Käyttäjän Musta miäs kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 93)
  • Musta miäs

    Netistä löytyi tieto että Euroopassa tehoikkaimmin hakataan metsiä Ruotsissa eli noin vuotuisen kasvun verran. Eikö mukamas ole muuta kauppatapaa kuin tienvarsikauppa tai mikä nyt oikea termi onkin. Ihmetyttää onko tosiaan noin ettei ole pystykauppaa?

    Musta miäs

    Erilaiset säätiöt ja niin kuin mainittiinkin pankkien rahastot ostavat isojakin tilakokonaisuuksia. Upm möi tiloja viime vuosina mutta nyt on myynti hyvin vähäistä jos ollenkaan. Tornator osti pari vuotta sitten n 25 000 ha metsiä Upm:ltä ja viime vuonna Vapolta yli 5000 ha ja paljon myös yksityisiltä varsinkin liiketoiminta-alueeltaan Itä-ja Kaakkois- sekä Etelä-Suomesta. Vapolla tälläkin hetkellä useita tiloja myytävänä.                             Yritin selvittää pari vuotta sitten ostamani tilan kahta rajanaapuria jotka molemmat perikuntia. Toisessa oli osakkaana 4 kuolinpesää ja tästä johtuen osakkaita yli 20. Kuolinpesän nimen sain selville mutta en ketään yhteishenkilöä. Ei myöskään seuraavat tahot saaneet selville kun kysyin eli Mhy, metsäfirma, Tornator ja sokerina pohjalla tienhoitokunta. Siellä niitä monenkokoisia perikuntien omistamia metsiä uinuu jopa kymmenien vuosien talviunilla voi olla joku edes tiedä olevansa osakas kun on jo monessa polvessa omistajaa ja kuolinpesää.         Ei selvinnyt vaikka olisi halunnut ostaa vokaalin tai pyörittää eikä kysymällä yleisöltä tai kilauttamalla kaverille fifty-fiftystä puhumattamaan. Uskoin että kun kysyn tiekunnan pj:lta niin tieto löytyy mutta eivät olleet kyseiset tilat yksiköinnissä mukana lainkaan. Maanmittauslaitos kyllä mutta se yhteishenkilön saaminen ei onnistu. Ei auta kuin hyräillä Markku Aron kappaletta Etsin kunnes löydän sun, en lopettaa voi kuitenkaan.

    Musta miäs

    Kiitos AJ…ei tässä nuoria enää olla mutta kun tuosta ajasta on jo niin kauan aikaa mennyt. Sen muistan että äidin puolen sukulaismies istui TPY:n puolella kun joskus näytti uutisissa näistä neuvotteluista. Oli Ylimetsänhoitaja ja antoi mulle joskus Tapion taskukirjan jossa oli hänen kirjoittama juttu sekä muutakin metsäalan kirjallisuutta.

    Musta miäs

    Muistaako kukaan miten määräyty puun hinnat -70-80-luvuilla kun muistaakseni MTK vai MTK:n metsävaltuuskunta ja Teollisuuden puuyhdistys sopivat puun hinnasta. Oliko silloin alue-tai leimikkokohtaisia hintaeroja. Varmaan löytäisin tiedon metsäkoulun ajoilta kirjoistani ja vihkoistani mutta ne ovat jossain kotipaikan ullakolla. Metsätalouden perusjaksolle menin vuonna 1983 elokuussa kun oli Helsingissä yleisurheilun mm-kisat ja vuotta myöhemmin metsurilinjan alettua Olympilaiset Los Angeles ja Martti Vainio sekä talonmies joka mukamas antoi dopingin. Mukava olisi jos joku muistaisi ja tietäisi sen puun hinta -asian siihen aikaan.

