Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Turhaa tai ei, mutta metsäfirmat ylistävät ja vannovat toimintansa olevan sertifioitua. Eihän näillä serteillä mitään vaikutusta ole mihinkään, pelkkiä paperitiikereitä. Senhän kaikki tietävät. Mutta ei kuvatun mukainen korjuujälki ole serttien mukaista. Ja joskus pitäisi elää kuten julistaa.
Nostokoukku 22.8.2025, 16:57Eikös sellainen yhteiskuntasopimus ole jo tehty useana vuonna. Alueelliset riistaneuvostot ja Riistakeskus ovat yhdessä määritelleet tarpeet ja sovittaneet hirvikannan niihin puitteisiin. Riistaneuvostoissa on sopijaosapuolina kaikki ryhmät. Ainakin Keski-Suomessa tuohon sopimuksen mukaiseen tavoitteeseen on päästy. Sille ei voi kukaan mitään, että tämän sopimuksen kohde, äänetön yhtiömies, ei läpi vuoden tätä sopimusta suostu kunnioittamaan. Se ei suostu asettumaan tasaisesti jokaiselle tuhannelle hehtaarille, kuten sopimuksissa on määrätty. Uppiniskaisesti se sopimuksista välittämättä pakkautuu joka talvi tietyille pienemmille alueille ja siellä tuhoja tulee. Jos maakunnassa on viisi hirveä, todennäköisesti kolme niistä talvehtii samassa taimikossa.
Nostokoukku 22.8.2025, 16:31Rukopiikki kysyi päivällä onko valtio nimeltä Suomi suomalaisia vai maailman suuryrityksiä varten ja kenen etu on tärkein. Kyllä Suomi on ollut jo pitkään maailmaa varten, ei niinkään suomalaisia. Kaikki tuottavat yritykset on myyty ja myydään ulkomaille. Ainakin ne, joissa valtio on osakkaana. Valtio maksaa ja taka yritysten ulkomaanseikkailuista aiheutuneita tappioita. Kaikkiin mahdollisiin suuryrityksiin palkataan ulkomaisia johtajia. Mikähän lienee tässä takana? Eelopista ja Nokiasta se alkoi. Kyllä, kyllä tiedän, että osakeyhtiöt tekevät omia ratkaisujaan. Kuten MJO totesi, Suomella on jäljellä enää vain tuulen huuhtoma persaus. Sitäkään tuulenhuuhtomaa ei kelpaa enää pyyhkimään kuin ulkomaiset yhtiöt, valtion suosiollisella avustuksella. Pakkohuutokauppa meininkiä.
Nostokoukku 22.8.2025, 16:10Purran/ Ek:n hallituksen määritelmän mukaisia vanhoja ja luonnontilaisen kaltaisia metsiä ei taida olla enää olemassakaan. Joten hakkuu lienee laillinen. Korjuujälki ei sensijaan ole ainakaan sertifioinnin mukainen. Vai mitä mieltä on Rane?
Nostokoukku 22.8.2025, 14:42Kannattaisi varmaan kysyä Ek:sta olisiko siellä tietoa tuon ajatushautomon vaiheista. Hiljaista on Ek:ssa ollut myös. Odottavat varmaan milloin työelämäuudistukset ryöpsähtävät näkymään taloudessa ja työttömyydessä. Toistaiseksi kehitys on ollut negatiivista.
Nostokoukku 22.8.2025, 14:29Puu tuodaan väkisin tienvarteen, kun jälki on kuvissa näkyvän kaltaista rypemistä. Ehkä sille on parempikin sana löydettävissä. Ei muuta kuin sinimusta ajatushautomo sorvaamaan uutta sanaa.
Nostokoukku 22.8.2025, 13:57Onko korjuujälki kesäkorjuukelpoisen kohteen mukaista? Onko jälki sertifioinnin tavoitteiden mukaista? Eikö korjuu olisi pitänyt keskeyttää, jos jälki on kuvissa näkyvää? Korjuu on tehty väärään vuodenaikaan, kiireellä ja puu on otettu väkisin tienvarteen. Miksiköhän?
Nostokoukku 22.8.2025, 12:52Eikö roskakanavat lähetä digilähetyksiä, kun näkyvät pätkimättä?
Nostokoukku 22.8.2025, 12:27UPM. Seuraamme jatkuvasti toimittajiemme suoriutumista ympäristö- ja sosiaalisen vastuun teemoissa keräämällä ja analysoimalla dataa toimitusketjustamme. Riskiarvioidemme perusteella tunnistamme toimittajat joiden suoriutumista haluamme tarkastella lähemmin.
Uutisoitu hakkuukohde on kiistanalainen, ei vielä selvä suojelukohde. Tosin Stora on ilmoittanut, että se ei osta puuta näiltä kohteilta. Ympäristönsuojelullisesti kohteet ovat kuitenkin arvokkaita. Jopa Valtio on tähän asti pidättäytynyt niiden hakkuilta. Onkohan ostajalta jäänyt toimitusketjun data keräämättä ja analysoimatta? Joutuukohan Valtio nyt toimittajana suoriutumisestaan ostajan taholta lähempään tarkasteluun? Joka tapauksessa valokuvien perusteella korjuujälki ei täytä sertifioinnissa sovittua. Siitä näkee, että korjuulla on ollut jostain syystää kiire ja korjuu on tehty väärään vuodenaikaan Mutta siitähän selviää kyllä lupaamalla kirjallisesti, että vastaavaa rypemistä ei tehdä kuin vasta seuraavalla kerralla.
Nostokoukku 22.8.2025, 12:09Olen kohdannut karhun äkkiä laskien luonnossa parikymmentä kertaa. Kertaakaan en ole kokenut tulleeni sen taholta uhatuksi. Ahman olen tavannut muutamia kertoja. Suden olen nähnyt vain kerran, silloinkin iltayöstä autosta. Varsin usein on metsästystilanteessa itsepuolustukseksi ammutulla karhulla ollut reikä takapuolessa. Se on siis hyökännyt ihmisen kimppuun takaperin.