Käyttäjän Musta miäs kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 93)
  • Musta miäs

    Lähes joka talvi hankintahakkuuta tekevänä tulin jo metsänomistajan alkutaipaleella siihen päätelmään että isoimmat kalustot jotka tarvitsen jaksan kantaa käsissäni sinne metsään palstalle. Yli 20 vuotta tuntemani metsäkoneyrittäjä ajaa puut tien varteen ja itse olen hytissä mukana kun sinne harvoin pääsee ja mukavahan siellä lämpimässä olla ja jutella. Kuitin kanssa tehdään ja samalla polttorangat myös ajetaan. Ehkä en ole mielestänne kovin talousihminen kun en laske omalle työlle hintaa mitä milloinkin teenkin metsissäni. Johtuu varmaan siitä että päötyöni ohella omat hommat ovat harrastus ja jollain tapaa jopa elämäntapa. Mukava on tehdä hommia kiireettömästi ja katsella oman työn jälkeä.

    Musta miäs

    Lähellä asuva ja samassa yhtiössä kuin minä oleva maankäyttömies suunnitteli noin 500m tien yhdelle tilalleni eikä siinä mennyt tuntiakaan kun kulki edelläni ja minä laitoin nauhat. Kaivinkoneyrittäjä asuu sen tilan naapurissa ja tekee tien rungon kunhan tielinjan paikka hakattu. 10 vuotta sitten oli yhden tilani naapurila tienteko käynnissä ja kävin jututtamassa yrittäjää. Seuraavana aamuna tuli tekemään 300m tietä jo olemassa olevan tien jatkoksi. Eräällä tutulla oli samoihin aikoihin Metsäkeskus suunnitellut tien Kemeroineen ja meni muutama vuosi ennenkuin alkoivat edes tietä tekemään. Sanoin että jätin koko Kemerat ja teetin tiet suoraan yrittäjällä. Kertoi että loppupelissä tuli kallis tie hänelle kun oli vaan kaksi muuta osakasta joilla molemmilla parin hehtaarin tilat.

    Musta miäs

    Eikös joskus ollut hankintatyön verovapaus 150m3. Milloin se muuttui 125m3 ja miksi. En ole ollut silloin vielä metsänomistaja. 1982 istutin poikasena ekat pari tuhatta avojuuri kuusentainta. Silloin oli se vakuustalletus joka oli otettu jonnekin ja josta otettiin taimien hinnat ja jos omistaja teki tai teetti esim minulla niin palautettiin loput rahat. Olinko ymmärtänyt asian silloin Koiviston aikaan 14-vuotiaana oikein?

    Musta miäs

    Samaa mieltä…muutenkin kaikenlainen puuhastelu ja touhuilu omissa metsissä sekä vaikka vain liikkua ja katsella puustoa ja puuston kehittymistä jota on itse hoitanut. 10 vuotta sitten tehtyjä tekoja voi arvostella miten on onnistunut vai onko joku mennyt vähän pieleen. Jos on omasta mielestäni mennyt niin otan heti samana iltana kyseisen toimenpiteen tekijän puhutteluun. No on paljasjaljaisella etelä-pohjanmaalaisella paljon hommaa hankinnallaan ja kiva kun vetreä renki siellä mukana ihmettelemässä että miksihän tuolta hytistä näkyy varpaat.

    Musta miäs

    Onpas tämä jo pitkä viestiketju…hyvä kun on keskustelua. Tuosta ”Puukin” kirjoituksesta tuli mieleen kun 70-luvulla käytiin usein mummiloissa Lehtimäellä nykyistä Alajärveä. Matkaa tuli täältä Savosta ja pikkupoikina veljen kanssa kun aika ei kulunut niin meni nahisteluksi. Ei ollut somejuttuja eikä kännyköitä…en muista oliko isän Finn Datsunissa edes radiota…ei kai. No äiti keksi että jokainen valitsee automerkin joka tulee vastaan niin hän merkaa vihkoon jokaisen kohdalle merkin ja määrän. Veljellä Saappi, isällä Datsun ja minulla Volkkari. Silloin tunsi vastaantulevat autot jo kaukaa ja matka meni mukavasti. Kun siskotkin oli mukana niin äitillä oli hommaa pitää kirjaa autoista. Ne oli mukavia aikoja huolettomassa ja turvallisessa lapsuudessa. Nyt en tunne niin hyvin vastaantulevia autoja kuin vasta kun näen merkin logon. Ennen oli myös paljon erivärisiä autoja ja muistatteko kun ehkä 1975 kun tuli eka kerran verotarra tuulilasin nurkkaan ja jäi pois kunnes 1993 tuli taas ne tarrat ja maksut. Piti olla väliaikainen mutta jäi pysyväksi ja oliko että valtio/verottaja vieläpä palauttaa sen myöhemmin. No varmasti palauttakin…paskat…jäi pysyväksi ja muuttui vuotuisaksi ajoneuvoveroksi. Viimeksi ostin uuden auton 2002 kesällä joten on vähän vanhempi kuin lokakuussa syntynyt nuorin lapseni. Tuossa se auto on pihassa ja kakkosauto 20-vuotias Ooppeli vieressä sekä tyttö lukiolainen kotona. Hyvinhän nuo on keskenään pärjänneet…nimittäin Ooppeli ja Nissani eli ex-Datsuni.

