Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,641 - 1,650 (kaikkiaan 8,604)
  • Nostokoukku

    Entäs jos kuusikko ei vaikuta mitenkään terveeltä ( kellertävää hassia ) ,laatu on mitä sattuu ( oksaista, ranganvaihtoja ), on iältään kasvavaa ( 38 vuotta) mutta ei vain kasva. Tuollaista, nyt 38 kasvukautta takana, olevaa kuusikkoa olen seurannut. Osa puista alkaa olla kohta ainespuun mitoissa, mutta ei puoletkaan. Seassa on mukaan väkisin tulleita luontaisesti syntyneitä mäntyjä, joista mittojensa puolesta saisi jo tyvitukin. Kannattaako odottaa muuta puuhastellen vielä 40 vuotta, että viljelykuusikko kasvaa yhden minimityvitukin mittoihin? Luultavasti noistakin minimitukeista puolet on jo siinä vaiheessa lahoja. Jos puusto olisi minun, aloittaisin alusta ja vaihtaisin puulajin. 40 vuoden kuluttua paikalla olisi jo muutama vuosi aikaisemmin ensiharvennettu hyvin kasvava männikkö, ei lahon vaivaama ”varoituskuusikko”.

    Nostokoukku

    A.J. Noilla ehdoilla, jotain uutta sanottavaa, jk-keskustelu olisi loppunut jo vuosia sitten. Aiheen on huomiota saadakseen rönsyiltävä kaikkiin mahdollisiin aiheisiin.

    Nostokoukku

    Sama käytäntö saatava kuin Saksan kivihiilen poltolle. Tekevät kerran vuodessa Ursulalle ilmoituksen paljonko hiilen poltto on lisääntynyt. Ja sillä sipuli.

    Nostokoukku

    Onko niin, että 9 hirveä / 1000 ha? Ja tuosta 1000 hehtaarista voi olla 500 ha viljeltyä peltoa? Pellot eivät ole hirvien suosiossa talvilaitumina, ei ainakaan täällä. Vai lasketaanko etelässä hirvimaihin kuuluvaksi vain metsäkuviot? Täällä 1000 hehtaarista hirvimaita on peltoa 0-20 ha. Useimmiten tuo 0 ha.

    Nostokoukku

    Joskus kannattaa hakata huono 02 ennenkuin kasvava 04. On mielenkiintoista nähdä mitä valtio alkaa tekemään surkeiden 02 kehitysluokkaa lähestyvien liian karulla kasvupaikalla kasvavien viljelykuusikoittensa kanssa. Hehtaari siellä, toinen täällä ei paljon hetkauta, mutta valtiolla näitä on suuria määriä ja isoja kuvioita. Eiköhän vuosi vuodelta kasvavat tulostavoitteet ratkaise näiden kohtalon.

    Nostokoukku

    En tunne UU2 aluetta. Mutta 9 hirveä on todella liikaa, neljässäkin on varmaan sietämistä. Etenkin jos on niin kuin arvelen, että tuo hirvimäärä asustelee meidän saloseutuja pienemmällä alalla. Eikös tuolla ole laajoja peltoaukeita ja asutuskeskuksia vähän tiheämmässä kuin pohjoisessa Keski-Suomessa? Mutta riistahallinto, Rhyt ja metsästysseurat, ovat myös voimakastahtoisten ( =rahakkaiden ) metsänomistajien hallinnassa. He määräävät paljonko metsästetään ja mikä on heidän mielestään sopiva hirvimäärä.

    Nostokoukku

    Oppisopimuskoulutus, vanha mestari/ kisälli linja, on tehokoulutusta. Titteleillä ei pitkälle pötkitä, kun ei tittelin saadakseen tarvitse osata mitään. Tietää täytyy tittelin saadakseen, mutta osata ei mitään.

    Nostokoukku

    En osaa nähtävästi liikkua metsissä, kun 90% havainnostani tulee tieltä. Kouluttaisiko joku minut oikeaan liikkumiseen tai antaisi edes vihjeitä? Minkälaista kuviota taimikossa tulisi kävellä? Tässä alkaa jo omatuntokin vähän jäytämään, kun tulee mietittyä onko työnantaja maksanut minulle korvausta aivan väärin mitatuista kontrolleista taimikoissa. Kuljen marjastamassa, sienestämässä ja metsästämässä metsissä. Tällä seudulla on mahdotonta edetä metsäautotieltä toiselle ettei kulje myös taimikon halki. En tiedä mikä vaisto ohjaa minut kulkemaan taimikon niissä osissa missä ei ole hirvituhoja.

    Nostokoukku

    Rukopiikki on oikeassa. Rakentaminen joutaa tauolle pariksikymmeneksi vuodeksi. Se on vain paha paikka pankeille. Mutta joutaa ollakkin, kyllä niillä velkavankeja on ollutkin. Jokaisessa maaseutukylässä ( mukamas kaupungissa) on joukoittain rakennuksia tyhjinä, kokonaisia rivitaloalueitakin. Näitä ei huoli kukaan.

    Nostokoukku

    En ole koskaan nähnyt täällä hirviaitaa yhdenkään taimikon ympärillä. Liikun pää-asiassa valtion ja firmojen alueilla, enkä tiedä täällä Tricoakaan ruiskutetun. Kuitenkin täällä on erinomaisia männyntaimikoita. Hirviäkin on metsästettäväksi asti. Jokin on pahasti vialla, jos metsänomistaja joutuu männintaimikkonsa aitaamaan vuodesta toiseen ne hirviltä varjellakseen. Tuo tuntuu jotenkin uskomattomalta näistä taimikoista katsottuna.

Esillä 10 vastausta, 1,641 - 1,650 (kaikkiaan 8,604)