Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset
-
Maanomistajat yhteistyöhön samalla tavalla, kuin itäsuomalaiset susien kanssa. Salakaatajia ei polteta, eikä niistä olla edes kuultu.
MJO 20.10.2015, 10:10Jos metsästys aiheuttaa hirvikolaritkin ajattamalla ”viisaat hirvet” autojen alle. Miksi hirvikolareita sattuu läpi vuoden? Lisäksi syksyllä on kiima-aika, joka pistää uroksiin kummasti liikettä.
Ruotsiin viitaten sen verran. Jos ruotsi katkaistaan helsingin korkeudelta, niin eteläpäähän maata jää suurinosa ihmisistä ja liikenteestä. Harvaan asuttuun pohjoispäähän jää kuitenkin suurempi osa hirvistä.
Lisäksi etelä ruotsin päätiet ovat lähes aidoitettuja.
MJO 19.10.2015, 07:33Kannattaa muistin virkistämiseksi käydä vilkaisemassa lukijoiden kuvista sivulta 66 24.06. 2014 lähettämiäni kuvia onnistuneesta männyn uudistusalasta hirvien tavehtimisalueen (eks) tuntumasta .
Kuvissa on kymmenien hehtaarien alue täysin vahingoittumatonta taimikkoa ja lähistöllä ainakin sama mokoma lisää . Mäntyä on kylvetty ja istutettu ihan ujostelematta : )_________________________________________
Tuo ei ole mitään talvehtimisaluetta tai alueella on hirvituhojakin. Täysin absurdia väittää, ettei hirvet söisi mäntyä.
Hoitamaton taimikko varmaan on suuremmassa vaarassa, kun hoidetut. Hirvi ei varmasti aloita syömälakkoa eikä edes paastoa, vaikka taimikot hoidettaisiin. Se söisi edelleen mäntyä.
Hirvikanta on kasvamassa kokoajan ja asiaan täytyisi puuttua.
MJO 16.10.2015, 13:53Hirikanta on täälläkin kasvanut parin viime vuoden aikana. Usean vuoden jälkeen viime talvena oli taimikkotuhoja ja jälkiä on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.
Paikallinen metsästysseura sai kaikki kaatoluvat kahden viikonlopun aikana. Joten paikallinen kanta tulee olemaan korkeampi, kuin viime talvena.
MJO 15.10.2015, 21:53Jos Jesse syyriassa on asevelvollisuus edessä. Maa on kuitenkin sisällissodassa, etkä sinäkään haluaisi tarttua vihollisen aseisiin ja alkaa tappamaan esim. sukulaisia ja naapureita.
Eikä suomeen edes tule syyrialaisia. Syyrian suhteellisesta rauhallisuudestakin voi olla kahtamieltä. Siellä on kuitenkin kuollut enemmän ihmisiä, kuin suomalaisia talvi- ja jatkosodassa yhteensä.
MJO 15.10.2015, 19:47Lauri:
Puun kesäkorjuun kustannukset ovat talvikorjuun kustannuksia korkeammat. Matematiikan mukaan kesäkorjattavan puun kantohinta jää talvikorjattavan puun kantohintaa pienemmäksi. Hintojen suhteet ovat kuitenkin päinvastaiset, kesäkorjattavasta puusta maksetaan korkeaa, talvikorjattavasta matalaa kantohintaa.*********************************************************************
Kait Laurikin ymmärtää kysynnän ja tarjonnan lain? Talvileimikoita tarjotaan enemmän kun ehditään korjata ja kesä ja varsinkin kelirikko leimikoista on pula. Varmaan tämäkin aiheuttaa hintaeroa?Jos hinnoittelu olisi toisinpäin. Varmaan Laurikin myisi kesäleimikonsa talvileimikoina? Minä en ainakaan näe siihen mitään estettä, mutta talvileimikon muuttaminen kesäleimikoksi vaatiikin muitakin toimenpiteitä.
MJO 15.10.2015, 13:12Ristolle
Ei nämä myyntitavat, joita käytetään niissä 3ssa maassa ole suomessakaan kielletty. Vai onko?
Jos suomessa on pienet tilakoot (30ha), niin ne ovat pieniä. Vai pitäisikö nekin lailla kieltää?
Tämä on ihme maa. Jos jonkun mielestä paras toimintatapa ei ole maassa suosituin, niin muita toimintatapoja pitäisi hänen mukaan rajoittaa tai jopa lailla kieltää. Täten hänen mieleisestä toimintatavasta tulisi myös yleisesti suosituin ja hyväksytyin.
Ei tässä maassa ole jo tarpeeksi rajoituksia ja kieltoja? Minusta niitä on liikaa.
MJO 13.10.2015, 12:33Älä Gla kyseenalaista jeesiä. Ainoa mies maailmassa, joka pystyy kuitupinon perustella määrittemään vuotuisen kasvun, päätehakkuu ajankohdan ja jopa laatimaan kuvan perusteella täydellisen metsäsuunnitelman.
Et kai todellakaan usko sveitsiläisten yms. testejä, jos jees mutuna pystyy ne ampumaan alas huuhaana? 😀
MJO 11.10.2015, 21:31Laurille.
Korruptiossa lahjotaan esim. yksityistä henkilöä, jolloin lahjottava antaa lahjojalle säännösten vastaista etua.
Minulle ei avautunut tämä korruptioasia. Voiusitko valaista vaikka vastaamalla alle oleviin epäselvyyksiin?
Kuka on pystykaupassa lahjoja?
Kuka on pystykaupassa lahjottava?
Mikä on pystykaupassa lahjus?
Mikä on pystykaupassa säännösten vastainen etu?MJO 10.10.2015, 16:55Jos suomessa on jokin asia paremmin kuin muualla. Sekin pitäisi purkaa?
Jos pystykauppa on huonompi, niin halukkaat saa myydä hankintanakin.