Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,571 - 1,580 (kaikkiaan 12,736)
  • mehtäukko

    Maaseutu-yhteiskunta on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut/muutettu kodittomaksi kaupunkikolhoosiksi. Lapsilla ja nuorilla ei ole ollut  vanhempien auktoriteettia, moraalikasvatusta, ei sääntöjä eikä vastuuta. Laitakulkijain seura tekee kaltaisikseen. Kierre yksilön hyväksyvyydestä kaltaistensa jengien ja rikollisten piireissä tuottaa myös huimasti yksinäisiä ongelmineen, joiden on vaikeaa arkoina sopeutua mihinkään.

    Kehityskulku ei ole ihme, vaan tulos hallitsemattomasta yhteiskuntapolitiikasta.

    mehtäukko

    Et sinä Jojo kehumillasi havupuilla vakuuta taaskaan sekametsäisen taimikon syntymistä, joka olisi edellytys jk:n ketjutukseen. ”Riitävät puustopääomat” tuotossa samassa  yhteydessä jk:n uudistamisen kanssa ja  vesakoitumisen kurissapitämisessä on samaa sekundäärivimmaasi.

    Ristiriitaista puuroa pukkaa edelleen Jojovainin tuutista.

    ”..Mikä metsänhoidollinen tilkkutäkki tila”- haukottelu kuvastaa vakavaa hihnan luistamista.

    mehtäukko

    Mehtäukko ei ota kummoisia kantoja edes 3,98m:n kepillä. Syy on se, että käytännön metsätalous on ollut iholla ja rukkasin käsiteltävissä. Vaikutus kohdistuu heti hien määrään…

    mehtäukko

    Kirkkovaltuustoissa tolskaavat määrävälein vaihtuvat ukot ja akat, jotka päättävät tai ovat päättämättä mitään. Sinne työntyvät vihertyypit viisasteluineen pilaavat kaikkialla tekemistä terveellä järjellä.

    mehtäukko

    AJ..:”jos ihminen tönäisee systeemin vauhtiin – vaikka ojittamalla tai muokkaamalla..”   Eihän Luken tutkimuksessa muokkaus pahenna, -päin vastoin saattaa parantaa hiilihöyryjen tilaa…

    mehtäukko

    ”…uudistetaan pienaukolla niin on varmasti yksinkertaisinta vain todeta…” lisäksi se, että mahdollisesti jotenkin syntyneen metsän tilkkutäkin metsänhoidollinen tila on onneton. Kuinka sellaisesta mosaiikista voi korjata puuta kannattavasti millään menetelmällä? Kiistattomasti on selvää, että riittävän suuret yhtäläiset toimenpide-alat ovat yksi tae kannattavaan metsätalouteen.

    mehtäukko

    Kieliopin korjaukseksi:  Ei line ongelma erottaa paljaaksi hakattua  eri-ikäisesttä.

    Kun kieli-oppi ja jk:n propaganda ovat tätä tasoa, lopputulos on varmaa.

    mehtäukko

    ”…Hoitomuotoja myös sovelletaan keskenään ja kuka sen lopulta sanoo mikä on mitäkin…”       Kun alkuperäisessä Ekin mallista tapahtuu kaksosten sooloilemana jatkuvaa lipsumista, menetelmän kehutut ”edut” ovatkin sulaneet pois. Yksipuolinen ammattitaidoton sepittely ja väite korpin muuttumisesta valkoiseksi on kalahtanut heidän omiin nilkkoihin.

    mehtäukko

    Otsalohkossa nopeus…”Jatkuva kasvatus ei ole vain hätäkeino huonosti uudistuneelle metsälle, vaan..tuho.

    mehtäukko

    N-koukun perustelut ovat lapsellista pinttyneisyyttä. Ei markkinalähtöistä hinnanmuodostusta ja sosialisti-aatteista pakkokeinomenettelyä voi verrata samoin lähtökohdin, olipa puna-aate kuinka huumaava.

    Kun Kihvelin kyvyt eivät edes riittäisi maajussiksi, leipä suussa ei pitäisi mölähdellä perättömiä.

Esillä 10 vastausta, 1,571 - 1,580 (kaikkiaan 12,736)