Käyttäjän mehtäukko kirjoittamat vastaukset
-
Jojohan on kehittynyt tiedon myötä, mikä on normi ihmiselle. Perkolaisen valinnainen taantumus jää omaksi ”viisaudeksi”. Siitä ei ole jaettavaa.
mehtäukko 25.9.2025, 09:43Tämä toinen puinen pää ei opi!
Missään menetelmässä kaikki puut eivät valmistu tukkilaaduksi geneettisen kasvun laiskuuden tai laadun takia. Valheellisinta on perkolaisen jk- väitös ”vain tukin korjuista”.
mehtäukko 25.9.2025, 07:54”..Luontaisesti metsä kyllä taimettuu, mutta ei väkisin. Siitä on huonoja kokemuksia ja jos luontaisen taimettumisen edellytyksiä ei ole olemassa, silloin on syytä viljellä..”
Kaksosilla on ollut tässä asiassa paha ristiriita. Edellä oleva Jojon toteamus on loogista siten, jos ei jäädä liian pitkäksi ajaksi odottamaan kuuta taivaalta heinittymisineen ja vesakoitumisineen. On vaadittava täystiheä elinkelpoinen tulos. Tähän olisi uudistamislain puututtava ”pakolla”. Toisaalta perkolainen on horissut 50-60 vuoden puuttomasta aukon jälkeisestä vale-ajasta, joka ei mitenkään pidä paikkaansa. Piilottelee kuitenkin omat syntinsä raihnautuvissa ja uudistumattomissa raiskioissa.
Tällaista soopaa ei kukaan hyväksy jk:n puolustelemiseksi.
mehtäukko 24.9.2025, 15:59Olen enimmillään maininnut ay- mafian saavutuksista, jota sinä älyätkin puolustella.
Markkinoiden vaikeudet olisi monen työntekijän kohdalla olleet joustavammat vuosikymmenien aikana, jos ilman lakkoiluja olisi kohtuuteen tyydytty.
Tätä ei voi koppalakin altakaan n- koukku tehdä tyhjäksi.
mehtäukko 24.9.2025, 15:21”..Syyllisten kaivamien…”
Etkö sinä onneton erota, mihin ay- poliittinen kiristyspolitiikka isolta osaltaan on johtanut? Onko n- koukun sukukunnasta montakin rukkasten kannattelijaa vielä asemissa, kun noin itkuntyrskeellä ei millään tunnusta tosi-asioita?
”..että UPM tarjosi työmiehilleen niin huonoa sopimusta, että sai heidät..” Ne saavutetut edut ja niitten päälle lankeava loputon ahneus saa tietysti kaiken näyttämään huonolta. Ja lakoilla loput!
mehtäukko 24.9.2025, 11:22”..olisi täytynyt hakea puutavarakaupasta kerran kuussa peräkärryllinen..” ja isäsikin vedit syyllisten riviin!
Eväät ei lopu kun syyllisiä tekopelillä kaivetaan. Laita vaan koppalakkia tiukemmalle.
mehtäukko 24.9.2025, 10:18”..Nyt ollaan sitten tässä, lakkokin oli keväällä parinkuukauden mittainen…”
N-koukku kantakoon koppalakki takaraivolla fanereita, kun luikurit luihottavat puskissa.
mehtäukko 24.9.2025, 10:15Ei ole vielä mitään, sillä keltaisten nauhojen kanssa on pelattu.
Mutta jos, niin ilman muuta M Riikkilän taannoin esittelemä puhallin. Joissain juu-tupeloissa esitelty tököttimen latvaan ruutalla sörköttely aiheuttaa vain kiroilun tulvan…
mehtäukko 24.9.2025, 09:48Olisiko tässä välissä mitään ollut tehtävissä paremmin? N-koukun isän, mehtäukon ja monen muun mo:n panostus koivuun, ei ole millään verrannollinen Aplin em. lakkoherkkyyteen.
N-koukulla täytyy kyllä olla jokin elinikäinen kalavelka ay-mafioosolle? Jonkin prenikan saanti takin liepeeseen ja koppalakki marssille ei selitä kaikkea.
mehtäukko 24.9.2025, 08:46Hoh hoijjaa. Oliko ensin muna vai kana?
Tottahan teollisuus on rakennettu aikanaan hyödyntämään raaka-aineita. Niin myös puunjalostuksessa.
Jos historian peiliin vilkaisu ei voi tunnustaa oman pesän paskantelua, mitä sitten ei?