Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,041 - 11,050 (kaikkiaan 11,190)
  • mehtäukko

    ”…Eli niistä vähäisistä vielä jäljellä olevista metsätalouden tuotoista pyritään siirtämään vieläkin yhä enemmän yhteiseksi hyväksi. Eli yhteiskunnassa eräänlainen hölmöläisten automaatti (hyvävelijärjestelmä) tekee tehtävänsä, ja ilman että siihen metsänomistajalla on juurikaan mitään sanomista. AY-liikkeellä sitäkin enemmän…”

    Kun lihantuottaja on elukkansa lihottanut,se soittaa,sopii ja myy ne valitsemalleen teurastamolle vallitsevalla tuottajahinnalla.Teurastamon liikennöitsijä käy rupulit,ay-työläiset teurastavat,paloittelevat ja pakkaavat.Joku liikennöitsijä kiikuttaa nyssäkät kaupan kylmiöön ja sieltä tiskille.

    Joka välistä jokainen ottaa siivunsa työnsä tehtyään.

    Mitä eroa jää loppujen lopuksi alkutuottajien välille,olipa kysessä sianlihantuottaja,maidontuottaja tai puun?

    Yhtälailla utopiaa olisi suunnitella veret seisauttavaa roolien muutosta elintarviketuotannon puolelle kuin nyt purtavana ollut pystykaupan ”korruptio”!!

     

    mehtäukko

    ”…Oulun yliopiston biologian laitoksen 25.2.2013 päivätyn lausunnon mukaan..”

    Mainitussa kirjassa ,-jos kuka viitsii paneutua tosi-asioihin-, on myös lause jonka laitoksen henkilökuntaan kuuluvat sanovat: jos tietäisit,millaisia elukoita täällä kirjataan susiksi..!! ym.ym.

    Kahteen kertaan opuksen luettuani voi vain ihmetellä tätä Luken ja riistahallinnon ja Vihreän politiikan mädännäisyyttä.

     

    mehtäukko

    Kaikille asiasta kiinnostuneille olisi sellainen aapinen kuin Kaj Granlundin Suden Pohjala oiva lukuteos.

    Hyvin kutistettuna tietona nämä pihoissa ja kaupungeissa pyörivät takkuturkit ovat enimmillään sekarotuisia rakkeja,joilla on aitojen susien kanssa samaa vain jokunen määrä geenejä.Aito susi pysyy saloilla ja saa siedettävänä määränä siellä ollakin,mutta nämä rakit olisi tuhottava viimeiseen otukseen.

    Esim.kuuluisa Perhon ”susi” oli ilmiselvä rakki, jota suuret koneistot puolustivat!

    mehtäukko

    Samaa mieltä asiasta Tolopaisen kanssa.

    Työmies on palkkansa ansaitseva,mutta kohtuus kaikessa.On yhteiskunnalle sietämätöntä,että ay:n saavutetut edut eivät voi joustaa myös osattomien työllistyvyyden edistämiseksi.

    Se,että yleissitovuus sitoo työnantajan kuristusotteeseen kunnottoman tai ammattitaidottoman työntekijän saamattomaan työntuloksen seurauksena,ei voi olla oikeinkaan. Sen lisäksi kaikki ylimääräinen työtuloksesta riippumaton ansioton lisämaksukäytäntö pitäisi pk-yrityksiltä poistaa.

    mehtäukko

    Hakkuun latvat ja muu rojuainespuu jos eivät sovettu hakelämmitysevääksi, on kuskattu kaistaleelta pois. Niitä ei ripotella senkummemmin tasaisesti.Tukot ”lentävät” vain kasvatettavien puiden väleihin.. Ja kyllä neulasen väri muutamassa vuodessa synkistyy!

    Kohteina runsasravinteiset kuuselle ja raudukselle sopivat maapohjat.

    Sama lääke muuten ed. omistajan epäonnistuneelle murapohjaiselle pellonmetsitys läntille (1,5ha): harakannainti petäjät ja harvat muut puut motolla pinoon.Ajokonella pajut,raidat ja lepät mahd.paljon juurineen kuormaan ja viereiseen 3-kl männikköön jota kertyi ”vain” 9 täyttä heinäkuomaa..

