Käyttäjän mettämiäs kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 852)
  • mettämiäs

    ”Kyllä tulkinnassani on hyvin todennäköisesti perää. Lukaiskaa vaikka alla olevan linkin juttu ja siitä erityisesti poroja koskeva osuus. Jutun ovat kirjoittaneet yksi professori ja kaksi tohtoria, ehkä heillä on parempaa tietoa.

    Lounaassa on valkohäntiä yhtä paljon ja yhtä tiheässä, kuin Lapissa poroja. Kun valkohännät keräävät hirvikärpäset, jotka sen jälkeen pudottavat siipensä, eivät ne enää siirry hirviin lisääntymään. Tilanne on hyvinkin vertailukelpoinen poronhoitoalueen rajan tilanteeseen.”

    No enhän minä kansakoulupohjalta yrittävänä pienmetsänomistajana mitään hirvikärpäsistä ymmärrä sen paremmin kuin riistanhoidosta ja metsästyksestäkään. Siitä huolimatta vähän ihmetyttää, jos monia vuosia erittäin vahvana ollut Länsi-Suomen peurakanta on juuri tänä vuonna kyennyt imuroimaan hirvikärpäset oman alueensa lisäksi myös Kymijoen itäpuolelta, jossa peurakanta on edelleen monin paikoin aika olematon. Mutta Planter osannee tämän varmaankin selittää sillä näkemyksellä, jolla hirvikärpästilannetta on sillä peura-alueella seurannut.

    mettämiäs

    ”Oma tulkintani on, että se johtuu valkohäntäpeurojen lisääntymisestä. Peuroja on täällä kymmenkertainen määrä hirviin nähden. Peurat imuroivat tehokkaasti hirvikärpäset turkkiinsa ja hirville jää yhä vähemmän. Hirvikärpänen ei näyttäisi juurikaan lisääntyvän peuroissa. Talvisissa valkohäntäpeurojen makauksissa ei ole näkynyt hirvikärpäsen koteloita kuin satunnaisesti. Jos hirvikärpänen lisääntyisi valkohäntäpeuroissa, niin kärpäsethän olisivat lisääntyneet ihan tolkuttomasti täällä valkohänpeurojen tihentymäalueilla. Niin ei kuitenkaan ole. Valkohäntäpeura on tehokas ansa hirvikärpäsille, kerää ne itseensä, mutta eivät lisäänny niissä. Hirven makauksessa koteloita voi olla kymmenittäin.”

    Planterille tiedoksi, että tulkintasi ei missään tapauksessa pidä kutiaan; olet yhdistänyt kaksi eri ”tapahtumaa”, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään, sillä tämä ”hirvikärpäskehitys” on tapahtunut myös lähes tulkoon peuravapailla alueilla (esim. ”omalla alueellani” ja kommenttien mukaan myös muilla vastaavilla hyvin laajoilla alueilla). Mitä ilmeisimmin hirvikannassa ei ole tapahtunut mitään todella merkittävää muutosta, joten jäljelle jää siinä tapauksessa enää poikkeukselliset sääolosuhteet. Hirvikärpäsiä ei ilmeisesti ole kovinkaan ”syvällisesti” tutkittu, joten joutunemme odottamaan sitä ”oikeaa vastausta” vielä pitkään.

     

     

     

    mettämiäs

    Tässä puolitieteellisen tutkimuksen tulos tämän syksyn hirvikärpästen määrästä ”omalla alueellani”: hirvikärpäsiä on tänä syksynä ylivoimaisesti vähiten koko 2000-luvun aikana, jopa jonkin verran pitemmältäkin jaksolta ”mitattuna”. Verrattuna viime vuoden kantaan tämän vuoden määrä on n. 10%, max 20% viime vuoden kannasta. Tällaisen hirvikärpäsmäärän kanssa ihan kohtuullisesti pärjäilisi. Nyt on tapahtunut jotakin ”suurta”, mutta en osaa arvioida, mistä on kysymys. Ainakin talvilaskennassa tietojeni mukaan hirvien määrä oli suunnilleen ennallaan eli jos se pitää kutiaan, hirvien määrä ei tällä kertaa selittäisi tätä suurta muutosta.

    mettämiäs

    ”Postin johtoa puolustava mettämiäs osaa varmaan kertoa, miksi Posti Group -konserni on tuhlannut rahojaan ydinliiketoimintaan kuulumattomiin tytäryhtiöihin (Itella Venäjä, Opus Capita).”

