Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 481 - 490 (kaikkiaan 3,547)
  • MJO

    Miksikähän niitä kiinankippanoita nyt aletetaan?

    Miksi television hinnat tuli alas? Ei nekään hävinneet tai ettei niitä kukaan ostanut.

    MJO

    Alankomaalaiset kun tulevat lappiin niin ihastelevat kuinka hiljaista on. Sanovat että koskaan aiemmin eivät ole niin rauhoittuneet ja rentoutuneet

    Heh.. siellä ei ole ensimmäistäkään hollantilaista.

    MJO

    Kauppalehti: Kiinalaisen keskikokoluokan perheauton MG4:n hinta on pudonnut 11 000 euroa. Standardeja myydään nyt 22 900 eurolla.

    Diisseli penat alkavat olemaan katoava luonnonvara, kuten Nokian kännykkä uskovaiset aikoinaan. Aika ajaa kovaa vauhtia ohi.

    MJO

    Mikä sen tanskan varallisuuden on luonut kun on pienempi maa kuin suomi. Heillä on marsk ainoa suuri huolintaliike joka tuo niille talouteen potkua.  Muuten he ovat samoja kuin me.

    Novo Nordisk taitaa olla Euroopan suurimpia yrityksiä. Ainakin suurempi kuin maersk. Tanskassa on eri planeetalta Suomeen verrattuna.

    MJO

    Kaikki vuokrasopimukset pitäisi purkaa ja niistä kertyvät vuokrasummat lisätä sähkön hintaan. Kertyneistä varoista maksettaisiin vuokraajille esim. 15 vuotta sama vuokra kuin nyt

    Ei kun ne purettaisiin pois ja siirrettäisiin Nostokoukun maille.

    MJO

    Maksaisin ilomielin sähköstä paljon enemmän, jos saisin tötteröt pois maisemasta ja luontoa pilaamasta. Joku arvo se on maisemallakin ja hiljaisilla luonto-alueilla.

    20k€ vuodessa, niin en kirjoita uutta vuokrasopimusta. Miltä kuulostaa?

    MJO

    Ensi vuonna kaikki taloudet romahtaa ja alkaa paukkua ympäri maailmaa. Silloin vain käteinen on kuningas.

    Voi se eurokin romahtaa ja inflaatio ampaista, vaikka 20%.

    MJO

    Ne tehtaat, jotka kärsivät raaka-aineen niukkuudesta, eivät saa kauppoja, ja lopulta on edessä näiden tehtaiden alasajo.

    Mitä helvettiä länkytät?? Tampereen boardin tehdas ei ole sellutehdas, eli se ei kärsi puupulasta. Sinne ei tuoda yhtään kalikkaa. Ainoastaan se kärsii asiakaspulasta. KARTONGISTA ON YLITARJONTAA. Ei se johdu mistään hakkuu rajoituksista, mitä eilenVÄITIT syyksi.

    MJO

    Kaukolämmön energialähteitä??

    Miksi sähköä käytetään kaukolämpöön kun saadaan paljon aurinkoenergiaa? Enemminkin jäähdytykseen se menisi auringonpaisteella

    MJO

    Kihvelin unelma lintukodossa onkin parempi ajatella ja pitää mielessä ’seuraa johtajaa tai itket ja seuraat’.

Esillä 10 vastausta, 481 - 490 (kaikkiaan 3,547)