Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Täällä on urakoitsijat raivanneet havupuutaimikoita Vapusta lähtien.
Nostokoukku 21.10.2025, 21:21Kyllä ne puut oli puronpenkasta kaadettu motolla siinä MOT-ohjelmassakin. Yksi isoista turskautti kunnon lähteestä yli, ensin motilla ja sitten ajokoneella. Siskoni haki lähteestä vuosia mökilleen kahvivettä. Yhden mökkiläinen lähde meni pilalle samalla toiminnalla. Hän oli vetänyt oikein kesä-aikaisen vesiputken siitä mökilleen. Yhtiö kyllä korjasi lähellä tietä olleen vahinkonsa. Kaivoi ojat kahta puolen lähteen tieojiin ja kippasi syntyneeseen rapakkoon kasettikuormann mursketta.
Nostokoukku 21.10.2025, 20:41Tutustukaapa metsälakirikkomuksista tai -rikoksista annettuihin ”tuomioihin”. Lähes kaikki tyssäävät jo esitutkintaan. Serttipoikkeamistahan oli MOT-ohjelma viime talvena. Pelkkää silmänlumetta.
Nostokoukku 21.10.2025, 20:34Minulla on sama vika kuin Visalla. Kovan päivän jälkeen on seuraava päivä vähän tökkimistä. Mutta ei se johdu ei-huippu-urheilijan kunnosta. Se johtuu iästä. 40 vuotta sitten, kun tulit kovan päivän jälkeen kotiin, söit kunnon läskipaistiin ja lukaisit sanomalehden sohvalla selällään, niin vaikka olisit uudelleen lähtenyt. Palautuminen oli sitä luokkaa. Eilen kaadoin, pätkin ja kottikärräsin ison myrskyn rouhiman saarnen lapurantteelle. Olin siihen heitellyt savotoilta kuljettamiani tukinlumppeja toistakymmentä Nissanin lavallista. Tila kävi jo vähän ahtaaksi. Innostuin pinoamaan kaikki lumpit siisteihin pintoihin. Tänään meni aamupäivä hirvikoiranpentua metsässä juoksuttaessa. Tullessa siivosin muutaman tämän syksyisen laanin kaikenlaisesta silpusta. Lavallinen niistä taas tuli pinon jatkoksi. Mutta eilinen vielä painoi sen verran, että oli otettava iltapäivätorkut.
Nostokoukku 21.10.2025, 18:07Ei ole mikään remonttireiska. Uudehkoja ei-paskoja on korjaamolla jonoksi asti. Hän tekee remonttia mm. erään autoliikkeen hänelle toimittamiin ei-paskoihin.
Nostokoukku 21.10.2025, 17:46Ajoviima sammuttaa ne molemmat. Kuinkahan niitä ” Ei paskoja” on huomattavasti enemmän tuossa korjaamolla kuin näitä ”tosi paskoja”. Olen korjaamon omistajan kanssa keskustellut ja hänen mielipiteensä on vähän toinen kuin Mojitolla. Uusissa on hankalia vikoja, joita ei saa aina tietokoneohjelmiallakaan selville tai se ehdottaa useampaakin vikaa. Ja kalliita korjata. Kun vanhasta autosta kurkistaa kampiakseli päivänvaloon, korjaaja tietää heti mitä pitää tehdä. Ei tarvitse arpoa vaihtoehtoja. Eikä tarvitse sen polttimon vaihdon takia purkaa koko keulaa.
Minäpä ajelen paskoilla niin kauan kuin niitä vielä rahalla saa. Kaksi on jo reserviin hankittu pellonreunaan. Kolmannen ”ryösti” pojanpoika vuosi sitten keväällä peltoautoksi. Eikä ole rikki saanut vaikka on kaikkensa yrittänyt.
Nostokoukku 21.10.2025, 17:37Kotiaho perustaa näkemyksensä tieteeseen. En tiedä mikä on hänen henkilökohtainen näkemyksensä. Eu:n monenkirjava säätely on joutavaa byrokratiaa, Eu:n hallinto elää siitä. Siellä saattaa olla muitakin byrokratian lisääjiä kuin punikkeja ( vasemmistolaisia ). ”Metsälaki” ei ole mikään laki. Se on lähinnä ”hyvät tavat” sarjassa, kuten sertifikaatitkin. Näiden tapojen suhteenhan metsiä saa käsitellä, tai olla käsittelemättä, kuten itse kukin haluaa. Onko se sitten oikein vai väärin. Omaisuuden suoja tulee olla heikentämätön.
Nostokoukku 21.10.2025, 17:22Mikä on autona vanha paska? Jos katsastusmies lyö mukisematta leiman paperiin ja vuosi taas mennään huoltoina öljynvaihto pari kertaa. Ja jos oikein huono tuuri on, niin 1-2 ajovalon polttimon vaihtoa. Auto 25 vuotta vanha. Miksi se on paska? Taitaa näillä uudehkoilla sähköTesloilla olla korkeammat hylkäysprosentit kuin 25 vuotta vanhoilla oikeilla autoilla.
Nostokoukku 21.10.2025, 16:57Mikä on viherpunikki? Onko esim. A.Jalkanen mielestäsi viherpunikki, kun puhuu monimuotoisuuden puolesta mielipiteensä hyvin perustellen.
Nostokoukku 21.10.2025, 16:15Käpysonni. Kuuluvatko sitten käsitteet ”talousmetsä” ja ”tuki” oikeistolaiseen sinimustaan käsitteistöön?