    En mielestäni puolustellut Postin johtoa enkä osaa kertoa, minkä takia Posti mahdollisesti on epäonnistunut joissakin bisneksissään. En kyllä osaa kertoa syytä siihenkään, miksi Nokia, Suomen ns. metsäjätit yms. firmat ovat joissakin bisneksissään epäonnistuneet, mutta en ole ollutkaan erottamassa näidenkään firmojen johtoa enkä hallituksia. Täytyy vain toivoa, että Uusmetsäläinen saa populismillaan tyydytyksen tarpeilleen, joita en myöskään ymmärrä…

    mettämiäs

    ”Onneksi on nyt vihdoin puututtu omistajan taholta Postin toimintaan. Paaterona olisin vaihtanut myös Postin hallituksen. Sen verran typerää ja sivuraiteella Postin hallituksen ja toimivan johdon toiminta on ollut.”

    Voi herran jestas sentään…

    Kuunteliko kirjoittaja Paateron myöhempää jutustelua; oli tosiaan ääni kellossa muuttunut, kun edes vähän viitsi asioihin perehtyä. 96% Postin toiminnasta on kisaa avoimilla markkinoilla eli monopoliaikaisella organisaatiolla ja palkkarakenteella ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla tehokkaampia yrityksiä vastaan. Populismilla iskettiin taas kansan mielipiteisiin ja näyttää onnistuneen erinomaisesti tälläkin palstalla…

    mettämiäs

    ”Lomauttaa myös Inkeroisten paperitehtaan työntekijät,”

    Lomauttaa muuten Anjalan paperitehtaan työntekijät…

    mettämiäs

    ”Sippi-ukon perintö on niin surkea, että sen perkaaminen ja korjaaminen uudeksi työllistää nykyhallitusta vielä vuosia.”

    Voi olla, että hoituu nykyhallitukselta nopeamminkin. Sipilän hallituksen aikana 140 000 työtöntä joutui töihin; kyllä Jätkä voit olla ihan rauhassa sen suhteen, että Antti hoitaa heidän ”takaisin” lupaamaasi nopeammin…

    mettämiäs

     

    ”Kuka on ottanut koppina 200 litran tynnyri ilmasta? arton jutuista kuultaa selkeästi vanha totuus: Kun Savolainen puhuu, siirtyy vastuu kuulijalle.

    Ostaisko kukaan artolta edes moottorisahaa, puhumattakaan käytetystä autosta. EI TAKUULLA!”

    Siis oikeesti, eikö nyt mene jutut jo liian lapsellisiksi jopa Metsälehden keskustelupalstan asteikolla mitattuna?

    </div>

    mettämiäs

    ”Ei, vaan kymmenen vuotta siitä, kun olet saanut rahat tilillesi, voit tehdä uuden rahoitushakemuksen.”

    Näyttää olevan vanhentunutta tietoa edelleen ”liikkeellä”, mutta ei ole ihan ensimmäinen kerta tällä palstalla. Tässä suora kopio Metsäkeskuksen sivuilta:
    ”Muita Kemera-tuen myöntämistä rajoittavia tekijöitä:

    • toteuttamissuunnitelman ja toteutusilmoituksen laatijalla tulee olla riittävä asiantuntemus ja siitä on esittää selvitys
    • luonnonsuojelulain 9, 24, 29–35, 47–49, 55 ja 56 §:stä sekä 10 luvusta johtuvat rajoitteet
    • samalle kohteelle on aiemmin myönnetty Kemera- tai metsänparannusrahoitus
      • taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon tapauksessa on oltava kulunut 10 vuotta samalla kohteella rahoitetusta, kumotun Kemera-lain mukaisesta metsänuudistamisesta
      • taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon kohdalla on oltava kulunut 10 vuotta samalla kohteella rahoitetusta, kumotun Kemera-lain mukaisesta nuoren metsän hoitotyöstä
      • taimikon varhaishoidon jälkeen tulee olla kulunut 7 vuotta ennen kuin alueella voidaan rahoittaa nuoren metsän hoitotyötä”

    Että silleen…

    mettämiäs

    ”taimikon varhaishoidon jälkeen tulee olla kulunut 7 vuotta ennen kuin alueella voidaan rahoittaa nuoren metsän hoitotyötä”

    Tuossa suora lainaus metsäkeskuksen sivuilta eli ”min väli” on nykyisin 7 vuotta

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 852)