    Kukin voi arvailla oliko ojitusmätästyksen jälkeen ilo tökkiä kuusen isot potit?!

    mehtäukko

    Juuri tuollainen LV-kouhotus lisättynä kaiken ja kaikkialla autuaaksi tekevään jatkuvaan kasvatukseen on harkittua vahingontekoa puuntuotannon uskottavuudelle.

    mehtäukko

    ”…Tuolla edellä todetaan, että ongelma ei ole koneissa, vaan muualla, olen samoilla linjoilla…”

    Kyllä doctorin ongelma on todellakin koneissa ja menetelmissä joita vastaan pullikoin.

    Esimerkillä vain havainnollistin käytännön realismia haastavissa olosuhteissa, joissa nyky-aikainen keskiraskas koneketju toimii luotettavasti. Aikataulut ja ketjutus sekä varmuus,että lyhyellä toiminta-ajalla korjuu kanssa tapahtuu on sellainen arvotekijä jota  rattoreita haikaileviin ekxeleihin ei taida löytyä.

    mehtäukko

    Vielä kysymys epistolan aiheeseen:

    On hangen alla sulat maat ja talvikorjuuta 1500 mottia suoharvenuksia ja ojalinjoja.Kuinka ollakkaan,pääsiäispyhiksi siunaantuu  toistakymmenasteiset yöpakkaset. Motohan sitten painaa koko pyhät pitkää päivää kolmanneksen määrän huojuessa, ajon odotellessa sen ajan jäätymistä ja tiistaina sitten täysillä.(300m ajomatkalla yli 30 m3/h puuta pinoon)

    Viimeiset kuormat saa oikein jo suunnitella ojalinjojen pettäessä mutta pinoon vain.Puu-auton hakiessa viimeiset tukit aamuriivanteella,puolen päivän jälkeen tiepolanne on jo niin hautunutta että just just lavanelikko etenee…

    Tuli vain mieleen nämä humoristiset ekxelit,luvut ja lukemat. Minkään oppisuunnan logistiikalla rattorin kuvitteleminenkaan  ko. olosuhteisiin on järjen vastaista.

    Ja Piste.

    mehtäukko

    Aikoinaan v.-84 isä sahaili vajaatuottoisen vaaran mt-etelärinteen,johon jätti 3-4 raudusta.Äestin maan.Siemenpuut ”oli” unohtua ja toistametrisessä taimikossa ne sitten nurin.Siihen iskeytyi heinikko,vatutto,vesakko ja lopulta hirvet.Eräänä keväänä kun koivut (yli 2m) olivat reilulla hiirenkorvalla,hirvet riipivät ne puti puhtaaksi!

    No sinne piti kanniskella kalanperkeitä,lehmän jälkeisiä…ei auttanut,mutta keltainen muovinauha pelasti. Nauhan ulkopuoli maastoa oli ”mustalla muralla” sorkkien sotkemana,mutta niinvain katkennutta nauhaa liittäen koivikko varttui…

    Seitsemisen vuotta sitten poika ensiharvensi sen 2,5 ha kuvion 800r /ha tiheyteen.Kuitua irtosi vähän yli 55m3/ha ja lähivuosina on jo toinen sadonkorjuu..

    mehtäukko

    On sekin tosi-asia muistettava,että eihän korjuu-olot ole jatkuvasti ihanteellista,jossa puun laatu,mitat,maastot,kelit jne ovat niin optimaaliset,että joka runko ja pölky ovat kuin ”tarjottimella”.Ja onhan pinon kartuttava kaikkien osapuolienkin eduksi.

    Eli puikoissa on ihminen.

    Jos viivalle laitetaan kaikki metsän kierto-aikana mo:n tekemät hoidon laiminlyönnit = kasvutappiot, ymmärrys (inhimillisyys) kasvaisi virheenpoikasiinkin.(En taas tarkoita systemaattista laiminlyöntiä tai amm.taidottomuutta)

Esillä 10 vastausta, 11,041 - 11,050 (kaikkiaan 11,190)