Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset
-
Siemenpuiden käytössä taimikko tuhotaan liian myöhäisellä puiden poistolla ja että lumipeitettä ei käytetä hyväksi. Jos alue on hankalien maisemien takana, alue voi kannattaa ennemminkin kylvää.
”Tottahan nykyisellä kalustolla siemenpuut voidaan nostella ja suunnata. Ei tarvitse vedellä taimistossa, niin kuin tapana on ollut, muussakin hakkuussa.”
Niitä oikeita siemenpuita ei kyllä kummoisesti nostella.Suunnattu kaato on eri juttu ja sen jatkona noheva kuski ajaa rungon suuntaisesti syöttäen siten että latvus pysyy paikallaan. Ei tuhoudu taimikko.
mehtäukko 6.5.2018, 14:46Mihinkäs väliin ja kategoriaan ennallistamisen ja museoinnin höyrystyksessä asetetaan se ihminen, perhe, joka laillisen statuksen omaavan elinkeinonsa turvin koettaa laittaa kortensa yhteiskunnankin kekoon?
Millä ihmiseen nähden verukkeella ötökkä tai lento-orava saa jo paskallaan elinkeinon seis?
mehtäukko 6.5.2018, 12:44Harrastelijan viime viestin ihmettelyyn olen itsekin palannut monet kerrat. Se on käsittämätön yhtälö!
Viime vuosina on kyllä alkanut viritä paluu juurilleen tai vain jonnekin maalaiskylään.
Jostain syystä he kehuvat onnellisuuttaan vaikka ei ole katuvalojakaan..?!
mehtäukko 6.5.2018, 12:29200-300 vuotta.Jassoo. Kun tuollaisella tietokannalla puolustetaan nyt vaikka jk:n erinomaisuutta, asiat ja niiden paino-arvo on hyvin helppoa vakavasti noteerata.
mehtäukko 5.5.2018, 20:54Timpan ajatus on looginen. Onhan kaikilla valta ja voimaa tehdä kuin lystää.
Aivan kuten kuin tuolla toisessa osastossa, joku voi nähdä puuhakkeen käytön tien kantavana rakenteena hyvänkin ratkaisun. Se on monille muille se ja sama vaikka kippaisi kaurahiutaleita… ja olkoon onnessaan.
mehtäukko 5.5.2018, 19:07En tiedä tuosta Harverista,olisiko ”talvelle ottamista”?
Pitää olla raivatut pohjametsät että näkee sahauksen ja hypätä siitä sivummalle jos…Paimentajan täytyy olla maastokelpoinen ja tarvittaessa ketteräkinttuinen.
Entäpä ylhäältä lentävä katkennut kuiva latva tai paksu oksa? Ketjuluodin kerkeää väistää ukko kuin ukko kun Magardia ei ole välissä?!
Mutta kyllä työnäytöksissä kun mä,ku,ko,ha – sekakuorman rumautti röykkiöksi, joka levisi kuusen kylkiä vasten, katsomossa oli hiljaista…
mehtäukko 5.5.2018, 17:00Juuri tuo lahoaminen tekee hakkeesta kalliin ”kantavan kerroksen”. Sama vähän kuin jotkut aikoinaan latojaan kattoivat hätätilassa muovikelmulla.
Murskeen ideahan soraan nähden on kantaa kennomaisena kerroksena jossa rosoiset kulmat ja pinnat tukeutuvat toisiinsa.
Kuinka pehmeä puuhake kestää moista?
mehtäukko 4.5.2018, 11:24Jovain: ”Pystykauppa on läpeensä salassa pidettävää, salassa perittävää ja salassa rahastettavaa.”
Tuo ei pidä edelleenkään paikkaansa! Jos haluaa muumioitua poteroonsa ja ampuilla kaikkea mikä on kehityksen kuluessa saatu liikkumaan, voihan sitä otatella.
On nimenomaan mo:n ”tietoinen” tai höynäytetty valinta tehdä ja teettää metsissään sekasortoisia toimenpiteitä.
mehtäukko 2.5.2018, 18:08Todella valitettavaa, mutta jospa kotimaiset viisastuisivat..?!
mehtäukko 2.5.2018, 16:18Nettonykyarvoja laskemalla saadaan sitoutuneen pääoman suhteellinen tuotto selville etukäteen, jos lähtöarvot ”osuu” oikeiksi. Menetelmässä on heikkouksia, joita voidaan helposti osoittaa. Mutta kutakuinkin suuntaa antavia tuloksia sillä saa laskettua. Laskelmissa saa tosin miltei minkä tahansa tapauksen näyttämään sopivaa lopputulosta, jos lähtöarvo-oletukset valitaan ” oman agendan” mukaisiksi.
Tuo on Puukilta hyvä toteama nyt ja jo aiemminkin käytyyn vatvatukseen.
Villakoiran ydin monessa yrittämisessä,- myös metsätalouden, on sen tietoisesta ohjailemisesta hoitotoimenpiteillä saadun kehityksen ja kasvun ihme. Laiminlyönneillä sitä ei tule…eikä lopulta laskeskemallakaan.