Käyttäjän Miikkam kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 120)
  • Miikkam

    Huvitti myös vertailu Suomen ja Sveitsin välillä. Sveitsissä puuta keskimäärin 2xenemmän hehtaarilla kun Suomessa. En tunne Sveitsin olosuhteita, mutta lienee maantieteellisellä sijainnilla hieman merkitystä. Kirjassa se tosin oli jk:n ansiota.

    Miikkam

    90-luvun alkuvuosina kerättiin puolukkaa isoilta aukoilta. Sittemmin ei semmoisia aukkoja ole Pohjois-Karjalassa näkynyt.

    Miikkam

    Itsellä vielä kirja vähän kesken, harvassa nuo hetket kun kerkiää lukemaan. Semmoinen on kyllä tuntuma jäänyt että koko metsäala tuomitaan, mutta esimerkkinä käytetään jotain Osaran avohakkuita, joita ei enää onneksi tarvita, eikä nähdä.

    Miikkam

    Poistuman suhteen ehdot kyllä täyttyvät lähes aina 3000kpl/ha. Jos on tekemisen puute ja kemeroilla haluaa lyödä rahoiksi niin tekee nyt reikäperkauksen ja sitten kun 10 vuotta täynnä varhaisperkauksen. Saapi ainakin teboililla kehua miten paljo on metsätöitä tehnyt.

    Miikkam

    Hyvä! Lenkopetäjällä oikea asenne.

     

    Miikkam

    Jessen puheissa on totuuden siementä. Valitettavasti.

    Miikkam

    Jos kyseessä 400m tie, ei voi sanoa että tien teko kannattaa aina. Mutta jos sillä saa talvikorjuukelpoisesta metsästä kesäkorjuukelpoisen niin alkaa jo kannattaa.

    Miikkam

    Lähikuljetuksen hintaan tien vaikutus on luokkaa 0,25€/100m/m3. Puun hintaan kesä/talvileimikko vaikuttaa paljolti sen hetkinen markkinatilanne. Mutta ainakin kesäleimikko menee varmasti kaupaksi ja korjataan nopeasti verrattuna talviseen. Toki savossa vielä talveakin riittää ja noin suuri puumäärä varmasti kelpaa talvellakin. Tulevaisuutta ajatellen kun talvet vain lyhenee on tie hyvä investointi. Betonin käytöstä ei tietoa, mutta kun ei kysele niin saahan sitä.

    Miikkam

    Pukki toi kyseisen kirjan. Saa nähdä pystyykö lukemaan loppuun, nyt 10 sivua takana ja jo ahdistaa. Se on totta että ei vanhoja metsiä liikaakaan ole, mutta syyttävä sormi tuntuu osoittavan jokaiseen joka metsiä talousmielessä käyttää. Metsätiloja on jatkuvasti myynnissä joten eikun ostamaan ja suojelemaan. Jos esim. Jokainen eteläsuomen cityvihreä ostaisi edes 10ha niin syntyisi jo mukavasti suojelualueita.

    Miikkam

    Hyvää Joulua!

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 120)