    Musta miäs

    Kun oli 100m3 pino niin siitä sai olla noin 10m3 haapaa ja kaikki meni koivukuidun hinnalla. Toissa talvena tein tuttavalle hankintaa ja hänellä lähti paljon haapaa joten omaan pinoon ne ajettiin koivut ym omiin. Haapaa lähti 50m3 ja isäntä sanoi että sen hinta oli silloin 27e/ m3.                                                                                                 Sitten kysymys….Miksi haapakuidulla on pystykaupassa niin huono hinta hakkuutavasta riippumatta? Viime kesänä toinen tuttu möi pystykaupalla asfalttitien kahtapuolen ensiharvennuksia lähes 20ha ja puuta lähti vähän yli 1000m3 josta haapaa 200m3. Hakkasivat niin että Juhannuksena oli valmis. Omistaja näytti kauppakirjan…koivukuitu 13,50e ja haapa vain 4,50 e. Ostaja koivua paljon käyttävä yhtiö ja ainoa firma joka teki tarjouksen leimikosta. Mhy:n kilpailuttama leimikko.

    Musta miäs

    Tukkipölkkyjä ei tarvii eritellä vaan samaan pinoon jos ei ole muuta sovittu esim sorvitukit. Jos tukkimäärä jää alle 5m3 niin jotkut yhtiöt maksaa vain kuitupuun hinnan. Eri puutavaralajit omiin pinoihinsa ja kysy voiko haapakuidut laittaa koivun kanssa samaan pinoon jos niitä ei kovin isoa määrää. Jos meinaat keväällä ja kesän kynnyksellä vielä tehdä hankintaa niin onko kantava maapohja vai pystyykö metsäajon tekemään vain talvella. Samoin millaisen tien varteen puut varastoidaan. Taitaa olla kesä-heinäkuussa kun pitää havukuidut ajaa pois varastopaikalta. Koivu ja haapa ei kiirettä.

    Musta miäs

    Kertokaa ja korjatkaa jos tahtomattani levitän väärää tietoa tai puhun muunneltua totuutta kuten poliitikot (eivät valehtele)  Metsähallituksen metsureiden määrään nähden Metsäliitto 26   Tornator 60 ja StoraEnso 0 nolla metsuria työsuhteessa. Jos tietoa niin laittakaa Mhy ja Upm Silvesta määrästä. Olikohan muita isompia toimijoita?

    Musta miäs

    Paljonkohan pitäisi olla nyt kuitupuun hinta jos olisi ostovoimaltaan mitä 80-luvulla oli sen hinta. Eipä tuo tukkikaan markka-ajoista paljon ole noussut paitsi markkinoiden ylikuumennettua 2007 ja nyt 2018 kohtalaisen tyydyttävälle tasolle. Markkinatalous ei kyllä toimi kuitupuun hinnan ja huippuhinnoissa olevan sellun hinnan välisessä yhtälössä kuten täällä on monta kertaa asiasta keskusteltu ja keskustelu jatkuu…

    Musta miäs

    Saman jutun löysin myös. Pystyhinnat kiinnostaisi kun suomalais-ruotsalainen yhtiökin on työnantajani suurin osakkeenomistaja.

    Musta miäs

    Ehditkö Jees tehdä itse hoitotyöt ja jopa hankintaa metsissäsi? Itsekin kasvattaisin tilakokoani mutta hinnat ovat nousseet niin että vaikka tekisi vähän isomman tarjouksen mitä pyyntö niin soitto tai viesti tulee että ”tarjouksenne ei tällä kertaa johda jatkotoimenpiteisiin” Viimeksi ostin vuonna 2017 vajaan 20ha tilan vaikka tein pienemmän tarjouksen ja sain vielä kauppakirjaan maininnan että myyjät tekevät omalla kustannuksellaan puutavara-auto kelpoisen tien tilalle elokuuhun 2018 mennessä tai maksavat ostajalle sanktiona tietyn summan. Tie on valmis ja tilaan kuuluu myös 260m pienehkön järven rantaa jolle ei oltu laskettu arvoa, pelkästään tilan metsätaloudellinen arvo. Kun tein sen tarjouksen niin laitoin kohtaan lisätietoa tilan arvoa laskevina tekijöinä että ”Tilalle joutuu tekemään tien ja taimikot ovat hoitamatta”  Liekö tilan tiettömyys vai mikä ”säikäyttänyt” muut ostajakandidaatit mutta yllätyin kun tarjoukseni hyväksyttyyn. Ehkä vaikutti myös että myyjillä oli kiire saada tila myytyä ja pelimerkit tilille.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 93)