    Musta miäs

    Joutaa talvella tekemään omia hommia kun ei onnistu metsänhoitotyöt ja hakkuut siirty motoille lähes 10v sitten. Muutaman talven tein leimikon suunnittelua mutta nekin väheni niin että ei oo enää kuin 1kk vuodessa. Nytkin -26° ja hellassa tuli joten ei mikään kiire metsään joka on 4km päässä talostani. Muutenkin metsätilani ovat 5km säteellä kotoa. Yksi tila on eri kunnan puolella mutta sinnekin vain 15km. Kyllä talvet menee mukavasti omissa hommissa ja mikä tärkeintä ilman mitään kiirettä.

    Musta miäs

    Sama yhtiö jolle tulin töihin vuoden 1988 tammikuun alussa ja se oli silloin Enso-Gutzeit. Niin ja kuusikuituna hakkaan en hiomopuuna. Viime talvena tein hankinaa 230m3 ja yli 4 konekuormaa rankoja polttopuiksi. Vaikka oli iso erä niin hinta huononpi silloin kuin nyt. Mutta tärkein että tuli ja tulee tehtyä ensiharvennukset ajallaan ja sieltä isohkot tukkipuut välistä pois. 80-luvulla kun täällä tehtiin aukkoja niin omistaja halusi että hakkuussa säästyisi lähellä ropsikokoa olevat puut ja taimet lisäksi. Sitten avojuurikuusten istutus. Nyt tila minun ja ne silloin jätetyt tukkipuita ja nyt pois, muuten normaali harvennus.

    Musta miäs

    Juu mukavasti on keskustelu edennyt asiallisesti ja aiheeseen liittyen 😀 Niin tässä hankintakaupassani oli vaihtoehtoina teenkö kuusikuitupuuta vai hiomokuusikuitua. Hinta sama mutta kuk 6cm ja 2,7m-5,2m ja hiomo 7cm ja 4,5m. Lisäksi kuk:ssa sallitaan kovaa lahoa ja poikaoksia sekä mutkaisuutta. Maksimipaksuus kuk 60cm ja hiomo 35cm. Mäk ja kok 6cm ja pituus kuten kuk. Lisäksi kok sekaan voi tehdä myös haavat.

    Musta miäs

    Kyllä olis tosiaan suojan paikka mutta ei näy 10 vrk ennusteessa ainakaan Savon seudulle. Nyt tuli vielä 10cm lisää lunta ja haittaahan se jo liikkumistakin mutta puissa oleva vielä enemmän. Pienemmät kuiturungot ensin potkaisen puuhun ja menen sivummalle ja kunhan pölinä loppuu alan työstämään. Missäpäin tämä edellinen kirjoittaja tekee omaa hankintaansa?

    Musta miäs

    Arvioin puumäärät mäk 10m3  kuk 40m3  kok 20m3 ja kut 20m3. Siitä määrästä ostomies sanoi hinnan. Kaikissa edellisissä hankinnoissa puuta on lähtenyt enemmän…joskus paljonkin enemmän. Samalla teen polttopuurangat joita viime talvenakin tuli reilu 4 metsäkonekuormaa. Keväällä työnneltiin pilkekoneeseen ja pinottiin alkukesällä. Niin ja muutaman euron parempi oli kuutiohinta mitä kaupassa jonka tein syksyllä 2017 ja hakkasin viime 2018 talvella.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 93)