ovat toimineet ja toimivat asiaan piittaamattomasti, saisivat arvoisensa käsittelyn…:)
mehtäukko 16.12.2018, 06:43Tuohon väkimäärään ja aloituksen aiheeseen viitaten myös virattomat elintasovaeltajat jatkakoot matkaansa.Hiilinielu saa löytyä haitattomilta alueilta.
mehtäukko 15.12.2018, 16:56”Olisiko mahdollista löytää puulle sellaista käyttöä jonka Griinpiissikin hyväksyisi?”
Suomalaisella mo:lla ei pitäisi olla mitään ongelmaa ilmasto-asioidenkaan suhteen. Kyllä se vaan niin on, että gp saa alkaa muuttaa aivolohkojensa asentoa ja hyväksyä totuus.
mehtäukko 15.12.2018, 14:05Kehveli on tuossa oikeassa.
mehtäukko 15.12.2018, 11:00Jos ennen aikaiseen hakkaamiseen johtanut on johtanut jokin tuollainen syy , Mehtäukon ajattelussa kehityskelpoisen puuston hetkellinen uhraaminen vielä suuremman ongelman tilaamiseksi ei pidä kuulua työkalupakkiin.
mehtäukko 15.12.2018, 10:50Mitä huonolaatuisempi puusto, sen vaikeampi on jälki käteen väittää mitään. Ja jos puikoissa on ollut tunnollinen kokenut kuski, tyhjä edes aloittaa viisastella.
Ensin on ymmärrettävä kauppakirjansa ehdot,mitat ja laadut. Katkontalistassa näkyy mitta-asetukset. Esim. kut latva voi olla ilmanalasta riippuen 163mm. Kun tukkipinoissa löytyy toinen toisensa jälkeen minimilatvaan ajettuja ja myös minimipituisia tukkeja, katkonta on oikean suuntainen. Kuitupinon tyveyksissä ja paksuissa välileikoissa pitäisi löytyä tukkiraakin aineksia, ja kuidun latvat ainakin rankapituuksilla olisi oltava enimmillään minimissä.
mehtäukko 15.12.2018, 10:09Rane2:lla kutkuttavia muisteloita. Jos olisi ollut tekemisen puutetta ja samoilla tanterilla,…
mehtäukko 15.12.2018, 09:58Ilmasto-juutalaisista puheen ollen joku viikko sitten Suomen ev.lut kirkko paavinsa johdolla kantoi tietysti korsiaan kekoon. Itkuvirren pillittäjä hilattiin provokatiivisesti esittämään vastalausetta metsätalouden harjoittamiselle. Ja ne ”perusteet” oli varastettu vihreät linssit silmillä.
Että kyllä löytyy joka lähtöön.
mehtäukko 15.12.2018, 09:28On vedottu pääministerin kanslia-osastolla Säätytalon rajallisiin tiloihin!? No, kun rupusakilla täytetään, tuleehan tilanpuute.
Lisäksi on katsottu, että ”korkean teknologian hankkeet ja hiilensidonnan taloudelliset vaikutukset eivät suoraan koske metsänomistajia”. Hyviä on selitykset.
Millä tavalla tuotannollis-taloudellinen teknologia koskee vatsarannan huutelijoihin?