Käyttäjän Nostokoukku kirjoittamat vastaukset
-
Nuorin siskoni on työterveyshoitaja. Tekee netissä vastaanottoa ja lähettää potilaalle hoito-ohjeita. Keskustelin hänen kanssaan työstä hänen poikansa yo-juhlissa. Tekoäly on tullut siihenkin työhön. Hän kertoi, että jos kysyy tekoälyltä sairaudesta nuha ja pyytää siihen hoito-ohjeita, tekoäly lykkää 5-6 A-nelosta tietoa. Täytyy kuulemma vähän suodattaa ennenkuin lähettää ohjeet kysyjälle.
Nostokoukku 7.8.2025, 12:07Pääravinteista tuhkassa on kalsiumia, kaliumia ja jonkin verran fosforia. Typpi puuttuu, mutta sitähän turvemailla on, kunhan se saadaan esim. tuhkalla kasveille sopivaan muotoon. Loput ovat hivenravinteita, joista normaalilla metsämaalla ei ole juuri puutetta. Tietysti boorin puute on metsitetyillä pelloilla ja vanhoilla kaskimailla.
Nostokoukku 7.8.2025, 11:59Viime syksynä kylän koulun lapset kävivät vielä perinteisesti keräämässä puolukoita koulun keittolaan. Nyt kuulin radiosta Marja-ilta ohjelmassa, että ainakin jossain päin marjaretket on kielletty koska lapsilla ei ole hygieniapassia. Koulun urheilukilpailut voisivat olla tosiaan kranaainheittokilpailut ja puolukkaretki voitaisiin korvata maamiinoitteiden tekemisen harjoittelulla. Sopisi paremmin ajan henkeen ja opettajien palkat voitaisiin vähentää Naton vaatimasta puolustusmäärärahoista näiden tuntien osalta.
Nostokoukku 7.8.2025, 11:40Tuhkahan ei tuo juurikaan ravinteita lisää, mutta poistaa happamuutta, jolloin maassa jo ”lymyävät” ravinteet muuttuvat kasveille käyttökelpoisiksi.
Nostokoukku 7.8.2025, 11:34A.J.:n urheilua koskevasta listasta näkee, että urheilu on melkoinen yhteiskunnan syöpäkasvain. Muistan, kun aikoinaan kunnanhallituksessa istuttaessa eräs kellokas rouva piti palopuheen moittien kuntaa sanattomaksi, kun kunta ei ollut saanut talveksi aikaiseksi lapsille kunnon liukumäkeä. Täytyihän se tehdä. Omassa lapsuudessa jos kylän kersat eivät päässeet salaa naapurin isännältä laskemaan mäkeä hänen riihensä katolta, niin sai olla laskematta. Aamupäivä kolattiin lammenjäätä ja iltapäivällä luisteltiin, koulussa tehtiin ladut porukalla tamppaamalla, yläluokkien miesopettaja oli keulille ja oppilaat perässä pituusjärjdstyksessä. Nykyjään jos lapset joutuisivat näin tekemään, seurauksena olisi lastensuojeluilmoitus.
Nostokoukku 7.8.2025, 11:13Paskanajo saattaa Tolopainen olla nyt siistiä. Mutta sen työn henkinen kuormitus olisi jupeille liikaa. Henkinen kuormitushan ajaa nykyajan ihmiset useimmiten työuupumukseen. Raskaastakin ruumiillisesta kuormituksesta selviää, kun syö läskipaistin murheiden hiekkamaan perunoitten kanssa ja ottaa parin tunnin iltapäivätirsat.
Nostokoukku 7.8.2025, 09:23Luuleeko Tolopainen, että etelän koulutetusta kulttuurikermasta löytyisi vapaaehtoisia moton puikkoihin tai paskanajoon pelloille?
Nostokoukku 7.8.2025, 09:01Kyllä siinä Käpysonni huonosti kävisi maaseudulle, jos Helsinki muurattaisiin omaksi alueekseen. He kasvattaisivat sähköprosesseilla ilmakehän typestä tarvitsemansa proteiinit ja kattopuutarhoista tulisivat vihannekset. Sähköautoille ajelisivat ja metrolla. Kävisivät oopperassa ja teattereissa ja rikastaisivat sillä. Etkö ole kuullut, että kulttuuriin sijoitettu euro tulee kahtena takaisin? Sellutehtaita ei alueelle jäisi, mutta asukkaat palvelisivat ilolla toinen toisiaan. Palvelualoilla on tulevaisuus, sellutehtaat on pian historiaa. Joku leikkaisi tukan ja parran, saisi maksuna pyykinpesun. Ja kaikki tärkeimmät koulutuspaikat jäisivät muurin sisälle. Koulutuksen nimiin vannotaan nykyjään kaikkien ongelmien ratkaisuissa. Ainoa ongelma olisi mistä sähkö saataisiin proteiinintekoon, autoihin ja metroon sinne muurin sisälle. Toisivat varmaankin Virosta tai Saksasta. Laivoilla tai Finnairin rahtilentona jos ei muuten.
Nostokoukku 6.8.2025, 13:49Tottakai noita varustamoja on tuettava. Huoltovarmuuskysymys, kuten 165R totesi, lähinnä huoltovarmuus koskee oluen huoltovarmuutta. Sama kysymys kuin Finnairin kohdalla, mutta tuki pienempi. Huvikseen matkustelua on tuettava. Muuten köyhä kansa ei pääse viemään rahojaan ulkomaille. Oliko se matkustustase 6,5 miljardia negatiivinen viime vuonna?
Nostokoukku 6.8.2025, 12:29Jopa perinmetrisiä lepänalkuja on ollut ruskeana metsäteiden varsilla jo pari viikkoa.