Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 8,573)
  • Nostokoukku

    Olen metsästänyt haaskalta vahtimalla kettuja ja supikoiria. On niissä ollut jokunen kapinankin. Ne tulevat yleensä haaskalle joskus jo valoisan aikaan, yleensä ensimmäisenä jo hämärissä. Joskus olen todennut, että se isotassuinen uroskettu kävikin vasta aamuyöllä, kun vahtijan sinni oli jo loppunut. Kanalinnuista nuoret hölmöt linnut päätyvät helpoimmin saaliiksi. Vanha homenokka metso ei lahjaksi tapata itseään. Tyhjästä ei ole syntyneet tarinat palttometsoista. Parhaassa iässä oleva hirvisonni ei oikein herkästi juroudu koiran haukkuun. Hirviporukasta se yleensä lähtee häiriötilanteessa omille teilleen. Olen muutaman sellaisen, 16-18 piikkisen, ampunut takapassista, paikasta mihin kaiken todennäköisyyden mukaan ei siitä vedosta olisi hirviä pitänyt tullaankaan.

    Nostokoukku

    Pippurisumute sisältää kapsaania. Se on luvanvarainen ”ase”. Hankkimislupia myönnetään vain vartijoille ja tietyille turvallisuushenkilöille.

    ”Karkkisumutteet”  jotka sisältävät esim. mentholia ovat vapaasti hankittavia ja lupavapaita.

    Suomessa lupavapaita sumutteita voi käyttää karhun kanssa, jos haluaa karhun kimppuunsa. Karhu on perso makealle. Mentholisumute saattaa tällainen olla.

    Nostokoukku

    Kokeilin kilpailutusta. Vaatimattomalla kulutuksellani toistaiseksi voimassa olevan saisi hintaan 6,54 s / kW,  perusmaksu 0,00. Ei huono näin datakeskusten varjossa.

    Nostokoukku

    En ole miettinyt noin teoreettiselta kannalta asiaa omalta kohdalta. Luultavasti, korostan luultavasti, ampuisin suden, jos uhka olisi ilmeinen. Riskeistä huolimatta. Luotan kuitenkin aika tavalla oikeuslaitoksen toimintaan. Yhteen hätävarjeluna ammutun karhun tapaukseen olen tutustunut. Karhu tuli koiran perässä isännän päälle. Haulikon panoksen välitulppa löytyi karhun kaulasta. Etäisyyttä karhuun oli niin vähän. Ei lähtenyt aseet takavarikkoon eikä sen kummempaa tutkintaa aloitettu. Monta kertaa päälle tulleesta karhusta luodinreikä on löytynyt perskankusta. Karhu on siis hyökännyt takaperin. Niissä tapauksissa tutkinta on syytä suorittaa.

    Nostokoukku

    Metsästys ”jalostaa” joitain lajeja, mm. kettua. Sairaat yksilöt päätyvät ensimmäisenä saaliiksi eivätkä näin pääse levittämään tautejaan. Tietyllä tavalla luonnonvalinta toimii näinkin. Myös poikkeusluvilla lopetetetut häiriösudet ovat olleet varsin usein jollain tavalla sairaita tai vajaakykyisiä. Niistä on löytynyt sitä kuuluisaa Vihtavuoren sertti  nahkan alta tai ovat olleet yksin jääneitä nuoria saalistustaidoiltaan vajavaisia susia. Ei aina, mutta usein. Onhan näitä vahingonaiheuttajana ollut myös vanhoja tekijöitä, jotka ovat tuoneet pentueensa harjoitusotteluun lammaslaumaan.

    Nostokoukku

    Vanhan ajan pakkauskartonki sisälsi vielä enemmän ilmaa tilavuusyksikköä kohti kuin pehmoin vessapaperi. Siinähän kahden paperin välissä oli hyvin ilmavaa aaltopahvia. En tiedä tehdäänkö enää. Luultavasti valmistus on ilmavuutensa takia lopetettu.

    Nostokoukku

    Aivan niin. Median metsäpolitiikka -palstalla enimmäkseen analysoidaan, tai ainakin yritetään,  metäalaan liittyviä uutisia. Tällöin keskustelijan esittämät omat asenteet, pelot ja näkemykset saavat korostetumman aseman ja merkityksen keskustelussa kuin uutisen sisältö antaisi aihetta. Lisäksi samanhenkisten joukossa tyhmyys usein tiivistyy potenssiin kaksi. Kaksi keskustelijaa saa aikaan nelinkertaisen, kolme keskustelijaa jo yhdeksänkertaisen raivon.

    Nostokoukku

    Paljon lähempääkin löytyy esimerkkejä, tältä palstalta. Täälläkin on väki saatu epäilemään oman maan tiedotusvälineitä. Tähän informaatiovaikuttamiseen on avattu jopa oma keskustelupalsta: Median metsäpolitiikka. On rummutettu Ylen ja Hs:n toimitusten olevan kokonaan vihervasemmistolaisten käsissä ja toimivan systemaattisesti metsänomistajia vastaan. Pienikin metsäteollisuutta käsittelevä arvosteleva uutinen, olipahan kuinka paljon aihetta tahansa, saa aikiseksi itkupotkuraivareiden ryöpyn. Valmennus on mennyt perille. Oman maan tiedonvälitystä epäillään vahvasti.

    Nostokoukku

    Näinhän on toimittu, ainakin joissakin tapauksissa. Keski-Pohjanmaalla poistettiin lampaantappaja ja seuraavana kesänä samalta paikalta hyvin todennäköisesti sen emältään opinsaanut pentu. Sumiaisissa ammuttiin lampolan nurkalla venkoillut susi. Viranomaispäätöksillä poistettiin 84 ongelmasutta vuoden aikana. Samana vuonna paljon oikean toiminnan esimerkkinä käytetyssä Ruotsissa lupia suden metsästykseen myönnettiin 36 kappaletta. Kokolailla saman kokoiseen susikantaan kuin meillä.

    Nostokoukku

    Salatappamisessa ei ole kuin yksi puoli. Ainakin viranomaisten on julkisesti vaikea suositella muuta kuin lisäämään erävalvontaa. Niin naurettavalta keinolta kuin se joistakin tuntuukin. Aika vaikea on suosittelet salatappamista.

    Edellisenä metsästysvuonna poistettiin 84 ongelmia aiheuttanutta sutta viranomaispäätöksillä. N. 400 suden kannasta. Ei järjestelmä aivan toimimaton näiden lukujen mukaan ole.

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 8,573)