Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,981 - 1,990 (kaikkiaan 8,636)
  • Nostokoukku

    Ja ilmasto kiittää matkailun lisääntymisestä.

    Nostokoukku

    Metsäthän ovat jo lähes täysin tuhoutuneet. Vähän yli 2% on enää jäljellä. Luontopaneli on aivan oikeassa. En ymmärrä mitä tämä hörhö Vuokko ajaa lausunnoillaan takaa. On varmaankin katkeroitunut, kun on jäänyt joissain valinnoissa huomiotta.

    Nostokoukku

    Työmies on kaiken pahan ruumiillistuma. Ei hänen pitäisi lakkoilla. Täytyisi ymmärtää, että työt kannattaisi tehdä ilmaiseksi. Vain siten metsäteollisuus pystyy maksamaan nykyisiä puunhintoja.

    Nostokoukku

    En ole niin väittänyt. Tuhkan tärkein vaikutus on kuitenkin happamoitumisen ehkäisy. Se vilkastuttaa maan mikrobitoimintaa ja se auttaa typen mineralisoitumista kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Lisäksi puun tuhkan ravinteet vaihtelevat paljon riippuen polttolämpötilasta, poltetusta puulajista ja puun kosteudesta. Olen kokeillut tuhkan käyttöä vanhoilla turvesoilla riistapelloilla. Ilman tuhkaa kylvetty apulanta ei auta kasvua mitenkään laitoitpahan kuinka paljon tahansa. Happamuus on turvemaiden heikoin kasvutekijä. Ja sen parantamiseksi tuhka on hyvä konsti.

    Nostokoukku

    Aika lukuisa porukka on kuitenkin MM-kisojen lähtöviivalla. Muut käyttävät kemiallista valmennusta, suomalaiset ei. Ja tulokset puhuvat.

    Nostokoukku

    Lahden surkeankuuluisiin hiihtokisoihin asti Suomesta tuli huippuhiihtäjiä solkenaan. Sen jälkeen aloittivat ”puhtaan siirtymän”. Jättivät kemiallisen valmennuksen vähemmälle ja muut hiihtivät ohi.

    Nostokoukku

    Maataloutta ei noiden vesistöjen varsilla ole kilometrimääriin ja laskevat aivan eri suuntaan. Kurki ja Kehveli ovat osoittaneet lukuisilla näytteillä ja lukusarjoilla, että metsäojitukset päinvastoin puhdistavat ja kirkastuvat vesistöjä. Arvoitus on edelleenkin ratkaisematta.

    Nostokoukku

    Minun aikaan jokaisella itseään kunnioittavalla koulupojalla täytyi olla omatekoinen tussari repuntaskussa. Tulitikunrikillä ladattiin ja riihenseinästä kaivetusta vanhasta luodista muotoiltu kuula piippuun. Ja sitten ropsautettiin koulun ulkorakennuksen takana peltipurkkiin reikä. Ei varmaan nykyajan tulitikuista saisi paukkua aikaiseksi, ovat niin seiftiä. Viime vuonna vanhempainvartissa opettaja paheksui pojanpojan puheita. Puhuu kuulemma niin usein koulussa metsästysreissuistaan. Perheen tekemistä ulkomaanreissuista olisi varmaan saanut puhua, mutta ei hänen isänsä ja papan kanssa tehdyistä metsästysreissuista.

    Nostokoukku

    Minua ei kiinnosta niinkään typet eikä fosforit, vaan mitä on ja mistä tulee se musta lieju joka tukkii ne  järvenlahdet mihinkä laskuviemärit on aikoinaan johdettu. Kurki on osoittanut, että se ei tule ojitusalueilta. Mitä on maailmassa tapahtunut, että tuon mönjän ilmestyminen ajoittuu yksiin ojituksen kanssa. Satoja vuosia vesistö on kuitenkin pysynyt muuttumattomana ja sitten on muuttunut 10-20 vuodessa aivan erilaiseksi. Nuoruusvuosina oltiin joka viikonloppu pilkillä niin kauan kuin jäille pääsi. Kuka, millä vehkeellä ja miksi juuri siihen, on ajanut laskukanava suulle jäälle ne mönjädyynit, joita jäällä näkyi viimeisillä pilkkiretkillä? Uskon vankat todistelut, että ojitusalueelta ne eivät ole voineet tulla. Kysiänpähän vain uteliaisuuttani.

    Nostokoukku

    Nuorin siskoni on työterveyshoitaja. Tekee netissä vastaanottoa ja lähettää potilaalle hoito-ohjeita. Keskustelin  hänen kanssaan työstä hänen poikansa yo-juhlissa. Tekoäly on tullut siihenkin työhön. Hän kertoi, että jos kysyy tekoälyltä sairaudesta nuha ja pyytää siihen hoito-ohjeita, tekoäly lykkää 5-6 A-nelosta tietoa. Täytyy kuulemma vähän suodattaa ennenkuin lähettää ohjeet kysyjälle.

Esillä 10 vastausta, 1,981 - 1,990 (kaikkiaan 8,636)